10. joulukuuta 2007

Minä olen viljaa

Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on erittäin hyvä joulufiilis. Oikein odotan aattoiltaa, suklaan mussuttamista, uutta kirjaa ja sienisalaattia. Valoa ja tv:n höhliä ohjelmia. Joulussa ei ole aiemminkaan ollut mitään varsinaista vikaa, mutta en vain ole koskaan aikuisikäni aikana ollut siitä erityisen kiinnostunut. Tänä vuonna olen availlut ahkerasti kalenterin luukkuja ja kiskonut glögiä huppuun varsin kiitettävästi. Ja joka ilta kuistillani loistaa ulkolyhty. (Naapurini kehui, että kovin on kotoisa ja kaunis, ja kiva tulla kuulemma kotiin, kun valo odottaa ohikulkijaa.) Tämä viikko pitäisi vielä jaksaa lukea tenttiin (ihan liian monta sataa sivua jargonia jäljellä), käydä kahdessa tentissä ja prosen vuoden viimeisessä tapaamisessa (joka järjestetään kylläkin eräässä paikallisessa juottolassa, hauskaa) ja sitten... relata hetkeksi = käydä prosen kimppuun todella hanakasti. Ensi viikolla mene museolle tutkiskelemaan lähdeaineistoa ja aloitan kirjoittamisen. Pakkohan se on. Tammikuussa pitää olla valmista kamaa esiteltäväksi. Aihe ei kiinnosta minua enää, mutta raavin sen kasaan vaikka perslihastani. Minä kun en luovuta. Piste. Ja sitäpaitsi: sitten kun homma on valmis, voin keskittyä antropologiaan, sosiologiaan, etnologiaan ja historian mielenkiintoisempiin puoliin. Kiitos.

Viikonlopuksi menen Lahteen, ensin mummin luokse ja sunnuntaina Murun ristiäisiin. Jännittävää, hän saa nimen! (se uskonnollinen puoli ei minussa herätä sattuneesta syystä mitään tunteita) Mikähän se on? Uteliaisuus kasvaa.

On niin monia asioita, joissa haluaisin olla parempi ihminen. Haluaisin syödä luomummin, lähemmin ja terveellisemmin. Haluaisin osata laittaa ruokaa ihan mistä vaan. Haluaisin jaksaa herätä aamuisin ja tehdä koko päivän ahkerasti opiskeluhommia, en valvoa paniikissa kolmeen asti ja herätä lähempänä puoltapäivää koomaisena. Haluaisin ottaa enemmän vuoroja sairaalasta. Haluaisin lukea enemmän ja nopeammin. Haluaisin lähteä jonnekin pois, ihan toisiin kuvioihin tekemään ihan muita asioita. Ulkomaille, Etelä-Amerikkaan puhumaan espanjaa ja hengittämään Andien ohutta ilmaa. Tai eurooppalaisiin suurkaupunkeihin, klubeille ja taidetaloihin. Haluaisin mennä jollekin piirustuskurssille, haluaisin harrastuksen! Haluaisin olla laihempi ja paremmassa kunnossa. Haluaisin olla askeettisempi, tyytyväisempi, rauhallisempi.

Haluan mielenrauhaa ja menestystä. Voiko niitä saada samaan aikaan?

Haluan mukavan kesätyön ensi kesäksi, en halua siivota enkä pestä. Haluan lähteä vaihtoon, mutten tiedä minne laitan kissan siksi aikaa. Haluan tehdä, enkä vain puhua ja haluta.

Haluamiseen kyllästyy, jos ei koskaan toteuta halujaan. Jos on halujensa orja, eikä erota tavoitteita ja toiveita todellisuudesta. Tai jos ei koskaan saa haluamaansa, tai saa sen niin harvoin, että unohtaa, miltä toteutunut halu tuntuu. Muuttuuko se? Unohtaako, mitä halusi alunperin? Eikö koskaan voi olla tyytyväinen?

En jaksa edes keskittyä elokuvien katselemiseen. Istun koneella ja tuijotan ruutua, enkä tee mitään järkevää. Giddensin Sociology painaa sata kiloa ja siinä on 700 sivua itsestäänselvyyksiä, joita en tahdo kuitenkaan jättää lukematta. Haluan tietää, pääsenkö kursseille, joille ilmoittaudun, vai jäänkö rannalle ruikuttamaan. Harkitsen syvästi ruotsin kurssille osallistumista, mutta en ole varma jaksanko ja haluanko, osaanko, pystynkö. Kielikurssit vaativat läsnöoloa, enkä tunne pystyväni sitoutumaan, vaikka mitään syytä sitoutumattomuuteen ei ole. Ja kurssit on joka tapauksessa suoritettava kandivaiheessa.

Haluan valmistua vuoden kuluttua kandiksi. En siedä sitä, että jokin jarruttaa matkaani.

Pystyn siihen, jos minulle annetaan mahdollisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!