23. kesäkuuta 2009

Virta ole halki edessä airon

Olen palannut sivistyksen pariin.

Juhannus oli kiva. Panimme mökin kuntoon hyvällä porukalla hyvässä hengessä. Kyllä kelpaa mennä uudestaankin. Sää oli epävakainen ja outo, järvivesi kylmää, saari täynnä lintuja ja eläimiä. Olutta oli, liikaakin. Kokkokin poltettiin, hienosti syttyi ja paloi (naiset hoitivat asian!), järvi oli kaunis. En olisi halunnut lähteä pois. Sukulaismieheni antoi kotimatkalle valokuvan vuodelta -62, jossa portailla istuu mummini, 3-vuotias isäni ja kyseinen isän serkku. En muutenkaan ollut jo tarpeeksi herkistyneessä mielentilassa. Päätin mennä mökille uudelleen tämän kesän aikana, vaikka mikä tulisi. Alkaa vituttaa, kun niin hieno paikka on ilman käyttöä. Sitäpaitsi minä viihdyn mökillä todella hyvin, siellä ihmislapsen mieli lepää jäkäläisten kallioiden, sekametsän ja mustikanvarpujen seassa.

Lämpöaalto hyökkäsi tietenkin heti juhannuksen jälkeen. Olen päättänyt olla kesän aikana ahkera ja tehdä kaiken mahdollisen pohjustaakseni syksyn opintoja. Hajottaa tosin saada hyvin ristiriitaista tietoa sivuaineitteni sopivuudesta yhteiskuntaopin opetettavan aineen vaatimuksiin. Olen päättänyt luottaa yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan antamiin ohjeisiin, vaikka niiden mukaan joudunkin tekemään huomattavasti ylimääräisiä opintoja saavuttaakseni riittävän määrän pätevyyttä potkiakseni Suomen nuorisoa yhteiskunnallisesti valveutuneeseen elämään. Tähän suuntaan puhuminen alkaa pelottaa entisestään - onko todella niin, että mieleni on muuttunut? Kaiketi se sitten on niin. Uhma on vaihtunut haluun saada vakituinen työpaikka ja "elää todeksi yhteiskuntasuhdettaan". (Tiedoksenne, että pedagogisten soveltuvuushaastattelussa saatetaan kysyä mm. sitä, kuinka haastateltava elää todeksi yhteiskuntasuhdettaan. Näillä vastauksilla valitaan tulevat kansankynttilät. Onnea vaan.) Olen hieman ylivireässä tilassa, mutta ehkä sorvin ääreen palaaminen saa minut taas ruotuun. Viiden päivän vapaa tuntuu jo melkein kesälomalta, onneksi minulla on samanmoinen melkein heti perään, kunhan käyn huomisen ja torstain töissä.

Olen suunnitellut syksyn opintoja. Olen ällöttävän ahkera(n kuuloinen).

Eläisit hetkessä, urpo.

3 kommenttia:

  1. No voi suatana niin. Mäkin jo ehdin iloita, että JES JES, ympäristöpolitiikkaa ja sosiologiaa sit vaan 50 op, ja loput saa olla vaikka mitä kansantaloustieteenhuttua. Sitten luin tiedekunnan ohjeet ja taas oli maailma entisellään, virheitä täynnä. OOOOORGH. Ei helkkari - jotain julkisoikeutta?

    VastaaPoista
  2. Eniten vituttaa ehkä 44 op suoritettua sosiologiaa hetkellä, jolla tajuaa, ettei sosiologia kelpaa pakolliseksi perusopintopaketiksi. Kiitti vitusti. Humanistisen tiedekunnan opinto-opas on perseestä, älkää nyt hyvät ihmiset uskoko sitä! Kv-politiikka, olen jo melkein tulossa!

    VastaaPoista
  3. Se ja valtio-oppi nyt jopa kiinnostaakin, mutta se kaikki muu! Yhtä innostavaa kuin Zysse munasillaan. Kyynel.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!