30. elokuuta 2014

Jennifer Egan: Sydäntorni (ja Keltaisen kesän päätös)


Jennifer Egan: Sydäntorni
Suomentaja: Heikki Karjalainen
Ulkoasu: Jussi Kaakinen
Tammi 2013
346 s.
The Keep (2006)

Kirjastosta.


Jennifer Eganin Sydäntorni on kirja, jota on pahuksen hankala määritellä. Se on omalla tavallaan jännityskertomus, tarina kirjoittamisesta, vankeuskuvaus ja muistojen yhteenliittymä. Lisäksi se leikittelee kirjallisilla tyyleillä tarjoten niin käsikirjoitusmuotoa, dialogia ja minäkerrontaa.

Keskuskertomuksessa newyorkilainen Danny lähtee serkkunsa Howardin kutsumana lomamatkalle Eurooppaan. Danny on sössinyt asiansa kotipuolessa ja on enemmän kuin tyytyväinen päästessään ravistamaan vanhat pölyt jaloistaan. Howard on rikastunut nopeasti ja päättänyt nyt, vähän yli kolmekymppisenä, sijoittaa varojaan eurooppalaisen linnan restaurointiin muuttaakseen sen digivapaaksi hotelliksi. Päästyään perille Danny huomaa, että Howardin linna on huomattavasti monimutkaisempi järjestelmä kuin hän osasi odottaa. Mukana on sekä Howardin perhe että tämän palkkaamia opiskelijoita tekemässä monenlaista nikkarointityötä. Ihmisryhmässä myös ihmissuhteet monimutkaistuvat väistämättä.

Keskellä linnaa sijaitsee sydäntorni, paikka, joka on rakennettu valloittamattomaksi ja viimeiseksi suojaksi hyökkäyksiä vastaan. Siellä elää lähes satavuotias paronitar, linnan aiemman omistajasuvun viimeinen elossaoleva jäsen, joka ei suostu lähtemään.

Toisen osan tarinaa muodostaa kuvaus Ray-nimisen miehen vankila-ajasta. Ray on tuomittu murhasta ja hän nielee kakkuaan pienessä sellissä päivä kerrallaan. Vankilan kirjoitusryhmä antaa mahdollisuuden kirjoittaa siitä, mikä on tähän pisteeseen johtanut, ja arvoitus aukeaa vähitellen. Myös kirjoitusryhmän vetäjällä Hollylla on omat mietteensä koko kuviosta.

Yleensä haluan määritellä lukemiani kirjoja edes joillakin yläkäsitteillä ja siksi käytänkin blogin vasemman palkin "Aiheita ja aikoja" -tageja parhaani mukaan kuvatakseni omaa kokemustani kustakin kirjasta. Sydäntornin kanssa olen vaikeuksissa, sillä en yksinkertaisesti kykene keksimään, mitä tageja siihen käyttäisin. Se pakenee niitä kaikkia.

Odotin jossain määrin vaikeaa tekstiä, mutta Sydäntorni on kirjalliselta ilmiasultaan miellyttävän helpostilähestyttävä ja haltuunotettava. Teksti on paikoin varsin puhekielistä, ja kun rakenne alkaa murtua ja leikitellä itsellään, kieleenkin tulee kiehtovia säröjä. Sydäntorni on arvaamaton lukukokemus, sillä lukijaa härnätään ja hämätään. Tämä kirja jättää paljon kysymyksiä ja pientä kutinaa selkärankaan.

Joskus hermostun, jos en saa lopullista selvyyttä siihen, mistä kirja kertoo. Mutta nyt se ei haitannut ollenkaan, sillä pidän sitä Sydäntornin vahvuutena. Luultavasti se aukeaa eri lukijoille eri tavoin. Itse tartuin paljolti syyllisyyden tematiikkaan. Danny tekee lapsena Howardille julman pilan, joka kertautuu tarinassa sekä Dannyn omaksi syyllisyydeksi että Howardin ristiriitaisuudeksi. Voiko kaikkea antaa anteeksi, pitääkö kaikki antaa anteeksi? Ja vaikka päättää päästä menneestä yli, pääseekö lopulta sittenkään?



Sydäntornista on kirjoitettu kirjablogeissa runsaasti:

Valkoinen Kirahvi pitää kirjaa ilahduttavan eheänä, nerokkaana ja oivaltavana.
Katja ei aivan saanut sitä, mitä lähti hakemaan.
Erjakaan ei päätynyt luokittelemaan kirjaa yksioikoisesti.
Bleue pettyi.
Taika toteaa, ettei Sydäntorni ole mitään tekotaiteellista huttua.
Minna haluaisi lukea tällaista kirjallisuutta enemmän, sillä "tällaisten kirjojen takia minä luen".


_____

Sydäntorni saa kunnian olla Valkoisen Kirahvin ideoiman Keltainen kesä -haasteen viimeinen kirja (ja lisäksi liitän sen Kirjavalas-blogin vankilahaasteeseen). Luin tänä kesänä yhteensä yhdeksän Tammen Keltaisen Kirjaston kirjaa, eikä kesää oikeastaan paremmin voisikaan viettää. Sen verran laadukasta tavaraaa Keltaiseen Kirjastoon kuuluu. Kesäkuun alussa "urheilimme" Valkoisen Kirahvin ja Nannan kanssa Keltaisella maratonilla, mikä oli varsin hauska kokemus.

Kaikesta lukemastani en aivan innostunut, mutta tulipahan kokeiltua. Ainoa isompi pettymys oli Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta, jonka jätin kesken noin sivun sata paikkeilla. Matkani Keltaisen Kirjaston kanssa jatkuu tietenkin edelleen, oli vuodenaika mikä hyvänsä, sillä paljon on vielä lukematta niin omassa hyllyssä kuin kirjaston kätköissä. Ja uusia tulee.

Keltaisen kesän kirjani olivat:


Ernest HemingwayJa aurinko nousee (1926/1954, Keltainen kirjasto 4 / Keltainen pokkari)
Raymond RadiguetPaholainen ruumiissa (1923/1958, Keltainen kirjasto 19)
Italo CalvinoHalkaistu varakreivi (1952/1970, Keltainen kirjasto 96)
John SteinbeckOikutteleva bussi (1947/1948, Keltainen kirjasto 170)
Amos OzKuolemaan asti (1971/1987, Keltainen kirjasto 207)
Toni MorrisonArmolahja (2008/2009, Keltainen kirjasto 394)
E. L. DoctorowHomer ja Langley (2009/2013, Keltainen kirjasto 442)
Jennifer Egan: Sydäntorni (2006/2013, Keltainen kirjasto 443)
Colm TóibínÄitejä ja poikia (2006/2013, Keltainen kirjasto 445)


Kiitos Valkoiselle Kirahville mukavasta kirjakesästä, ehkä ensi vuonna taas uudestaan?

15 kommenttia:

  1. Hieno saldo Keltaiseen kesään! Täytyypä sanoa, että minulta jäi Sydäntorni kesken kesän alussa. Ehkä luin sitä vääränä hetkenä, kun tuntui ettei se oikein napannut 20-30 sivun jälkeen ja siihen se sitten jäi. Nyt tuntuu, että ehkä pitäisi kokeilla vielä uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä kaikkia miellytä. Pidin itse enemmän Eganin Aika suuri hämäys -romaanista, ja siitäkin on luettavissa ristiriitaisia mietteitä. Mutta jos et ole Egania lukenut, kokeile mielummin sitä. Toistaiseksi suomentamaton Look at me taas jäi minulla kesken muutaman kymmenen sivun jälkeen.

      Poista
  2. Minulla Sydäntorni on vuonna 2013 luettujen kirjojen ihan kärkipäässä. Mieletön tarina. Minusta tässä on jotakin vähän murakamilaista. Mitä mieltä olet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä aikamoinen labyrintti! Hmm, olen lukenut Murakamilta vain Norwegian Woodin, joka ei ainakaan tyyliltään yhdy tähän, mutta se taitaakin olla tuotannossa hieman poikkeus realistisuudellaan. Joten en osaa kommentoida ajatustasi enempää.

      Poista
  3. Upea tulos kesässä - olet selvästi pitkän matkan juoksija! Minulla on ollut sprinttityyli ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa lukea Keltaista kirjastoa! Jatkan urakointia syksyn ja talven mittaan edelleen. Ja sellainen hitaampi, mutta pitkäkestoinen hölköttely on tosiaan ehkä enemmän makuuni. ;)

      Poista
    2. Sama täällä - ei tässä kovin paljon ehditty. Ja sitten: miksi pitäisikään? Lukeminen on ajattelua ja ajattelu vaatii tilaa ja aikaa. Minäkin jatkan keltaisten kirjojen parissa, sillä niinhän siinä taas kävi, että ne oman hyllyn kirjapinot eivät juuri ottaneet madaltuakseen. Hiljaa hyvää tulee - aikaa on koko elämä. Nautitaan!

      Poista
    3. Näinhän se on. Tosin onneksi välillä tulee lukaistua myös sellaista mukavaa ja kevyttä, joka viihdyttää ja ilahduttaa – ja sitten unohtuu. Tosin Keltainen kirjasto ei sellaista kyllä tapaa sisältää, ne ovat muita kirjoja sitten. Minulla on samoin omassa hyllyssä paljon keltaista luettavaa odottamassa vuoroaan. Yksi Munro ja muutama Morrison nyt esimerkiksi. Niihin kun pian pääsisi!

      Poista
  4. Bleue pettyi kyllä :D! Hyvin kiteytetty!
    Käynpä kurkkaamassa tykkäsitkö Homer ja Langleysta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;)

      Tykkäsin! Tarina on häiritsevä aiheensa vuoksi, mutta kerrottu kiehtovasti ja upeasti tiivistäen.

      Poista
  5. Tykkäsin Sydäntornista paljon, se yllätti oikein, sillä suorastaan inhosin Aika suurta hämäystä. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, näinhän siinä saattaa myös käydä. Rohkeaa sinulta kuitenkin lukea lisää Egania, jos ensikosketus oli kökkö!

      Poista
    2. Minulla oli sama juttu Aika suuren hämäyksen ja Sydäntornin kanssa, Irene: ensimmäisestä en ilahtunut ja toinen taas imaisi täysin minut mukaansa. Kiinnostavaa katsoa, mitä seuraavaksi. Taitava kirjoittaja Egan on.

      Poista
  6. Kiitos mielenkiintoisesta arviosta! Kirjat, joita on vaikea hetimiten määritellä, kiehtovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta. Niitä lukiessa tulee haastettua itseäänkin, kun on pohdittava tarkemmin kirjan olemusta ja tarkoitusta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!