29. heinäkuuta 2010

Väläys

Berliinissä oli ihanaa, kuten odottaa saattaa. Kuvia en juuri jaksanut napsia, sillä keskityin haistelemaan, maistelemaan, kuuntelemaan ja fiilistelemään kaupunkia. Hukkaan ei mennyt, sen voin sanoa. Syötiin, juotiin ja nukuttiin hyvin, seilatttiin edes takaisin erinäisillä raiteita pitkin kulkevilla välineillä, ihailtiin Frida Kahlon töitä, luuhattiin kuppiloissa. Viimeisenä päivänä hieman shoppailtiinkin - pitihän se aika ennen lennon lähtöä jotenkin saada kulumaan - mutta Berliini noin yleisesti on kyllä varsin oiva paikka osittaiseen budjettimatkailuun. Uudestaan täytyy taas lähteä.

Tarkoitukseni oli olla tehokas ja ilmoittautua yliopistoon ja opeopiskelijaksi. Jämähdin kuitenkin matkan varrella olevaan mikroluokkaan, enkä taida saada itseäni hetkeen liikkeelle. Sitäpaitsi OKL on kaiketi suljettuna vielä tämän viikon, joten pitäkää tunkkinne. Meen sitten ensi viikolla.

Kesä sulattaa aivot pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!