29. joulukuuta 2008

Jo se nyt on! (en jaksa selventää)

Alkaa pikkuhiljaa suoraan sanoen vituttaa tämä jotakuinkin tuhoutunut vastustuskyky, lehtikoriin pissaava kissa, jääkaappiin homehtuva sienisalaatti, röhä ja yleinen saamattomuus. On se kumma, kun asiat eivät hoidu, kuten haluan niiden hoituvan. Mitään töitäkään en ole saanut tehtäväksi, ja ensi kesä korpeaa jo valmiiksi niin, että korvat grillaantuvat sisältä päin. Miksi valitsin urani väärin? Miksen halunnut ekonomiksi, sairaanhoitajaksi tai huttuinsinööriksi? Kuka käski tehdä kaiken väärin? Kuka??

Tällä hetkellä eniten vituttaa kaikki, mutta keskitän voimavarani piinallisesta lenssusta toipumiseen, jotta pääsen huomenna lähtemään mökille uuden vuoden viettoon. En varmasti jää yksin kotiin, vaikka pää olisi irti. Kärsikööt mökkiseuralaiset ilmassa viuhuvista viruksista ja happamasta Finrexinin hajusta, minä en jätä iloa väliin. Nih. Ostin tänään kuumehoureissani pullon punkkuakin, ja aion juoda sen uuden vuoden aattona, vaikka siitä seuraisikin sekakäyttöä ja avautumista. Kuka haluaa lähteä messiin?

Joulu tuli ja joulu meni, ei siinä sen kummempaa. Aattona leikin discoa 14 kuukauden ikäisen serkuntyttöni ja 61-vuotiaan kummisetäni kanssa, opetin ensin mainitulle italiaa (hän ei vielä puhu, mutta pian puhuu ja kaiken lisäksi kielillä!), ahdoin itseeni ruokaa ja sain muutamia kivoja lahjoja. Viimevuotista nyyhkyshowta ei nähty edes yöllä sängyssä, hyvä niin. Tosin toissayönä makasin äidin työhuoneen lattialla patjalla ja kuuntelin niskavillat kauhusta jäykkinä viereisessä huoneessa nukkuneen mummini hiljaista valitusta - hän kaatui aiemmin illalla portaissa ja putosi sen jälkeen sängystä, päässä kuhmu ja sormessa tikeille altis haava (ei tietenkään suostunut lääkärin konsultointiin, joten sidoimme haavan vaillinaisilla ensiaputaidoillamme ja toivoimme parasta), mieli maassa ja jälkeläisillä syvä huoli rinnassa. Mummi oli pudonnut sängystä myös viime yönä ja lopultakin suostunut lääkäriin. Toissailtana hän istui sängyn laidalla ja kostein silmin toivoi pääsevänsä vielä kotiin. Kun voisin hänet sinne viedä ja jäädä seuraksi! Miksi antaa ihmisille huolta lähimmäisistä? Suurin osa maailman ihmisistä ei varmastikaan ole kiinnostunut sukulaistensa voinnista tai voimattomuudesta, miksi minun pitää olla? Antakaa tunteettomuus ja kylmyys, ottaisin ne heti vastaan!

(Mutta ehkä sittenkin kannan mielummin huoleni, ihmiselle inhimillisyys on ihan kiva piirre.)

Pelko pitää varpaillaan, mutten jaksaisi sitä nyt. Toisaalta minulta ei kysytä, mitä jaksan ja mitä en. Miksi mummit eivät voi olla kuolemattomia, vähän niin kuin Vivi-Ann Sjögren tai Muumimamma? Miksi mummit eivät enää ole samanlaisia kuin lapsena, mikseivät he enää jaksa siivota hammasharjan tarkkuudella, leipoa pullia pakastimen täydeltä, tehdä lumitöitä ja petata vierassänkyä valmiiksi?

En halua ajan kuluvan.

23. joulukuuta 2008

...ja rauhaa päälle maan


Rusinaista, lämmintä, ajatuksekasta ja tasapuolista joulua itse kullekin säädylle ja säädyttömillekin.

Palataan astialle. Voikaa hyvin!

21. joulukuuta 2008

Oi, Frida!

Katsoin juuri elokuvan. Se oli ihana. Minuun on helppo vaikuttaa, sillä rakastun niihin, jotka sen ansaitsevat. Mikä herkkyys ja tuska sellaisessa naisessa! Elokuvakin sen kertoi: mitä heikommaksi ruumis käy, sen vahvemmat värit saa luomisvimma, kun niin paljon on vielä sanottavaa. Aloin saman tien etsiä Frida Kahlon elämäkertaa, näyttäisi suomenkielisen teoksen painos olevan tiukasti loppu. Eiköhän kirjastosta löydy. Salma Hayek oli ihana myös. Mutta Frida! Jestas! Oliskohan minusta sittenkin taidehistorioitsijaksi? (No ei ole, mutta saa kai sitä ihastella silti...)



Lapin matka meni hyvin ja nopeasti. Pohjoisessa on niin kovin pimeää, etten itse siellä ehkä voisi kovin tasapainoista elämää elää. Kesällähän valoa tosin on senkin edestä, eikä se taas ole minua koskaan haitannut niinä loputtomina kesinä, jotka olen Rovavaaran juurella viettänyt. Selvisin jopa kunnialla mummin tiukan katseen alla suoritetusta joulusiivouksesta, iso käsi meikälle! Söimme lohikeittoa ja kuppisoosia, näin kummityttöäni (hän on iso tyttö jo ja praattaa svenskaa niin että heikottaa) ja luin vanhoja naistenlehtiä, dekkaria ja Toven elämäkertaa. Junamatka etelään sujui sutjakkaasti sekin, vaikka junavaunussa veti ja mummot kalkattivat. Omani kanssa teimme ristikkoa, söimme eväsleipiä ja pohdiskelimme elämää. Mummi rulettaa.

Päivät ovat kuluneet nopeasti ja minulla on liikaa tekemistä ja liian vähän aikaa. Torstaina kävin jälleen Helsingissä, tuhlasin rahaa ja suunnittelin partiojuttuja. Yön sainkin sitten kuorsata V:n kainalossa. Eilen juhlittiin L:n tupareita, eikä minulla ollut tänään krapulaa! Tänäänkin tuhlasin rahaa, suunnittelin lisää partiota ja katsoin Sinkkuelämää ennen Fridaa. Kommentoin verkkokurssin keskusteluja, vaikkei se voisi vähempää kiinnostaa. Tehtävänasettelut ovat mielestäni kummallisia, eikä minulla ole mihinkään mitään sanottavaa. Kunhan lämpimikseni jorisen. Provosoidakaan ei huvita. Pitäisi suunnitella ja kirjoittaa neljää eri esseetä, lueskella tammikuun kirjatentteihin ja ehkä lomaillakin hieman. Päässäni on liian kireälle viritetty jousi, enkä pysty olemaan kauaa paikoillani. Tunnen pursuavani ulos vaatteistani, en ole käynyt moneen moneen moneen aikaan salillakaan. Huomenna menen, muuten en enää kestä itseäni. Siivotakin pitäisi, lattiat ovat täynnä muruja ja kissanhiekkaa.

Minulla on irtonainen olo. Ihan kuin en kuuluisi tänne ollenkaan. Vastapäisessä talossa on valo neljässä ikkunassa - joku muukin valvoo vielä. Jos saisi nukkua monta päivää, eikä tarvitsisi vaihtaa pyjamahousuja ollenkaan pois, jos saisi vain olla, lukea dekkareita ja unohtaa kaikki muu. Tarpeettomuus on palannut jälleen. Mitä minustakin tulee?

Näen ensi yönä unta Fridasta.

14. joulukuuta 2008

Hupimatkailua

Loppuviikon vietin migreenissä, mistä syystä kaikki kiva jäi tekemättä. Helsingin kaduilla hortoileminen pää raskaana ei ollut kivaa, mutta selvisin velvollisuuksistani ja nukuin seuraavat 24 tuntia V:n luona. Olisi minulla tekemistäkin ollut, mutta ei sitten. Päänsärkyni tuntuu piikikkäänä, sykkivänä kivenä vasemmassa otsalohkossa, ja siitä seuraa usein huono olo, välillä mrs. Pirjokin, eikä se saatana lopu vaikka mitä tekisi. Ajattelin huomenna soittaa lääkäriajan, joskin viimekertainen ylemmän lääketieteellisen tahon konsultointi lähetti minut kotiin surkeiden 200 mg lääkkeiden ja stressivakuuttelujen kera. Tällä kertaa en poistu vastaanotolta, ennen kuin minulla on jotain oikeaa kamaa reseptille kirjoitettuna. Varaudu, YTHS!

Olin eilen töissä ja menen tänäänkin. Siinähän se sujuu, dekkareita lukiessa. On kiva olla paska sijainen, kun ei jaksa edes yrittää tehdä vaikutusta vakihenkilökuntaan. Sitäpaitsi viikonloppuisin useimmat ihmiset ovat ihan ok, kun elämä sairaalan vuodeosastoilla on rauhallisempaa. Eilen tapasin potilaan, joka luki Wittgensteinia, kuulemma jo kahdettakymmenettä vuotta. Juttelimme, ja kerroin pitäväni Kantista. "Miellyttävän vanhanaikainen, joskin kiehtova valinta", potilas totesi. Hän kun oli uskonut, että suosisin jotakuta surkeaa postmodernia ajattelijaa (Esa Saarista vai? Come on!). Valitettavasti minun oli mentävä siivoamaan vessoja, emmekä voineet jatkaa pidemmälle. Tosin hän on varmasti lasaretissa edelleen, kun parin tunnin päästä menen taas - siivoamaan vessoja.

Lähden ensi yönä Lappiin ja palaan keskiviikkona. Ostin eilen satasen saapikkaat, koska pitäähän sitä olla talvikengät, kun Lappiin menee. Mitä se mummikin sanoo, jos tennareissa siellä mennä viipottaa? Minulla ei olekaan ehkä koskaan ollut noin kalliita kenkiä, paitsi ammoin vaelluskengät, joten on parasta toivoa niiden olevan hivenen kestävämmät kuin kahdet edelliset. Nämä ovat kyllä ihan merkkilaatua, toisin kuin aiemmat. Älkää ostako kenkiä Mekasta, se ei ole sen arvoista, uskokaa pois. Jos kengät kuluvat puhki kolmen viikon käytön jälkeen, ne eivät ole hintansa väärti, vaikka kauniit ovatkin. En tosin tiedä, millaiselle ihmiselle tätä pitää vakuuttaa. Itselleni?

Otan matkalukemiseksi Boel Westiniä. Tykkään Tovesta jo nyt, entäs sitten kun tuo tiiliskivi on kahlattu läpi? Kotijumala lienee syntynyt.

Menen nyt maalaamaan naamaa, sitten töihin ja illalla kohti pohjoista. Hajotkaa loskaanne!

10. joulukuuta 2008

Tänään on jo paremmin

Eilinen maailmantuskani on vaihtunut aktiivisuuteen ja tulevaisuususkoon. Lähetin työhakemuksen, jonka kirjoitin totuudenmukaisesti ja hyvin. Minä ainakin palkkaisin itseni sen perusteella. Jos niin ei käy, se ei ole minun ongelmani, vaan sen typeryksen, joka jättää tilaisuuden käyttämättä.

Tällä hetkellä minua kiinnostavat joulutortut (tomusokerilla, tietenkin), Tove Jansson, kirjastosta löytämäni superkiinnostava kirja, muutkin kirjat, joulu (niin, myönnetään), ensi viikon matka Lappiin ja huuto.netin selaaminen. Lisäksi, jostakin ihmeellisestä syystä, olen kiinnostunut kolikoista. V huijasi minulta aikoinaan julmasti yhden erikoisrahan (ja nauraa sille jutulle vieläkin toisinaan, perhana), tätä uusinta löytöä en päästä käsistäni. Aion muutenkin tarkastella jatkossa kouriini sattuvia kahden euron rahoja tarkalla silmällä, vaikka mitäänhän en numismatiikasta (vai mitä se nyt oli) tiedä. Tietenkin yleensä muutenkin kylven kahden euron kolikoissa, sehän on itsestäänselvyys jokaiselle kortin kanssa symbioosissa elävälle henkilölle.

Niin, tässä se kaunokainen:


Aika makee, vai mitä?

Pääsin muuten saksan tentin läpi ja sain kurssista kolmosen. Viel Spaß!

9. joulukuuta 2008

Talttumaton nuha

En ehkä pääse tästä nuhasta koskaan eroon. Olen muutenkin omituinen sairastaja: minulle ei yleensä nouse kuumetta, mutta jos lämpöä on 37,2 se tarkoittaa, että olen sairas. Selitä sitä sitten sairauslomatodistuksista päättäville pinkeille terveydenhoitajille. Ovat ne kyllä yleensä uskoneet. Nyt en ole tarvinnut saikkua, vaikka mieli olisi tehnyt: kaksi tenttiä kahden päivän sisällä ja kolme esseetä odottamassa. Onneksi kaksi niistä saa olla maksimissaan 5 sivua, joten ihan turhia ei tarvitse alkaa tarinoimaan. Asiaa kyllä senkin edestä. Yritän, joskus, ehkä huomenna. Enää yksi luento tälle vuodelle ja se on torstaina. Huomenna on aikaa esimerkiksi remonttiasian selvittelyyn, työhakemuksen kirjoittamiseen ja Neuvostoliitosta lukemiseen. Niin - ja siivoamiseen.

En ole ehtinyt ajatella paljoakaan muutamaan päivään, olen vain tankannut saksan passiivin muistisääntöjä ja yrittänyt opetella 22 esseen aihetta filosofian tenttiä varten. Tietenkin kysyttiin juuri se, josta olin räpeltänyt etukäteen kaksi riviä sisältöä. Toisaalta tapoihini ei kuulu antaa koskaan periksi, joten tässäkin tapauksessa raapustin tenttipaperiin melkein kaksi sivua asiaa, jonka toivon edes etäisesti liippaavan teorian empiirisen alimääräytyneisyyden ongelmaa. Voi hyvänen aika, mihin minäkin elämääni käytän, ystävät!

Haluaisin osata lukea dekkareita ruotsiksi, puhua yhteiskunnasta saksaksi ja tunnustaa tosiasiat suomeksi.

Joskus on niin helvetin riittämätön olo: kun ihmiset ovat idiootteja, kun yliopiston ruoka on rasvassa lilluvia perunoita ja sienisalaattia - saan syödäkseni joka ikinen päivä, mutten ole tyytyväinen -, kun reppu painaa kuin synti, kun elää keskellä fyysistä kaaosta, kun tekee mieli jakaa tavaransa pois ja vaeltaa Andeille, kun henkeä ahdistaa ja pelkää sairauksia ja kuolemaa, kun tietää, ettei voi koskaan tehdä kaikkea sitä hyvää, minkä haluaisi jättää jälkeensä. Kun tuntee, että on arvoton, tuottamaton, epäonnistunut esimerkki taivaanrannanmaalarista, josta ei koskaan tule tehokasta ruuvia yhteiskunnan hammasrattaaseen.

Eikä nuha parane. Ehkä se on omaa syytäni.

7. joulukuuta 2008

Mehr denn je

Olen kirjoittanut tänään zeppeliineistä ja von Zeppelinistä, tehnyt saksan kielioppiharjoituksia internetissä ja haistellut raitista ilmaa noin kolmen minuutin ajan kauppamatkalla. Aloin katsoa Sputnik-dokkaria, mutta se kertoikin asioista jenkkinäkökulmasta, eikä se kiinnosta minua. Joten keskityin ilmalaivoihin. On muuten huomattavasti vaikeampaa puristaa sanottavaansa 2500 merkkiin kuin jorista jonninjoutavia kymmenen liuskaa. Siksi minun kirjoitukseni merkkimäärä olikin lähes 3000, en vain saanut siitä lyhyempää, enkä halunnut jättää von Zeppelinin perhettäkään mainitsematta. Niih. Pitäkää tunkkinne.

Kello on jo miljoona, ja minun pitäisi vielä kerrata sivukaupalla saksaa. Kiitän kaikkia hindujumalia, Jahvea, Allahia ja lentävää spagettihirviötä, jos pääsen kunnialla huomisesta tentistä läpi! Tämä kurssi pitäisi nimittäin saada pakettiin nyt, koska aion sisällyttää sen tutkintovaatimuksiin kuuluviin kieliopintoihin. Sitten joskus kun saan sen paskan kanditutkielman palautettua, käytyä kypsyyskokeessa ja suoritettua vielä yhden metodikirjatentin, osaan HuK-todistukseni mukaan saksaa. Sen vuoksi kannattaa uhrautua, vaikka voisi samaan aikaan lukea dekkareita ja leventää persettään vaikka sipseillä. Joten eipä sitten muuta kuin uusi satsuma käteen ja kertaamaan nominilausekkeita. Spaß beiseite!

5. joulukuuta 2008

Ostoksilla, minäkö?

Huoneessani on mies, ollut jo keskiviikosta alkaen. Lähtee kuulemma huomenna pois. Sitten saan oman nettipiuhani takaisin. Miehestä on hyötyäkin, meillä on nyt lopultakin seinässä kiinni oleva pesukone ja uutuuttaan hohkaava digiboksi! Katson huomenna linnanjuhlat ja syön fetasalaattia ja suklaata, jos jokin suklaata myyvä paikka on huomenna auki. Muussa tapauksessa vain fetasalaattia. Ja pesen pyykkiä, kun se on lopultakin mahdollista. En käsipyykkää enää koskaan! Ei ihmekään, että Värttinällä on oma pyykkäyslaulu, ei sellaista touhua ole nyt eikä aiemminkaan kukaan voinut ihan täysissä järjissään laulamatta tehdä. Hyh.

Olen pakannut ostamani joululahjat. Vielä muutama on hakusessa. En ota paineita. Ostoksien tekeminen on ihan kivaa, paitsi silloin, jos kaikki muut ympärillä olevat tyrkkivät. Älkää stressatko! Älkää kuluttako, vaikka Jyrki käskee! Miettikää, harkitkaa, lahjokaa ajatuksella. Ei se tavara ja glitter, vaan jokin muu, jonka voi löytää muualtakin kuin käärepaperien alta.

Käytiin katsomassa uusi Bond. Bond on ihan jees. Bond-tyttö oli lähes onnistunut tapaus, mutta viime hetkillä menetti siltikin naisvoimansa ja inisi vaan huoneen nurkassa ja Jamesin piti pelastaa. Ehkä jotkin asiat eivät vain muutu.

3. joulukuuta 2008

Keitä te ootte te nuoret poijjat...

Totesimme eilen Sinkkuelämää-maratonin alkuvaihessa, että miehet on paskoja ja haluamme kaikki olla Samantha edes kerran elämässä. M väitti olevansa neurooseineen kuin Charlotte (vai oliko se sittenkin J?), ja joskus työntävänsä päänsä pensaaseen kuin Carrie. Itse sanoin halunneeni aina olla Miranda, mutta nyt kun olen pettynyt elämään, miehiin ja hallinnointisopimukseen, haluankin olla Samantha ja pukeutua tiikerikuosisiin kledjuihin homobaareissa. Mielestäni vaatimukset ovat ihan ymmärrettäviä!

Minulla on tänään vapaapäivä. Uhosin meneväni salille ja olevani hyvä ihminen. No, en mennyt, vaan nukuin yli kahteentoista ja nyt välttelen moodlen avaamista ja saksan viimeisen harjoitustehtävän tekemistä. Mikä vapaapäivä se sellainen on, jolloin pitää saksaakin ajatella? Kysyn vaan! Tieteenfilosofiaakin pitäisi päntätä, mutta oloni ei viimeöisen punaviinin jäljiltä ole kovinkaan filosofinen. Tai ehkä sittenkin! Jos lukisinkin tieteenfilosofiaa saksaksi ja kasvattaisin mursuviikset! Enää puuttuu liivi ja taskukello ja teräväkärkiset nahkakengät. En ole kaukana.

M "lukee italiaa" olohuoneessa, eli luultavasti selailee kissakuvia internetistä. Olemme molemmat yhtä hyviä tekemään pakollisia tehtäviä. Siis loistokkaita! Minun pitäisi oikeastaan tänään käydä vielä kirjastossakin, samoin ruokakaupassa, mutta eihän kello ole kuin vasta kaksi. Ehken ole vielä omaksunut sitä, että asun seitsemän minuutin kävelymatkan päässä molemmista (lähimpään kauppaan on oikeastaan neljän minuutin matka, jos mukaan lasketaan hitaan hissin odottaminen), ja luulen, että näitä asioita täytyy aikatauluttaa ja suunnitella. Ollapa pr-nainen Samantha ja aina oikeassa paikassa tai sitten huutamassa puhelimeen.

Aika monta vilkaisua tämän bloginrääpäleen laskuriin on jo tullut, vaikka se toki laskeekin nimenomaan sivun avaukset, ei yksittäisiä ja erillisiä kävijöitä. Ihan noin itsekkäänä ihmisenä kiinnostaisi kyllä tietää, keitä te oikein olette ja mitä te täältä haette? Ei siinä, senkun roikutte. Onpa joku syy höpistä vähän lisää.

1. joulukuuta 2008

Ihan pikkasen itkin

Tällä hetkellä asiat ovat liian raskaita kantaa.

Vaikka olenkin varsin kyyninen, vittumainen ja ylipäänsä huono ihminen, olen aina luottanut siihen, että suurin osa ihmisistä on ihan kivoja edes jollain tasolla, vähintään ammatillisesti, kun saavat siitä palkkaakin. Uskoni on varsin lähellä romahtamistaan nyt, kun asuntoasia uhkaa kaatua niskaani kaikella painollaan, eikä ketään isännöintitoimistossa kiinnosta auttaa, neuvoa tai palvella. Ihmettelen, miksi yhtiömme maksaa isännöinnistä monta sataa kuussa, jos mikään pulmamme ei kuulu kyseiseen hallinnointisopimukseen. Hallinnointisopimus on muuten uusin inhokkisanani, jos käytän sitä julkisesti, kannattaa varautua siihen, etten puhu perhosista ja pikkuporoista.

Jätin menemättä viimeiselle saksantunnille, koska nukahdin. Tentti on viikon päästä, harkitsen vakavasti lukemistoimia, mutta kaikenlaista muutakin olen menneinä aikoina harkinnut. Harkitseminen on sinänsä ihan hauskaa, voi aina uskotella itselleen, että saa jotakin aikaan.

"Luen tenttiin heti facebook-kierroksen jälkeen."
"Aloitan lahiksen heti ensi maanantaina."
"Käyn ihan oikeesti neljä kertaa viikossa salilla, heti kun mun aikataulut on rennommat."
"Suunnittelen noi vastuualueeni tehtävät ihan jo tällä viikolla."
"Soitan, soitan - hoidan, hoidan."

HALLINNOINTISOPIMUS!

Muutamia joululahjoja sain ostettua tänään, en niitä edes kovin suurissa määrin harrasta. Kaverit kyselivät, millaisen joulukoristelun teen kotiini. Joo, en tee. Ei kuulu tapoihini nyt eikä tulevaisuudessa. Pari kynttilää voisi tietenkin polttaa ihan vaan piruillakseen. (Tai polttaa Pispalan asunnon????)

Niin, huomenna on tosiaan hallintotieteen kirjatentti, johon olen tuskissani huudellen lukenut melkein kaiken. Lukuprosessin (itkun) aikana olen todennut, että edes jollakin tasolla tunnen itseni todella hyvin. Minä olen suurien linjojen, kuvioiden, kehityskulkujen ja ilmiöiden nainen, en yksityiskohtien ulkoaopettelija. Inhoan joka ikistä uutta käsitettä, joka on melkein sama kuin aiempi, mutta tarkoittaakin sitten ihan eri asiaa. Älä vaan sekoita näitä keskenään, herranen aika! Ehkä tästä syystä olen niin huono saksassakin, en ole koskaan jaksanut kunnolla opetella eri prepositioiden merkityseroja, sanojen sukuja tai edes sanoja. Minä haluan laajempaa näkökulmaa, kiitos hei!

Pitäkää Eurooppa-neuvostonne ja typerät virkamiehistönne ja sihteeristönne. Paskapäitä koko sakki.

HALLINNOINTISOPIMUS!