4. marraskuuta 2015

J. S. Meresmaa: Keskilinnan ritarit -trilogia



Konno Nasovalainen toimii ritari Jehrem Kovdasin aseenkantajana. Tai ainakin niin on tarkoitus tapahtua, sillä koulutusjakso on lopuillaan ja kunniakkaat työtehtävät odottavat nurkan takana. Yllättäen ja selityksiä antamatta Jehrem kuitenkin irtisanoo Konnon tehtävästään, ja tämän on palattava häpäistynä kotikaupunkiinsa perheensä helmoihin. Pian Jehrem kuitenkin kaipaa Konnon apua – itse häväistynä ja murhasta syytettynä.

Keskilinnan saleissa kuohuu, sillä ne ovat täynnä juonitteluja, valtapeliä ja takinkääntöjä. Ritari Jehrem haluaa saada takaisin menetetyn kunniansa, mutta kertaalleen petetyksi itsensä tunteneen Konnon voittaminen jälleen puolelleen vie aikaa. On saatava selville, mitä Konnon edeltäjälle, Jehremin aiemmalle aseenkantajalle Meriolle on tapahtunut.

Kehen voi luottaa? Kuka on vihollinen? Kuka pitää lankoja käsissään ja kuka vain luulee tekevänsä niin?

J. S. Meresmaan Keskilinnan ritarit -sarja muodostuu kolmesta pienoisromaanista Aseenkantajan kunnia, Ritarin ansio ja Kuninkaan tahto. Koko trilogian yhteismitta jää alle kolmensadan sivun, mikä on fantasiagenressä varsin kunnioitettava saavutus. Meresmaa ei jaarittele, vaan tämä tarina kerrotaan napakasti ja rivakasti. Tilaa ei yksinkertaisesti ole enemmälle, eikä tarvitsekaan. Tarina toimii juuri näin.

Kirjat kuljettavat tarinaa vuorotellen Konnon ja Jehremin näkökulmista. Konno on nuori ja kiihkeätunteinen, paikoin mustavalkoinenkin. Jehremillä on enemmän elämänkokemusta ja sävyjä maailmankatsomuksessaan, mutta samalla hän on ritarikoulutuksen ja -statuksen tuoman roolin päästä varpaisiin sisäistänyt mies.

Trilogia käsittelee kunniaa ja petosta, lojaaliutta ja juonittelua. Samalla se on rakkauskertomus ja tarjoaa myös erotiikkaa, paikoin aika ronskiakin. Hyhmäisen majatalon jouhipatjat, tallin pielukset ja luonnon helma osoittavat monipuolisuutensa rivakoiden seksikohtausten miljöönä.

Keskilinnan ritarit tarjoaa linna- ja ritarihenkistä seikkailua, muttei uuvuta lukijaansa yksityiskohtiin. Tunnelma on tärkeämpi, ja se muodostuu ennen kaikkea vahvojen päähenkilöidensä voimin. Sivuhenkilöitä on runsaasti, ja he ovat enemmänkin karikatyyrejä: salamurhaajia, hännystelijöitä, perheenjäseniä, kaksikasvoisia vallanjanoajia, kätyreitä, ohikulkijoita.

Lyhyt mitta aiheuttaa väistämättä sen, ettei kaikkeen ehditä paneutua ja aukkoja jää. Ne voi lukija täyttää omin päin, jos haluaa. Toisaalta onko kaikelle pakko edes saada selitystä? Tuskin. Vähemmänkin suo riittävän. Kokonaisuutena trilogia on raikas tuttavuus ja viihdyttävä tarina, joka kantaa jännitteensä loppuun saakka.


J. S. Meresmaa: Aseenkantajan kunnia (Keskilinnan ritarit I)
Osuuskumma 2013
83 s., e-kirja

Arvostelukappale.

Ritarin ansio (Keskilinnan ritarit II)
Osuuskumma 2014
93 s., e-kirja

Arvostelukappale.

Kuninkaan tahto (Keskilinnan ritarit III)
Osuuskumma 2015
82 s., e-kirja

Oma ostos.

_______

Kirjan vuoden lukuhaasteesta kohta 26. Kirjatrilogia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!