28. huhtikuuta 2012

Nupit kaakkoon!

Okei, kohta alan kyllästyttää jo itseänikin, mutta oletteko te huomanneet, miten ihana kevät on tullut? Minä olen nimittäin. Ja olen aivan hullaannuksissa siitä! En edes kärsinyt kuluneena talvena mitenkään erityisestä kaamosmasiksesta, mutta nyt kun valoa riittää, huomaan, miten pimeää tässä olikin monta herran kuukautta. Hei hei talvi, ei tule ikävä!

Energiataso on aivan toinen kuin vielä jokunen viikko sitten. Urheilukärpänen on puraissut jälleen hanurista sen verran kovaa, ettei mikään meinaa riittää. Tosin toki voisin enemmänkin vielä liikkua ilman, että se vielä olisi mitenkään erityisen outoa, sillä pidän sentään lepopäiviä, enkä vielä ole lähtenyt mihinkään kahden kerran päivätahtiin. Sekin tosin voi olla edessä, sillä kuivailen juuri tukkaa suihkun jäljiltä, jota taas edelsi reilun puolen tunnin hölkkälenkki tolkuttoman kauniissa lauantaiaamussa. Vaikken vielä ole "ehtinyt" alkaa noudattaa mitään kunnollista juoksutreeniohjelmaa, tästä se lähtee. Tiedän, että lenkillä pitäisi käydä useammin, jotta kunto kohoaisi tasaisemmin ja nopeammin, mutta minkäs teet, kun on niin paljon kaikkea muutakin kivaa! Maanantaisin bodypump, keskiviikkoisin sulkapallo, perjantaisin spinning... Sinne väliin sitten ripoteltuna muitakin kokeiluja. Mutta kesällä, kun työpäivät lyhenevät, voisin koettaa aamuisia lenkkejä ennen töihin lähtöä.

Niin ja pyöräily! Olosuhteet olisivat jo erinomaiset, mutta rakas kaupunkiratsuni on huollon tarpeessa (jota en ole saanut aikaiseksi järjestää) ja toisaalta haluaisin ylipäänsä sen uuden pyörän (jota en ole saanut aikaiseksi käydä edes katselemassa). Mutta ihan pian, ihan pian... Viime vuonna matkamittarin mukaan jäätiin himpun alle tuhanteen poljettuun kilometriin, tämän vuoden tavoite on luonnollisesti päästä reilusti sen yli. Helsingin pyörätiet, olen jo tulossa!

Tämä viikko oli näemmä graduton, mutta mitä väliä. Tein kaikenlaista muuta sen sijaan. Kuten esimerkiksi istuin California Avenuen ja valtavan kaakaolasillisen ääressä kahvilassa yhden aamupäivän odotellessani kissan hammashoidon päättymistä tuntien itseni ihan superviileäksi kaupunkilaismimmiksi. Ja näpräsin makirullia. Ja kävin istumassa iltaa Sonjan luona ja syömässä noin tuhat kolmen suklaan muffinssia. Ja yritin (taas) alkaa kasvattaa basilikaa.

Nyt aion lähteä haahuilemaan kaupungille kevätvaloon, hakemaan Alkosta pullon tonkan viiniä ja valmistautumaan iltaa varten, jolloin kasa ihania naisia tulee luokseni istumaan iltaa. V lähti Budapestiin, joten tässä osoitteessa otetaan ilo irti elämästä.

Kuplivan iloista viikonloppua just sulle!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Mulle talvi oli tällä kertaa vaikea, pimeys ja kylmyys koettelivat oikein todella. Ja nyt on niin hieno olo, energiaa riittää oikeasti useammaksi tunniksi kuin talvisin ja liikuntakin alkaa kiinnostaa! Lenkkeily on lähtenyt vähän heikosti liikkeelle sairastelun takia, mutta ehtiihän tässä!

    Tänään on tehty kevätsiivous ja huomenna korkataan grillikausi. Elämä on vaihteeksi ihanaa!

    Hauskaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi harmillista, että pimeys ja kylmyys pilaavat niin helposti ihan sen perusvireenkin. Mutta onneksi nyt on monta kuukautta valoisampaa! Ja todellakin täytyy parannella kunnolla, sillä lenkkipolut kyllä odottavat.

      Nam nam, grillikausi on aivan huikean hieno juttu. Ja elämä ihanaa, todella!

      Hauskaa vappua! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!