29. joulukuuta 2014

Pete Suhonen: Valkoinen joulu



Pete Suhonen: Valkoinen joulu
Ulkoasu: Janne Harju
WSOY 2013
E-kirja

Ilmainen e-kirja Elisa Kirjasta.


Lueskelin tätä kirjaa kännykältäni joulun aikaan, sillä tartuin luonnollisesti Elisa Kirjan syöttiin ja latasin maksuttoman "joululahjan" lähes ääntä nopeammin. Siinähän se lueskelu meni samalla, kun muut räpläsivät Facebookia tai uutisvirtaa omista luureistaan.

Kovin syvällistä tekstiä en osaa enkä halua tästä kirjasta tuottaa. Se oli ihan viihdyttävä lukukokemus, mutta jätti kuitenkin lopulta tympeän jälkimaun. Mukana on työelämän rankkuutta, rapistuneita unelmia, mutkaisia perhekuvioita, huumekauppaa ja – yökyökyök – uutta romaania kirjoittava viinaanmenevä kirjailija. Miten tylsää.

Tarina kerrotaan useamman hahmon kautta. Janne on postinkantaja, aamuyön ritari, joka tuo painolämpimät sanomalehdet Lauttasaaren kartanoihin ja rappukäytäviin. Käy kuitenkin niin, että yt-neuvotteluissa tulee tuotannollis-taloudellisista syistä kenkää, ja Jannen on mietittävä uusia tapoja täyttää päivänsä yönsä. Tonttupuuhat sopivat siihen, ja kantakahvilan myyjättären Siljan ihastelu etäältä onnistuu edelleen.

Silja on entinen Idols-nousukas, joka on ihastunut Sebastianiin – ja valmis mihin tahansa saadakseen hänet itselleen. Sebastian taas on varakkaan Konrad-isoisänsä talutusnuorassa oleva pikkudiileri, jolla on huumevelkoja enemmän kuin luottoa tilillä. Ongelmiahan siitä seuraa.

Lisäksi on vielä Hän, joka mitä ilmeisimmin koettaa kirjoittaa uutta romaaniaan ja selventää kuvioita siinä kovin hyvin onnistumatta. Ja jossain lentää myös haukka, joka saa ohjeita Isolta Tyypiltä vesitornin huipulta...

Jannen hahmosta pidin, sillä hänessä henkilöityy moni tämän päivän yhteiskunnan ongelma kouriintuntuvasti. Miesparka on jäänyt kovin yksin ja yrittää elää ruisleivällä ja maksamakkaralla, rakastaa työtään kun ei muutakaan voi ja yrittää olla aiheuttamatta kellekään ongelmia. Kunnes viimeinen niitti katkeaa. Sebastian taas tuntui kovin kuluneelta, rikkaan perheen itserakas jälkeläinen, joka ei kokkelipäissään tajua mistään mitään, paitsi paikoin ehkä ureasta päässään. Kirjailijahahmo rasitti todella paljon, voiko enää kuluneempaa tyyppiä ollakaan?

Jostain syystä kirja tuli kumminkin luettua ihan loppuun asti, että eipä siinä kai mitään. Tutut kulmat Lauttasaaressa ja kantakaupungissa innostivat, ja tokihan Suhosella sana on hallussaan. Luin pari vuotta sitten hänen esikoisensa Hitlerin kylkiluun, joka oli ihan mukiinmenevä, muttei kuitenkaan erityisen kummoinen. Ehkä on uskottava, etteivät meidän huumorintajumme kirjailijan kanssa oikein kohtaa. Liekö menetys kummallekaan.

_____

Muualla: Ajatuksia kirjamaasta, Lukutoukan kulttuuriblogi, Hemulin kirjahylly, Booking it some more

Nappaan kirjalla vielä viimeisen suorituksen Mikä minusta tulee isona? -haasteeseen (postinkantaja). Lisäksi otan sen mukaan Talven lukuhaasteen joulu-kategoriaan.

2 kommenttia:

  1. No ilmankos nimi oli tuttu, olin jo unohtanut Hitlerin kylkiluun (ei sillä, enpä itse sitä lukenutkaan, mies vain). Latasin kirjan toki itsekin Elisa Kirjasta, kirjasyöppö kun olen. Puhelinkirjana voisi tosiaan toimia, ei nyt ensisijaisesti sytytä tämä tekstisi, mutta puhelinkirja, joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan hyvää viihdykettä, ja etenkin e-kirjana tuli lukaistua ihan vauhdilla. Kokeile!

      Poista

Kiitos kommentistasi!