10. huhtikuuta 2016

Maagisen ajattelun aika (Teatteri Jurkka)

Kuva: Marko Mäkinen

Surun paljastava pinta

Joan Didion (s. 1934), yhdysvaltalainen kirjailija, koki lyhyen ajan sisällä kaksi suurta menetystä, kun ensin kuoli hänen miehensä John Gregory Dunne vuonna 2003 ja ainoa tytär Quintana vain puoltatoista vuotta myöhemmin. Suru oli musertava.

Menetyksestä syntyi kaksi muistelmateosta, joihin pohjautuen Didion kirjoitti myös monologinäytelmän Maagisen ajattelun aika, joka nyt nähdään Teatteri Jurkassa.


Kuva: Marko Mäkinen

Lavalla on valkoista harsoa, puutarhakalusteita, kirjoja ja Kristiina Halkola – hänkin valkoisissaan. Tila on pieni, jopa ahdas, ja Halkola täyttää sen ensi hetkestä alkaen. Hän istuu lavalla jo valmiiksi selailemassa papereitaan, ja kun esitys alkaa, tuntuu, kuin se olisi jo ollut käynnissä aikaa sitten. Kuin katsoja vain huomaamatta solahtaisi mukaan muisteluun, joka on jatkunut ja jatkuu vielä pitkään.

Näytelmä kietoutuu yhden naisen ympärille. On kyse hänen elämästään ja hänen elämänsä kuolemista. Didion on tottunut olemaan monessa mielessä keskipiste: kuuluisa, seurapiirien vakiokalustoa, julkisuudessa ja julkisuudesta elävä. Hän tuntee oikeat ihmiset ja kaikki tuntevat hänet. Surussa hän on kuitenkin yksin, ehdottomasti ja peruuttamattomasti.

Halkola on roolissaan herkkä ja ylväs. Kerrottavaa on paljon, muisteltavaa Kaliforniasta, Honolulusta, New Yorkista ja niiden väliltä. Monologi rakentaa kuvan perheestä, joka ehti kokea ja nähdä yhdessä paljon, siinä missä jokainen oli myös vahva yksilö, oman tiensä kulkija. Kyse on eittämättä hyväosaisista ihmisistä – on mahdollisuus yksityiseen ambulanssilentoon, varaa hienoihin asuntoihin, suhteita ja kontakteja – mutta kaiken sen alla menetys koskettaa ja paljastaa.


Kuva: Marko Mäkinen

Näytelmä on tempoltaan rauhallinen mutta intensiivinen. Halkolalla on aikaa tuoda kerrontansa eläväksi, aikaa eleille ja liikkeille. Mielentilat vaihtelevat raportoinnista raivoon ja huumorin pilkahduksista hajoamispisteeseen. Tyyni, lähes huomaamaton lavastus tukee näytelmän ydintä: ihmisen tarvetta jakaa merkitykselliset, syvällä tuntuvat kokemuksensa. Ne eivät edellytä erikoistehosteita tai puhkiselittämistä.

Äänimaailma on askeettinen, jopa siinä määrin, että sen tarpeellisuutta tulee pohtineeksi. Musiikilla korostetaan paikoitellen Halkolan puhetta, kertomuksen käännekohtia, mutta se ei niinkään tue kuin rikkoo tunnelmaa.

Maagisen ajattelun aika koskettaa kipeitä kohtia. Se muistuttaa menetyksen äkillisyydestä, surun päällekäyvyydestä, tunneskaalasta kuoleman äärellä. Arki voi muuttua peruuttamattomasti yhdessä huomaamattomassa hetkessä – ja yleensä juuri niin se käykin.

Miten arkista kaikki silloin on, kun katastrofi tapahtuu.


Joan Didion: Maagisen ajattelun aika
Teatteri Jurkka
Roolissa: Kristiina Halkola
Ohjaus & lavastus: Johanna Freundlich
Valosuunnittelu: Jukka Kuuranne
Musiikki: Rene Ertomaa


_________________


Osallistuin Teatteri Jurkan bloggareille tarjoamaan "Lue, koe, kirjoita!" -haasteeseen, jonka lopputuote tämä teatteriarvio on. Jurkka tarjosi luettavaksi Didionin kirjat, Katri Kekäläisen pitämän teatterikritiikin kurssin sekä lipun Maagisen ajattelun ajan ennakkonäytökseen. Kiitän Teatteri Jurkkaa, Kekäläistä ja bloggarikollegoita mukavasta kokemuksesta!

8 kommenttia:

  1. Hienosti kuvaat: herkkä ja ylväs, rauhallinen mutta intensiivinen. Valkoinen väri on muuten tässä juuri oikea valinta, viileä ja tyylikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun se mietitytti, etenkin Halkolan vaatteissa, mutta lunasti paikkansa kyllä. Pohdituttava kokonaisuus, hieno.

      Poista
  2. Hei, blogissani on sinulle haaste. Osallistuthan?

    http://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2016/04/tietohaaste.html

    T. Lukumato, klassikkojen lumoissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hieno haaste, ilman muuta osallistun. Jokunen tovi menee, mutta ehdottomasti!

      Poista
  3. Upea arvio, Suketus! <3 Voi miten mahtavaa olisi päästä näkemään tämä monologi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Uskallan suositella, tämä on näkemisen arvoinen.

      Poista
  4. Loistava arvio! Paljosta, paljosta olen samaa mieltä. Halkola on roolissaan oiva ja valkoisissaan jylhä, Didionina jollain tavalla saavuttamaton vaikka lämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linnea. Vaikea kuvitella, että tässä olisi voinut olla roolissa kukaan muu.

      Poista

Kiitos kommentistasi!