15. toukokuuta 2011

Back to the reality

Heipä hei kaikki mussukat siellä ruutujen toisella puolella, jotka olette tuskissanne kaipailleet uutta bloggausta. Tässä se tulee!

Olen siis palannut Itävallasta. Matka oli mainio, joskin todella intensiivinen ja raskas. Tutustuin kiinnostaviin ihmisiin, näin hienoja maisemia, sairastin pikaisen flunssan, ikävöin vähän kotiin ja opetin hetkisen saksaksi. Muun muassa. Itävallassa oli jo aivan ihana alkukesä, sain hieman rusketusta, mutten yhtään krapulaa.Onneksi kotimaassakin on jo kevät kukkeimmillaan, vaikkakin vielä kovin koleaa. Ehkä se siitä.

Monta juttua on paketissa. Kuten esimerkiksi pedagogiset opinnot, jotka sain päätökseen viime torstaina. Tätä juhlimme hissan auskujen porukalla syömällä tortilloja ja katsomalla lätkää. Ihan vähäsen saatoimme humaltua myös. Ainakin minä heräsin Jennin lattialta seuraavana aamuna kissankusen maku suussani. Tuntuu todella oudolta, että koko lukuvuoden kestänyt piina on päättynyt. Toki ajoittain on ollut varsin hauskaa, olen oppinut paljon, saanut suuntaa tulevaisuuden haaveille ja kohdannut mahtavia ihmisiä. Mutta raskasta on ollut. Ottaen huomioon viimekeväisen olotilan, olen nyt kuitenkin eri tavalla väsynyt. Väsymys ei paina hartioita kyyryyn tai saa itkemään. Mieli ei ole musta ja maassa, vaan utelias ja valmis johonkin uuteen. Hyvä niin. (Tosin toista tällaista vuotta en kyllä vannoisi kestäväni.) Nyt se olisi sitten suunta kohti gradua. Hui.

Ihan vähän on semmoinen olo kuin kouluaikoina kevätjuhlan lähestyessä. Toiveikas, iloinen ja odottava. Kesät lupasivat aina jotakin hyvää. Uskon, että tuleva kesä selviää hyville pistesijoille: luvassa on häitä, ystäviä ja Helsingin turut ja torit. Kelpaa, kiitos.

Kevätsiivouksen eli massiivisen tyhjennysprojektin, pyöränhuollon ja kesäseikkailujen suunnittelu sopii erinomaisesti hiljaiseen työpäivään. Jatkan sitä siis nyt.

Mitä te siellä ruutujenne takana teette kesällä?

3 kommenttia:

  1. No mähän siis aattelin a) lööbata alkukesän tekemällä vain yhtä työtä, b) spurtata loppukesän tekemällä kahta työtä ja viimeistelemällä semman. Tohon väliin mä vähän mietin, et juhannus eräässä jännässä lip-lap-paikassa olis super-jeez!

    VastaaPoista
  2. Just tänään tuli semmonen fiilis, että haluaisin lomailla. Johtui ehkä sen tajuamisesta, että ens kesänä pisimmät vapaaputket on 4 päivää, joita on kesän aikana kaksi. Jee.

    Mut toinen niistä on juhannuksena, ja mää ainakin painan kaasun pohjaan ja mökille, eli ei muuta kun messiin vaan.

    VastaaPoista
  3. Loistawaa! Kaljat on jo kylmässä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!