4. heinäkuuta 2014

Aivot lomalla – minä myös

Rosmariini  ja basilika sulassa sovussa.

Jotkut kollegat jaksavat pitää ääntä siitä, että opettaja tarvitsee kymmenen viikon vapaansa toipuakseen edellisestä lukuvuodesta, ja ainakin ensimmäinen kuukausi kesästä menee väistämättä nimenomaan tähän "toipumisprosessiin". Minä en kuulu heihin. Kesää on jatkunut nyt viidettä viikkoa, ja minun aivoni ovat jo mössöä, olleet viikkokausia. Työt on jätetty taakse, siinä kaikki. Toipumiseen sinänsä en tarvitse enää mitään – sen osion hoiti Pariisi heti ensimmäisellä lomaviikolla – mutta kyllä on sanottava, etten lainkaan pane pahakseni vielä edessä olevia vapaita viikkoja...

Ihan sillä lailla hyvällä tavalla ne aivot ovat haperoituneet, ei hätää. Pythagoraan lause ja HOJKS:n sanakäänteet luonnistuisivat kyllä, jos joku herättäisi keskellä yötä ja kysyisi. Mutta eipä herätä. Koska on kesä!

Onhan tässä ehtinyt jo vaikka sun mitä. Pariisin reissun jälkeen juhlittiin mieheni valmistumista asiaankuuluvin juhlallisuuksin (semivegekin maistoi porovoileipäkakkua, olipa hyvää!) ja pidettiin työryhmäporukalla firman kesäjuhlat. Siinä yhteydessä tuli todettua, että juhlijan on mahdotonta löytää yöpalaa Ruoholahdesta. Rankkaa!

Juhannuksena porhalsimme veljeni perheen kanssa mökkisaareemme Pohjois-Karjalaan. Ruuhkat vältettiin, ruoka oli hyvää, kokko paloi roihuten, juhannusolut oli kylmää ja seura mieluisaa. Rauhallinen, rentouttava juhannus – mahtavaa! Jännitystä aiheutti lähinnä luonto. Löysimme mökin katolta kuolleen pikkulinnun rengas jalassaan, mikä herätti ornitologista innostusta kaikissa. Rengas otettiin talteen, lintu sai viimeisen leposijansa ja nyt vain odotellaan, millaiset tiedot tsirpun elämästä on saatavilla. Toinen jännitysmomentti seurasi ikiaikaisesta klassikosta, kissan ja koiran kohtaamisesta. City-kissamme on tottunut mökkisaaressa oleiluun, mutta tällä kertaa paikalla oli tosiaan veljeni koira, joka, no, toteutti viettiään ja ajoi kissavanhuksen pakoon kuuseen. Muutaman tunnin kököttämisen jälkeen kissa saatiin alas ja se viettikin loppujuhannuksen aika kiltisti aitassa. Toivottavasti traumat alkavat jossain vaiheessa hellittää...

Lisäksi olen ehtinyt tavata ystäviä, luuhata kirjastossa, shoppailla alennusmyynneissä (muun muassa työvaatteita, hrrrrr...), askarrella hääjuttuja loppukesästä oleviin ystävien häihin, käydä PuistoBluesissa (enkä taatusti paljasta omaa salakuljetuskeinoani) ja kastella parvekepuutarhaa. Kyllä, meilläkin on sellainen! On kukkia, yrttejä (basilika, rosmariini, timjami, ruohosipuli, oregano, korianteri), tomaattia, paprikaa, avokadoakin ihmetellään. Tavoitteena on jonkin, edes yhden, syötävän aikaansaaminen (yrttejä ei lasketa tähän). Mies laittoi parvekkeen kuosiin ja nyt sieltä löytyy puutarhuroinnin ohella mahtava lukunurkkaus. Täydellistä!

Ongelmaksi alkaa vain muodostua se, että tässähän on aika lailla jo loppukesä suunniteltu – millä ajalla sitä lukunurkkausta ehtii muka hyödyntää? Huomenna lähden pohjoiseen mummia tapaamaan, ja kun sieltä palaan, on pian jo PoriJazz, jonka jälkeen on vielä mökkireissun paikka, jonka onkin jo ihan kohta elokuu ja ja ja...

No ei vaan. Yritän vältellä stressiä. Lomastressi ei ole mistään kotoisin. Ja kuten mainittua, aivojeni tämänhetkinen tila ei luultavasti edes tunnista stressiä, vaikka joku yrittäisi sellaista hieroa naamaa vasten.

Voinee kai todeta kesän ja loman tehneen tehtävänsä.

En valita. Tästä jatketaan.

7 kommenttia:

  1. Minä olen ollut nyt viikon lomalla, ja tuntuu kuin olisin ollut kuukauden :D Tuleeko sitä iän myötä jotenkin huonoksi lomailijaksi?!

    Minulla on tuttavapiirissä pari opettajaa, joille kesälomasta iso osa menee toipumiseen. Vaikka pitävätkin työstään, niin vie silti mehuja. Mutta niinhän me ollaan erilaisia. Olin 3 vuotta päiväkodissa töissä ja niin paljon kuin siitä hommasta pidinkin, niin ei kiitos enää. Kaikki vapaat ja viikonloput menivät nukkumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sitä en tiedä vielä, mutta minusta on hyvä merkki, jos loma tuntuu jatkuneen jo pitkään. ;)

      Juu, ilman muuta jokainen kokee lomailun ja palautumistarpeen omista lähtökohdistaan. Alkukesästä oli jossain juttu siitä, kuinka loman vaikutus häviää noin viikossa töihinpaluun jälkeen tms. Onpa piristävää. ;)

      Minäkin olen kuullut tutuilta juttuja siitä, kuinka ihmistyöt väsyttävät noin paljon. Itse en ole sitä kokenut ainakaan pitkään jatkuen (ihan ajoittaisesti joskus, mutta kukapa ei), mutta ymmärrän kyllä, että se on mahdollista ja kaiketi aika tavallistakin. Mutta onneksi juuri nyt ei tarvitse miettiä työssä jaksamista, vaan saa vain nautiskella.

      Poista
  2. Nautinnollista lomailua. Mäkin haluaisin! Oh voi että kuinka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi-Maaria! Toivottavasti pääsisit lomalle. Loma on ihmisen parasta aikaa, olen valmis ajattelemaan. ;)

      Poista
  3. Muistan, miten nuorena opettajana lähdin kyselemään kesätöitä, kun en ymmärtänyt, että koko kesän saa pitää vapaata! Olin vielä pitkälle raskaanakin, mutta siihen asti olin ollut aina kesät töissä, joten oli outoa olla niin pitkään lomalla.

    Pitempi joulu- tai talviloma ja vastaavsti lyhyempi kesäloma olisi kyllä monelle opettajalle mieleen, varsinkin kun Suomen kesä on juhannukseen asti yleensä liian kylmä mihinkään kesäharrastuksiin.

    Hyvää lomailua edelleen, Suketus! Se on todella hyvä merkki, että et tarvitse pitkiä toipumisia. Olet syksyllä enemmän kuin valmis käärimään hihat ja ryhtymään kasvatushommiin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, minä en kyllä lähde! :D Ensi kesänä en tosin saa nauttia palkasta, koska työsuhteeni päättyy silloin toukokuun lopussa, mutta ihan ajattelin silti olla ansiosidonnaisella kesätöiden sijaan – jostain kumman syystä.

      Kovasti jo kutkuttaa tuleva syksy! Mutta aion silti ottaa ilon irti jäljellä olevista lomaviikoista parhaani mukaan.

      Poista
    2. Pöljyyttänihän minäkin lähdin, kun luulin etttä niin pitää tehdä. Olin sitten tosi helpottunut, kun ymmärsin, että saan lomailla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!