10. heinäkuuta 2007

Kissa karussa

Tein tänään look-a-like-kasvis-chili-con-carnea. Ihan hyvää siitä tuli, vaikkakin annos oli suuri ja nyt sitä on vielä ainakin litra jääkaapissani. No, onpa jotakin syötävää loppuviikoksi, sillä tällä viikolla vietän älä osta mitään -viikkoa. Rahatilanne on aika paska (vaikka tänään oli palkkapäivä!), ja se ahdistaa. Oikeastihan minulla on olemassa säästöjä, mutta ne ovat säästöjä, joihin ei kosketa kuin siinä mielessä, että ko. tilille laitetaan ajoittain lisää rahaa. Niillä kun pitäisi joskus alkaa maksaa lainaa. Kahden vuoden päästä tarkalleen. Näinollen on aina tyhmää puhua siitä, "ettei ole rahaa", mutta sitähän se käytännössä on. Ei minulla käyttötilillä ole mitään suuria summia. Nytkin maksoin palkallani Tamyn jäsenmaksun ja liikuntapalveluiden vuosimaksun, 119 euroa yhteensä. No, toisaalta, jos maksaa korkeakouluopinnoista 79 euroa vuodessa, ei pitäisi olla valitettavaa, mutta nyt tuo tuntui taas isolta rahalta. Raha on muutenkin inhottavaa, en osaa käyttää sitä oikein. En shoppaile siinä mielessä, että ostelisin vaatteita/meikkejä/kenkiä/laukkuja/whatever, mutta ajoittain huomaan kulkevani kotiin päin laukussa uusia kirjoja (joita saisi kirjastostakin) tai levyjä (netti...) tai astioita (don't even get me started...) tai jotain muuta, jota ilman tulisin toimeen, mutta jota hankkimatta joudun tuhlaamaan energiaa sen hankkimisen miettimiseen. Esimerkiksi viime lauantaina ostin keittiöön maton. Ehdoton edellytys hengissä pysymiselle? Ehkei, mutta parantaa mielenrauhaani, kun on jotain mihin kuivata jalat suihkusta tultaessa, eikä keittiön lattia ole täynnä jalanjälkiä...

Lainasin eilen kirjastosta kasan romaaneja, mikä oli yllättävä veto, sillä Tampereen pääkirjaston kaunokirjallinen osasto on toistaiseksi ollut minulle tuntematon. Nytkin otin muutaman etukäteen suunnitellun ja niiden kautta päädyin nappaamaan pari randomia. Ei sillä, että yrittäisin jotenkin luoda itsestäni fiksumpaa kuvaa kuin mikä vastaa todellisuutta, mutta olen joka tapauksessa lukenut viime aikoina enemmän tietokirjoja. Ja hyviä sellaisia! Nyt vaan tuntui, että olisi ehkä aika lukea jotakin muutakin, ettei ihan unohdu, miltä proosa näyttää ja ennen kaikkea maistuu, se on nimittäin niin paljon leijuvampaa, pehmeämpää, nopeampaa ja miellyttävämpää. Pitäisi ottaa tavoitteeksi muutama klassikko + ajan tasalla pysytteleminen kaunokirjallisuuden maailmassa ylipäänsä. Toivottavasti ehtisin ja/tai jaksaisin myös syksyllä lukea muutakin kuin tenttikirjoja. Toivotaan.

Tosiaan, en ole sitten suorittanut yhden yhtä kesätenttiä, vaikka taisin niin uhota ennen töiden alkua. Yhteen yritin lukea, mutta jotenkin tuntui, ettei aivot jaksaneet ollenkaan työstää mitään ajatuksia, ainoastaan silmäilin lauseita, joten en sitten mennyt nolaamaan itseäni. Ja sitten päätin olla ilmoittautumatta enää muihin. Ehtiihän noita syksylläkin, ihan riittämiin taas.

Töitä on kahdeksan viikkoa jäljellä. Puolet. Aivoni menevät off-tilaan joka ilta kello 21.30, eivätkä palaudu valveeseen ennen kuin lauantaina iltapäivällä. Viikot kuluvat koomassa, nukun, luen, syön, istun koneella ja menen taas töihin. Joka päivä samaa. En jaksa mitään muuta, ehkä kerran viikossa käyn kaupungissa, kirjastossa ja hieman pyörimässä, mutta vilinä alkaa nopeasti ahdistaa ja painun takaisin kotiin. Yksinäisyys hajottaa välillä, mutta koetan kestää sen. Valinta oli omani. Ja töissä tulee kuitenkin kommunikoitua jonkun verran, vaikka ajoittain moni asia ottaa päähän erittäin suuresti.

Niin, ja Riesa hyppäsi ikkunasta noin neljä tuntia sitten, eikä ole tullut takaisin. Ainakaan tuossa pihalla se ei ole, kiertelin jo jonkin verran. Tosi kiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!