Päivät kuluvat, mutta en tiedä, minne ne menevät. Minusta on tullut hitaampi lukija tai sitten keskittymiskykyni on huonontunut, sillä ihan tavallisen romaanin lukeminenkin vie monen monta iltaa. Se hermostuttaa minua. Kirjoja on lukematta niin paljon. Itse omistamiani yritän tosin pakata pikkuhiljaa laatikoihin. Ensi viikon lauantaina on "muuttopäivä", jolloin asuntoni tyhjenee ja kissa lähtee lainaan Järvenpäähän. Minulle tulee sitä ikävä. Onneksi vietän paljon aikaa "etelässä" tämän pakkoevakon aikana, joten ehkä Riesa ei kokonaan minua unohda. Toivottavasti se on kiltisti, muuten veljeni tekee siitä rukkaset. Tai keittoa.
Epämääräinen haikeus valtaa alaa. Ikkunan takana oleva elämä viilenee hiljalleen, lehdet putoavat puista ja ihmiset pukeutuvat kaulaliinoihin ja villakangastakkeihin. Minunkin pitäisi ostaa lämmin takki, edellinen talvikuntoa ylläpitävä kangaskyhäelmä kului puhki (aasialaislasten verisin sormin ompelemahan se oli, tuskin se enempää elinikää ansaitsikaan). Ehkä menen viikonloppuna takkiostoksille. Sain rahaakin.
Aamuisin katselen bussin ikkunasta kylmää ilmaa. Haluaisin matkustaa pois, aloittaa uudelleen jossain muualla. Haluaisin selvyyttä, jota en saa. Haluaisin herätä aamuisin toisen vierestä, silittää selkää ja juoda aamukahvia samanlaisista mukeista. Haluaisin katsoa telkkaria sunnuntaisin samalla sohvalla, ei edes haittaisi vaikka molemmilla olisi läppäri sylissä. Tehdä lämpimiä voileipiä, kiistellä viimeisistä juustosiivuista ja käydä iltalenkillä. Puoliskoni mielestä olen konservatiivi. Omasta mielestäni olen yksinäinen ja hellyydenkipeä. Ja niin epävarma! Surettaa, kun en voi nähdä tulevaisuuteen. Haluaisin. Haluaisin jakaa elämääni enemmän kuin toinen osapuoli haluaa sitä vastaanottaa. Se on vähän harmi.
Kävin tänään lopultakin ensimmäistä kertaa bodypumpissa. Oloni on kuin jyrän alle jäänyt, mutta silti hyvä. Tästä tulee tapa! Ensi viikolla jyräydyn vain puoliksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!