27. joulukuuta 2007

Uutta odotellen

Ostoslistalla:

- uusi kahvinkeitin (vanha hajosi, perkele)
- uusi vaatekaappi (vanha on hajoamaisillaan sekä ruma, perkele)
- lisää kirjahyllyä (vanha on kiva, mutta ääriään myöten täynnä)
- j.n.e.

Joulu tulla jolahti ja saman tienhän se menikin. Onneksi se on vain kerran vuodessa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, perhe pysyi sovussa ja näin kavereitakin. Lahjojakin sain, erittäin hyviä sellaisia (pitäisi vain vielä jollain konstilla saada ne tänne Tampereelle asti...) ja kaikin puolin on ihan leppoisa olo. Mitä nyt on pientä murhetta tuosta proseminaarista, mutta en vaivu vielä suruun. Yritän kuitenkin koko ajan.

Olen tehnyt päätöksen parantaa elämäntapojani radikaalisti. Uuden vuoden paikkeilla tämä ei tietenkään herätä kenessäkään mitään kummallista: kuka nyt EI lupaisi liikkua ja laihduttaa enemmän, syödä, juoda, kiroilla ja tupakoida vähemmän. Mut hei, onhan noissakin jo jotain.

Yläkerran rokkiurpo paukuttaa, sytytin pihalle lyhdyn ja jännitän, jokohan naapurin vauva on syntynyt. Vuosi alkaa vedellä viimeisiään, ja minä odotan uutta sellaista ihan hyvillä mielin. Aina on mahdollisuus parantaa, muuttua ja tehdä asioita toisin. Onneksi.

Ja meillä on kohta vuosipäivä (3 vuotta). Hih.

14. joulukuuta 2007

Kahlekuningatar

Tänään oli viimeinen tentti tältä vuodelta, ja ihan hyvinhän se meni, melko helpot kysymykset niinkin laajasta aineistosta. Jonkun urpion kännykkä soi kesken tentin, adiós vaan ja pihalle. Joku roti siihenkin hommaan, kyllä sen verran voisi huolehtia, että kännykkänsä saittaa äänettömälle!

Juon yksin kotona alkoholia. Depressiivisyys lähenee huippuaan. Sain loppuun Couplandin Eleanor Rigbyn (suosittelen!) ja aloitin Nabokovin Lolitaa lopultakin. En ole minkään sortin kirjallisuustieteen sivuaineopiskelija, jos en lopultakin lue tiettyjä klassikoita. Tein jo keskiviikkona länsimaisen kirjallisuuden historian luentosarjan muistiinpanojen pohjalta listan, jossa on ne kirjat, jotka ainakin pitää lukea. Niitä on paljon. Huh...

Olen ollut tänä vuonna ilmeisesti kiltti, koska olen saanut jo kaksi joululahjaa (joita EN ole avannut vielä!!), kiitos vain kovasti Sannalle ja Liisalle. Ja Lindalle ihanasta kortista. Kuinkas sattuikaan, siinä tämän päivän tentissä olikin kysymys lahjasta sosiaalisena ilmiönä, mikä oli aika hauska sattuma, sillä olin miettinyt sitä jopa aivan oma-aloitteisesti viime päivinä. Vastavuoroisuus, sitovuus, vallan ja auktoriteetin osoitus...

Kummallinen olo, kun ei ole minkään valtakunnan pakollista luettavaa naaman edessä tai yöpöydällä syyttävänä. Helmikuussa vasta seuraavan kerran tenttiin, tammikuu on proselle omistettu. (hah) Nyt luen kaikki ne kirjastosta raahaamani kirjat, jotka ovat odottaneet vuoroaan lattialla! Rentoutunut olo, vaikka en minä tosiaan mitään lomaa vietä, vaan aion ensi viikolla tehdä prosea erittäin paljon eteenpäin. Silti... Keskiviikkona menen Järvenpäähän tutustumaan lopultakin V:n residenssiin ja ehkä vähän miettimään joulutilpehöörejä äidin kanssa. Sitten vielä viikonlopuksi kotiin ja jouluksi jälleen Keski-Uudellemaalle. Ihmeellistä reissaamista, mutta kissaa ei voi jättää yksin eikä sitä voi ottaa mukaankaan, joten näin se on nyt tehtävä. Onneksi matka ei ole pitkä.

Yritän kestää kasvavaa itseinhoa ja epävarmuutta. Life's a bitch and then you die. Kuinka yksinkertaista!


10. joulukuuta 2007

Minä olen viljaa

Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on erittäin hyvä joulufiilis. Oikein odotan aattoiltaa, suklaan mussuttamista, uutta kirjaa ja sienisalaattia. Valoa ja tv:n höhliä ohjelmia. Joulussa ei ole aiemminkaan ollut mitään varsinaista vikaa, mutta en vain ole koskaan aikuisikäni aikana ollut siitä erityisen kiinnostunut. Tänä vuonna olen availlut ahkerasti kalenterin luukkuja ja kiskonut glögiä huppuun varsin kiitettävästi. Ja joka ilta kuistillani loistaa ulkolyhty. (Naapurini kehui, että kovin on kotoisa ja kaunis, ja kiva tulla kuulemma kotiin, kun valo odottaa ohikulkijaa.) Tämä viikko pitäisi vielä jaksaa lukea tenttiin (ihan liian monta sataa sivua jargonia jäljellä), käydä kahdessa tentissä ja prosen vuoden viimeisessä tapaamisessa (joka järjestetään kylläkin eräässä paikallisessa juottolassa, hauskaa) ja sitten... relata hetkeksi = käydä prosen kimppuun todella hanakasti. Ensi viikolla mene museolle tutkiskelemaan lähdeaineistoa ja aloitan kirjoittamisen. Pakkohan se on. Tammikuussa pitää olla valmista kamaa esiteltäväksi. Aihe ei kiinnosta minua enää, mutta raavin sen kasaan vaikka perslihastani. Minä kun en luovuta. Piste. Ja sitäpaitsi: sitten kun homma on valmis, voin keskittyä antropologiaan, sosiologiaan, etnologiaan ja historian mielenkiintoisempiin puoliin. Kiitos.

Viikonlopuksi menen Lahteen, ensin mummin luokse ja sunnuntaina Murun ristiäisiin. Jännittävää, hän saa nimen! (se uskonnollinen puoli ei minussa herätä sattuneesta syystä mitään tunteita) Mikähän se on? Uteliaisuus kasvaa.

On niin monia asioita, joissa haluaisin olla parempi ihminen. Haluaisin syödä luomummin, lähemmin ja terveellisemmin. Haluaisin osata laittaa ruokaa ihan mistä vaan. Haluaisin jaksaa herätä aamuisin ja tehdä koko päivän ahkerasti opiskeluhommia, en valvoa paniikissa kolmeen asti ja herätä lähempänä puoltapäivää koomaisena. Haluaisin ottaa enemmän vuoroja sairaalasta. Haluaisin lukea enemmän ja nopeammin. Haluaisin lähteä jonnekin pois, ihan toisiin kuvioihin tekemään ihan muita asioita. Ulkomaille, Etelä-Amerikkaan puhumaan espanjaa ja hengittämään Andien ohutta ilmaa. Tai eurooppalaisiin suurkaupunkeihin, klubeille ja taidetaloihin. Haluaisin mennä jollekin piirustuskurssille, haluaisin harrastuksen! Haluaisin olla laihempi ja paremmassa kunnossa. Haluaisin olla askeettisempi, tyytyväisempi, rauhallisempi.

Haluan mielenrauhaa ja menestystä. Voiko niitä saada samaan aikaan?

Haluan mukavan kesätyön ensi kesäksi, en halua siivota enkä pestä. Haluan lähteä vaihtoon, mutten tiedä minne laitan kissan siksi aikaa. Haluan tehdä, enkä vain puhua ja haluta.

Haluamiseen kyllästyy, jos ei koskaan toteuta halujaan. Jos on halujensa orja, eikä erota tavoitteita ja toiveita todellisuudesta. Tai jos ei koskaan saa haluamaansa, tai saa sen niin harvoin, että unohtaa, miltä toteutunut halu tuntuu. Muuttuuko se? Unohtaako, mitä halusi alunperin? Eikö koskaan voi olla tyytyväinen?

En jaksa edes keskittyä elokuvien katselemiseen. Istun koneella ja tuijotan ruutua, enkä tee mitään järkevää. Giddensin Sociology painaa sata kiloa ja siinä on 700 sivua itsestäänselvyyksiä, joita en tahdo kuitenkaan jättää lukematta. Haluan tietää, pääsenkö kursseille, joille ilmoittaudun, vai jäänkö rannalle ruikuttamaan. Harkitsen syvästi ruotsin kurssille osallistumista, mutta en ole varma jaksanko ja haluanko, osaanko, pystynkö. Kielikurssit vaativat läsnöoloa, enkä tunne pystyväni sitoutumaan, vaikka mitään syytä sitoutumattomuuteen ei ole. Ja kurssit on joka tapauksessa suoritettava kandivaiheessa.

Haluan valmistua vuoden kuluttua kandiksi. En siedä sitä, että jokin jarruttaa matkaani.

Pystyn siihen, jos minulle annetaan mahdollisuus.

26. marraskuuta 2007

Stayin' alive

Tallinkilta on selvitty hengissä takaisin. Reissu oli hauska ja seura erinomaista. Laivan discossa haisivat kaikki ihmiskehon eritteet, poltin liikaa tupakkaa ja oksensin krapulaani koko seuraavan päivän. Erinäisiä BB-tyyppejä hoippui vastaan kuka enemmän ja kuka vieläkin enemmän humalassa. Uudelleen ei kuitenkaan tarvitse ihan heti lähteä. Olen vieläkin väsynyt.

Olen nyt katsonut Täydellisten naisten kolmannen tuotantokauden, enkä siis hyödy maanantai-iltojen televisionkatselusta mitenkään. Yritän elää asian kanssa.

Luulin, että mielessäni olisi jotakin kirjoitettavaa, mutta eipä näytäkään olevan. Palaan siis tenttikirjan kimppuun. (huoh)

20. marraskuuta 2007

Numero sata (100)

Tämä on sadas viestini tähän blogiin. Jännittävää, että niinkin paljon on riittänyt jupisemista, vaikka en aikoinaan uskonut olevani laisinkaan blogi-ihmisiä. Täällä ollaan. Pysykää hollilla!

Olen nyt ylpeä uusien, hienojen kaiuttimien ja langattoman hiiren omistaja. V saa minut ostamaan elektroniikkaa, jonka puutteesta marisen ensin viikkokaupalla. Nyt kuulostavat levytkin hyvältä koneelta kuunneltuina. Ja hiiri toimii, toisin kuin edellinen, joka ei oikein ottanut enää signaalia. Jee. Vielä kun osaisin itse asentaa noita laitteita ja / tai ymmärtäisin niistä ylipäänsä yhtään mitään... iScrobblerin sain kuitenkin toimimaan iTunesissa pitkän tauon jälkeen, mahtavaa! Johonkin minusta siis on. Valmistin myös hyvää sienipastaa, joka maittoi V:llekin hyvin. Minulla siis on seuraa täällä vielä huomiseen. Torstaina lähdenkin sitten laivalle! Haha. En ole koskaan ihan ymmärtänyt, mikä juttu on päästä dokaamaan suljetussa peltipurkissa Suomenlahdelle, mutta nyt olen menossa, joten ehkä tämän matkan jälkeen tiedän. No, täytyy yrittää olla puhumatta vieraita kieliä hytin/yökerhon vessanpöntölle ja käyttäytyä muutenkin niin kuin ihmiset. Yritys on kova. Ihana pikkuveljeni suostui viinapalkkaa vastaan hakemaan minut perjantaina satamasta, joten kotimatka on turvattu. Kiitos.

Kiireitä on riittänyt ihan kiitettävästi. Nyt on hetkellinen suvantovaihe, ja olen voinut lueskella yöpöydälleni kertyneitä ei-tenttikirjoja. Huomenna täytyy kyllä hakea jo seuraavan kirjatentin kirjat yliopiston kirjastosta, mutta sitä tämä elämä taitaa aika pitkälti olla. Jos aloitan ajoissa, saatan ehtiä lukeakin kirjat tenttiin mennessä. Toivotaan... ensi viikolla on muuten espanjan tenttikin, mihin ihmeeseen on kadonnut alkeiskurssin ensimmäinen osa? Ihan huomaamatta se on kulunut. Toivottavasti saan kurssin hyväksytysti läpi, olen ollut ehkä aika paljon poissa sieltä. Keväällä on tarkoitus jatkaa, kunhan vain johonkin ryhmään pääsen ja jokin sopii tiukkoihin aikatauluihini. Keväällä olisi ylipäänsä suunnitelmissa käydä istumassa useammalla luennolla. Katsotaan, katsotaan... ehkä opiskelen keväällä hieman historiaakin, ken tietää.

Aretha pyytää respectiä. Glögi on vielä kuumaa. Kaikki on hyvin juuri nyt.

10. marraskuuta 2007

Äidin tyttö

Keskiviikon tapahtumia ei ole halua juurikaan kommentoida, sillä se on tehty jo riittävän monella foorumilla. Ei minulla ole siihen mitään sanottavaa. Olen surullinen. Eniten suretti äidin puolesta, hän on myös opettaja (vaikkei kylläkään Jokelassa) ja ymmärrettävästi keskiviikkona (ja yhä edelleen) todella järkyttynyt. En osannut sanoa hänelle juuri mitään. Miten voisin?

Yleensä en ota mitään traagisiakaan uutisia mitenkään rankasti, vaikka tietenkin kuolemantapaukset, katastrofit, vääryydet ja viattomat uhrit tuntuvat pahalta, mutta en silti koe fyysisesti huonoa oloa niistä lukiessani. Toisin on nyt. Tämä tuli jotenkin iholle asti. Se olisi voinut tapahtua missä vain. En ole välttämättä yllättynyt, sillä ei Suomi ole vaikutteista vapaa maailman syrjäkylä, vaan täällä on meneillään ihan samanlaiset ilmiöt kuin muuallakin länsimaissa. Mitä seuraavaksi?

Kammottavaa on ollut lukea muutamia satunnaisia blogeja, joissa tekoa on ihannoitu ja tekijää kiitetty. "Teit sen, mitä me muut emme ole uskaltaneet. Kiitos!". Olenkin pohtinut jälleen kerran sitä, että ihminen taitaa olla tämän planeetan todellinen loinen, jonka syvin luonto on vasta pulpahtamassa esiin. Itsekkyys, tunteettomuus, viha ja väkivaltaisuus saattavat olla ihmisen todellisia piirteitä, jotka tähän saakka ovat olleet poikkeuksia, mutta joista on kasvamassa hallitsevia. Ihminen ei välitä toisesta, ellei siitä ole itselle hyötyä. Kaikesta on oltava itselle hyötyä. Muulla ei ole väliä. Luin ampujan manifestin, jossa ei mielestäni ollut mitään logiikkaa. Sanovat häntä älykkääksi, minusta se oli pelkkiä muualta otettuja vaikutteita ilman mitään omaa, uniikkia tai vallankumouksellista ajattelua. Onhan noita kuultu. Typerä uhoava kakara!

(sanoinko, etten aio kommentoida... en nyt ota kantaa hänen mielenterveyteensä, enkä janoa kostoa, mutta näemmä aiheesta aloittaminen sai jatkamaan...)

--

Tarkoitukseni oli lukea tenttiin koko viikonloppu. Olen nyt ensimmäisessä kirjassa (kolmesta) sivulla 42. Lisäksi pöydällä odottaa tänään ostettu Desperate Housewivesin 3. tuotantokausi. Olen heikko.

1. marraskuuta 2007

Kiirettä pitää

Muutama seuraava viikko tulee olemaan kiireistä aikaa. Pitäisi tahkota läpi kaksi isoa kirjatenttiä, tarkentaa tutkimuskysymystä ja tutkia alkuperäislähteitä. Harmi, että olen perusluonteeltani laiska paska. Nyt on kuitenkin pakko ryhdistäytyä, koska olen antanut itseni loikoilla liikaa.

Ei sillä, etteikö varsinkin iltaisin olisi usein mielessä ainoastaan sänkyyn peiton alle käpertyminen ja maailman unohtaminen. Minusta olisi kiva asua jonkun kanssa (muunkin kuin hiirentappajakissan). Yksin on niin yksinäistä. Olisi kivaa jos olisi kämppis tai avomies. Joku hengittävä ja puhuva olento. Olen kovaa vauhtia muumioitumassa ja katoamassa yksinäisyyteen ja puhumattomuuteen. Väsyttää ja vituttaa liian usein. Tapaan liian vähän muita ihmisiä. Pelkkä puhelimessa puhuminen on tylsää. Haluan edetä elämässä, yksin on tyhmää olla täällä jossain jumalanseläntakana. Missä kaikki elämä on, onko se Helsingissä? En halua elää tällaisessa skitsossa mukasinkkuelämässä, vaikka muka seurustelen. Mitä järkeä on tuntea itsensä maailman yksinäisimmäksi, vaikka onkin parisuhteessa?

En tiedä. Ottaa päähän.

30. lokakuuta 2007

40-vuotias mummo

Tänään töissä oli yksi nainen, jonka toimenkuvana oli olla jonkinlainen jokapaikan höylä osastolla: järjestellä varastoja, purkaa lähetyksiä, toimia lähettinä ja auttaa hieman laitoshuoltajaa tarpeen vaatiessa. Hän oli oikein mukava ja puhelias, eikä voinut olla neljääkymmentä vuotta vanhempi. Viisi minuuttia ennen kotiinlähtöään hän kertoi, että on tulossa mummoksi parin viikon sisällä. Just. Oma äitini on kieltänyt tekemästä mitään mummouttavaa ainakaan kymmeneen vuoteen. Hän täyttää ensi vuonna 50.

Tutkimussuunnitelma on lähes valmis, huomenna lähetän sen ryhmälle ja torstaina kuulen tuomioni. Se ei ole niin hyvä tai fiksu kuin haluaisin, mutta se on parasta mihin tällä hetkellä kykenen, joten sen on riitettävä nyt.

29. lokakuuta 2007

Kloriitti puhdistaa!

Aamu voi alkaa kahdella tavalla: normaalisti tai päin helvettiä. Tänä aamuna kaikki meni ihan hyvin, mitä nyt heräsin ihan liian aikaisin, luin koomassa Spiegelmanin Mausin loppuun, keitin kahvin, soitin vahingossa V:lle (anteeksi!), nukahdin uudestaan ja heräsin, kun sairaalasta soitettiin töihin. Suostuin, puuhastelin aamutoimet loppuun, astahdin ulos kirpeään syysaamuun ja... astuin suoraan kuolleen hiiren päälle! Voi perkele.

Kissa yritti eilen illalla sisään kuollut hiiri hampaissaan, en päästänyt sitä sisään ennen kuin myöhemmin näin suun olevan tyhjä. Fiksu kissa kiistämättä, toi saaliinsa oven taakse kun ei sisään asti päässyt. Tällä kertaa kyseessä oli oikeasti hiiri (se, joka kävi asunnossani sisällä, oli kyllä päästäinen), ja se oli aika irvokas kaikki raajat jäykistyneenä ja suu auki. Nappasin sitä hännästä ja viskasin roskikseen. No, ainakin naapurit ovat saaneet hupia, jos lähtivät ennen mua töihin ja huomasivat ikioman ruumishuoneeni.

Sairaalassa oli jälleen hieman haparoivaa, mutta siitä se sitten taas lähti. Olin jälleen uudella osastolla, menen sinne huomennakin aamuvuoroon. Loppuviikosta kieltäydyin, täytyy joskus opiskellakin. Ja tutkimussuunnitelma on vieläkin vähän vaiheessa, huomenna on pakko fiksata se kuntoon. Töitä on kuitenkin ihan kiva tehdä, vaikka laitoshuoltajan työ onkin raskasta. Pysyy kuitenkin jokin tuntuma työelämään. Ja potilaat olivat jälleen mukavia, vaikka ovatkin sairaita. (no shit)

Viikonloppu oli kiireinen ja hauska. Olin yhden yön partioretkelläkin (ja äsken maksoin sittenkin jäsenmaksun ensi vuodelle, vaikka kaikkea muuta oli aiemmin suunniteltuna). Kirjamessuilta tuli osteltua kaikenlaista, ja siellä oli muutenkin hauska käydä (kiitos Jenni seurasta!). Lauantaina oli myös kivat tuparit, joissa join vahvaa boolia ja avauduin. Menimme Helsingin keskustaan baariin, jossa oli skottibändin coverkeikka, näin myös yhdet skottilaiset miehen genitaalit (olimme ihan edessä, ja bändi halusi jonkun naisen tarkistavan, onko kiltin alla mitään, ja eihän siellä ollut - siis se tarkistaja EN ollut minä vaan joku hieman kypsempi naishenkilö, mutta lava oli pieni ja näkyvyys hyvä) enkä juonut baarissa mitään, ja silti nukahdin bussiin. Niin, siellä baarissa oli myös hyvännäköisiä brittipoikia, ja melkein teki mieli alkaa flirttailemaan. Melkein.

En ole siivonnut aikoihin. On ollut muutakin tekemistä. Kohta on jo marraskuu, enkä minä ole tehnyt mitään järkevää tänä syksynä, paitsi aloittanut proseminaarin. Syksy on mennyt nopeasti. Tällä viikolla alkavat uudet kurssit, kivaa. Vaikka ei niitä montaa ole. Tänään missasin työvuoron takia espanjantunnin (taas... ihme, jos en kohta lennä sieltä pihalle) ja huomenna jää väliin sosiaaliantropologian ensimmäinen luento. Ensi lauantaina on ehkä halloween-bileet, jonne täytyy varmaankin mennä.

Tekemistä riittää. Toivon, että ruumiit jäävät kuitenkin jatkossa vähemmälle.

22. lokakuuta 2007

Babyfever!

Perjantai oli ihana päivä, sain pitää sylissäni ja nuuskutella ihanaa mustatukkaista pikkutyttöä, joka EI itkenyt, tai hieman ehkä kitisi, mutta MINÄ sain hänet rauhoittumaan ihan itse! Tyttö oli syötävän suloinen, ja olin niin onnellinen vanhempien puolesta. Äitikin meni ihan marengiksi ja leperteli tytölle kuin vanha tekijä (no, äiti onkin vanha tekijä). Itse hänellä ei kuulemma vielä ole kiire mummoksi, mutta veikkaan, että isotädin vastuullinen tehtävä saattaa poikia jonkinlaista mummokuumetta. No, itse en ole sitä hetkeen parantamassa, sillä vaikka lapsi olikin ihana ja olin aivan myyty, en ehkä itse samanlaista vielä tahtoisi. Mutta joskus myöhemmin kyllä. Sain myös luvan olla ihan virallisesti täti.

Samalla reissulla kävin yöpymässä mummini luona, joka tuntuu joka kerran vanhemmalta. Hän on ajoittain hieman pahantuulinen, ja niin tapojensa orja, että niitä vastaan on vaikea asettua. Mummini on erittäin huononäköinen, mikä vaikeuttaa kaikkea arkipäivän toimintaa, ja lisäksi liikkuminen on muutenkin hankalaa. Eikä hänen kotitalossaan ole hissiä. Mummi ei kuitenkaan suostu muuttamaan palvelutaloon, vaikka siitä on välillä yritetty keskustella rakentavassa hengessä. Toisaalta ymmärrän sen hyvin, hän on ollut itsenäinen (ja itsepäinen) vuosikymmeniä, leski vuodesta -62 ja aina pärjännyt omillaan. Varmasti tuntuu vaikealta myöntää, että on aika antaa periksi. Kuitenkin omaa oloani helpottaisi, jos mummi muuttaisi paikkaan, jossa joku muu on aina läsnä. Minulla on aina huono omatunto, kun en käy hänen luonaan useammin (olen yrittänyt käydä noin kerran kuussa tai puolessatoista, mikä tuntuu kauhean vähältä näin kirjoitettuna ja saa minut kuulostamaan kamalalta ihmiseltä), mutta.. en tiedä. Ei kai sitä voi miksikään muuttaa. En asu samassa kaupungissa. Äitiä tilanne raivostuttaa ajoittain suuresti, sillä hän ei haluaisi ottaa niin paljon vastuuta anopistaan (joka ilmeisesti teki elämän varsin vaikeaksi aikoinaan...), ja toivoisi, että mummi myöntäisi realiteetit eli sen, ettei enää oikein pärjää itsekseen. Mutta ei se ole niin helppoa. Minun täytyy käydä Lahdessa useammin, muuten hajoan huonoon omatuntooni. Pitäisi kai ymmärtää, ettei mummi ole täällä ikuisesti, ja jos nyt laiminlyön häntä, kadun sitä katkerasti loppuikäni. Ei se ole suuri uhraus silloin tällöin yöpyä yksinäisen vanhuksen luona, ei se ole mikään uhraus ollenkaan, mutta kai olen sitten sitä itsekästä pullamössösukupolvea, joka ei osaa kunnioittaa juuriaan tarpeeksi (vaikka kyllä minä yritän!). Huoh. Tulen surulliseksi, kun mietin tätä, sillä tahdon olla hyvä ihminen ja tuoda iloa mummille. Hän on kuitenkin loppujen lopuksi niin yksin, ollut melkein koko ikänsä. Mutta en minäkään jaksa kaikkea yksin kantaa, vaikka kyllähän äiti ja veli myös huolehtivat mummista. Muita ei sitten olekaan, mummi on kaiken lisäksi viimeinen suuren sisarussarjan elossaoleva jäsen. Jonkun on tietenkin oltava aina viimeinen.

--

Aloitin tänään esitutkimukseni, ja olen selaillut liitoksistaan uhkaavasti halkeavaa kirjaa aamun verran, seuraavaan pitäisi kohta tarttua. Kissa nukkuu kylpyhuoneen matolla ja mies sängyssäni, ja kello käy jo puolta päivää! Tänään pitäisi vielä käydä kirjastossa ja ehkä ostaa uusi kännykkä. Illalla olen täällä taas kahdestaan Riesan kanssa. Yhdessä vietetyt viikonloput menevät ihan liian nopeasti, se on aina surku. Mutta eihän sille mitään mahda, aika kulkee kysymättä lupaa. Kävimme eilen elokuvissa katsomassa Mustan jään, ja se oli aivan upea, tunnelataukseltaan suorastaan sähköinen, erittäin pelkistetty ja toimiva kokonaisuus. Loppuun asti hiottu ja mietitty, suosittelen! Aivan ehdottomasti vahvaa kansainvälistä tasoa, jos nyt sellainen on jokin meriitti (kai se on). Olen hämmentynyt, sillä olen nyt nähnyt tänä syksynä kaksi veretseisauttavan hienoa elokuvaa, tämän ja Sovituksen. On aina hienoa kokea vahvaa taidetta. Silloin muistaa taas, kuinka lahjakas ihminen voikaan olla, ja miten meissä kaikissa on niin paljon kätkettyä ja salattua.

18. lokakuuta 2007

This Mess We're In...

Minusta tuli tiistaina melkein-täti, kun serkkuni (toinen niistä kahdesta ainoasta) sai tytön. Huomenna pääsen katsomaan tätä uutta ihmistaimea, enkä malttaisi millään odottaa. Tänään arvoin lelukaupassa huomattavan kauan, ostanko prinsessalle lampaan vai Herra Hakkaraisen. Otin Herra Hakkaraisen. Toivottavasti tyttö pitää siniasuisista vuohista. Ja toivottavasti se ei ala heti itkeä sylissäni, niinkuin Kaisun Leevi teki. Heh.

Prose etenee suurin hyppäyksin, kahden viikon päästä tutkimussuunnitelman on oltava valmiina. Ensi viikolla menen museolle, jännittävää! Kirjoja raahasin kotiin tänään. Kohta voisin katsella niitä hieman tarkemmin. Kiinnostukseni ja innostukseni kasvavat hyppäyksittäin, aina prosetapaamisen jälkeen puhkun intoa. Onneksi minulla on koko ensi viikko aikaa tehdä kaikenlaista järkevää, kun on perioditauko. No, yhteen tenttiinkin pitää lukea, mutta siinähän se menee. Luentoja ei kuitenkaan ole. Intoa ja kiinnostusta olisi saanut kyllä olla jo aiemminkin tällä viikolla, kun olisi pitänyt lukea poetiikkaa ja sosiaalipsykologiaa, joiden tentit olivat tänään. Poetiikan väänsin jotakuinkin kasaan, tentti oli vaikea, mutta tein parhaani. Sosiaalipsykologian jätin suosiolla väliin, enhän ollut ehtinyt edes selata muistiinpanoja. Uusinta on parin viikon päästä. Kurssien loppuunsaattaminen on miellyttävää. Suorituskeskeisen maanikon sydäntä lämmittää palauttaa tenttipaperi/luentopäiväkirja/essee ja jäädä odottamaan opintorekisterin täydennystä. Se on sitä edistymistä, kaiketi.

Minulla on ollut kiireinen viikko. Olen nähnyt paljon ystäviä, mikä on ollut ihanaa. Laura oli Tampereella alkuviikon, ja se oli erityisen kivaa. Joskus kaipaan erittäin paljon lukioaikoja, jolloin olin niin paljon sosiaalisempi kuin nyt. Nykyisin nyhjötän usein iltatolkulla omissa oloissani. Viihdyn toki yksinkin, mutta kyllä se oli ihanaa, kun pystyi sopimaan tupakanpolttotreffejä vartin varoitusajalla tai poiketa oven taakse noin vain. Tampereella ei juuri ole siihen mahdollisuutta (enkä tahdokaan enää tupakalle), mikä on sääli. Urautuminen ja tapojensa orjaksi jääminen on suoraan sanoen perseestä.

Yöpöydällä on paljon kirjoja, joita tahtoisin lukea, ennen kuin ne on palautettava kirjastoon. Kaikki lukeminen kasautuu aina samaan kohtaan, tylsää. En kuitenkaan voi lukea 24 h vuorokaudessa, vaikka tahtoisinkin. Ja vaikka voisinkin, en kuitenkaan koskaan lukisi sitä, mitä pitäisi, vaan jotain ihan muuta. Tehokkuus on suhteellista.

14. lokakuuta 2007

Niskan jäykkyys tuhoaa kaiken

Viime päivät ovat olleet kiireisiä ja harvinaisen sosiaalisia, mutta minulla ei todellakaan ole valittamista.

Torstaina luonani oli kolme opiskelukaveria, joiden kanssa joimme vähän alkoholia sillä seurauksella, että hoipertelimme sitten baarista juuri ennen pilkkua ulos räntäsateeseen ja "olimme naamat". Jollain konstilla pääsimme Jennin kanssa bussiin ja kotiin, sammuimme molemmat "kuin saunalyhdyt" ja heräsimme krapulaisina. Oli ihan äärettömän hauskaa, kiitos siitä! Baarissa minua tuli iskemään Kosovossa ollut rauhanturvaaja, joka ei ymmärtänyt epäkiinnostustani ennen kuin "lähdimme vessaan". Olin ehkä liian ystävällinen. No, ei se päälle käynyt. Baarissa oli tarjolla äärettömän pahaa ja äärettömän halpaa siideriä, mutta eipä siitä sitten sen enempää... krapula oli kaamea.

Toivuttuani lähestulkoon edellisestä illasta H ja T ja hieman myöhemmin R tulivat luokseni kuuntelemaan Scandinavian Music Groupia, syömään mozzarellaleipiä ja juomaan sidukkaa (paitsi en minä). Lähdimme ajoissa keikkapaikalle ja saimme hyvät paikat lähes lavan edestä. Keikka oli loppuunmyyty ja todella hyvä! Fiilis oli aivan erinomainen ja biisivalikoima riittävän monipuolisesti uutta ja vanhaa materiaalia sisältävä. Ei voinut valittaa. Olisi kyllä kivaa käydä SMG:n keikalla useammin kuin kerran vuodessa, pitänee ottaa aktiivisemmin suunnitelmiin. Tampere on hyvä kaupunki keikkailuun.

Nyt olen keittänyt kaksi ja puoli tuntia kikherneitä, asunnossani leijuu ummehtunut kikherneentuoksu, nurkissa on roskaa ja minun pitäisi lukea ensi viikon tentteihin (3 kpl), mutta kun en millään jaksaisi. Laura tulee huomenna, joten se siitä lukemisesta. Tuntuu todella oudolta ja samalla tietenkin erittäin miellyttävältä olla näin sosiaalinen. Kyllä täällä minun luonani saa useamminkin käydä!

Niskani oikea puoli on aivan jumissa ja sitä särkee. Otin eilen lääkettä, mutta ei se auttanut kuin sen verran, että sain unta. Pöydällä irvailee paketillinen Sirdaludia, mutta en ole ihan varma, onko se liian tujua kamaa. Kasvojeni oikeaa alalaitaa särkee myös, en todellakaan halua mitään viisaudenhammasongelmaa vielä tähän päälle! Olenpas vaivainen.

10. lokakuuta 2007

Traumoista, I

Luin yhdestä toisesta blogista kirjoittajan muistoja peruskoulun liikuntatunneilta. Mieleeni palautui niin elävästi yläaste ja Mamin liikunnanopetus, että tuli oikeasti huono olo.

Miten sellaista opetusta on voitu ihan tosissaan edes antaa? Jotain telinevoimistelun pakollisia kulta-, hopea- ja pronssisuorituksia, ja kaikkien oli edettävä kultatasolle asti, vaikka olisi tärissyt pelosta noustessaan pukin päälle edes konttausasentoon, saati että olisi heitellyt voltteja jossain riu'uilla. Ja kaikkien oli otettava mallia siitä ryhmän parhaasta, joka harrasti telinevoimistelua. Muitten olisi pitänyt osata kaikki jekut yhtä hienosti koulun liikuntatuntien opetuksella. Eikä opettaja itsekään osannut/halunnut tehdä liikkeitä, mallia näytti aina se lajin harrastaja. Kaikessa arvioitiin, mitattiin, laskettiin, verrattiin. Mitään ei opetettu, ja jos ei osannut käsipallon sääntöjä, se oli oma vika. Aina löytyi joku, joka osasi paremmin ja oli jossain harkoissa pelannut jo sitä. Aina oli aggressiivisia urheilijoita, jotka taklasivat ringettetunnilla tai juoksivat päin koriksessa.

Itsehän en edes ollut ihme kyllä kaikkein huonoin, mutta en todellakaan mitenkään hyvä. Uinti oli ainoa, mistä pidin ja jota osasin, mutta siitäkään ei ollut mitään hyötyä, koska vaikka usein lähes tai jopa reilusti yli puolet ryhmästä lintsasi uintitunnit, opettaja oli vain niin vihainen, ettei hänellä edes käynyt mielessä vaikkapa kehua tunnille ylipäänsä tulleita tai muutenkaan kiinnittää mitään huomiota aktiivisuuteen silloin, kun itse olisin siitä jotenkin "hyötynyt". Liikunta tuntui aina pakkopullalta ja suorittamiselta, ei koskaan uuden oppimiselta saati rentoutumiselta (paitsi ehkä kerran lukiossa kun vieraileva tähti kävi yhden tunnin verran opettamassa joogaa).

Tiedän, että samantapaisia tuntemuksia ovat saattaneet joissakuissa herättää esimerkiksi taideaineiden tunnit, enkä itsekään muistele mitenkään riemulla ala-asteen pakollisia laulukokeita tai sitä yhtä kauheaa pakotettua apinaorkesteriesitystä, jonka esittäminen on yksi traumaattisimpia esiintymiskokemuksiani kautta aikojen. Niin paljon en ole hävennyt elämäni aikana kuin yhden käden sormilla laskettavan määrän (ja minä kuitenkin mokailen ja sählään ja nolaan itseni aika usein noin ylipäänsä). Vieläkin menee kylmät väreet, kun sitä ajattelen. Ja se taisi olla vuonna 1994.

Kuviksesta olenkin sitten kyllä aina tykännyt, eikä musiikista noin muuten ole valitettavaa. Kallion lukiossa ehdin käydä yhden musiikin kurssin, ja opettaja oli hyvin kannustava ja sympaattinen, vaikkeivät kaikki ryhmässä olleetkaan mitään musiikin ihmelapsia (minä mukaanlukien).

Mutta peruskoulu... millaista siellä on nykyään? Onneksi se aika ei koskaan enää palaa. Ja jos minulla on joskus lapsia, ne saavat tukea, kehuja ja kannustusta vaikka olisivat aina ja kaikessa hitaimpia, jäykimpiä, riitasointuisimpia, rähmäkäpälimpiä tai muuten vaan urveloita. (Tosin kyllä meiltä kotoa aina tukea sai, traumat tulivat opettajista).

8. lokakuuta 2007

Flunssa

Minuun on iskenyt flunssa. Plääh. Nenä vuotaa ja pää on ihan tyhjä ajatuksista mutta täynnä räkää. Silti on kohta lähdettävä tohisemaan kaupungille: kirjastoon, ostamaan lippuja perjantain keikalle ja sitten yliopistolle opiskelemaan espanjaa. Joskus ei kyllä vaan jaksaisi, ja olisi kivaa luovuttaa ja antaa olla, kadota peiton alle ja antaa villasukkien pyöriä jaloissa.

Proseminaariaiheeni käsittelee autokouluja Suomessa. Perioditauolla menen museolle lukemaan käsikirjaston kirjoja, ja sitä ennen pitäisi kahlata täältä löytyvää aineistoa. Torstaina minun kai pitäisi jotakuinkin esitellä aihettani prosetapaamisessa, mutta saattaa jäädä aika laimeaksi. No, ei se mitään. Homma on kuitenkin nyt lähtenyt liikkeelle, ja voin palauttaa G.I.Gurdjieffia käsittelevan kirjallisuuden kirjastoon. Mietin sitä ukkelia joskus myöhemmin sitten, kiinnostava hän kuitenkin on. Niin kuin kaikki muutkin maagikot 1900-luvun alusta. Eipä sekään aihe minnekään katoa.

Perjantaina oli ekskursio Helsinkiin. Arkistot ja kirjastot ovat kyllä kiinnostavia, mutta hieman pelottavia paikkoja, ennen kuin oppii käytännöt. Tiedonhakukurssi on ollut kaikin puolin todella hyödyllinen, ja on onni, että se on proseminaarivaiheessa pakollinen. Kaikilla laitoksilla niin ei ole. Minä en ainakaan osaisi aloittaa yhtään mistään, jos en olisi ollut kurssilla. Ja vaikka olen edelleen tiedonhaussa todella huono ja hukassa, joku on kuitenkin kertonut, kuinka toimia.

Stella Polaris oli ihan hauska. Heittivät muutaman laulunkin päästään. Näytelmän aiheena oli häämatka, ja tapahtumat alkoivat helvetistä. Aika hauskasti kyllä pääsivät eteenpäin ja saivat tarinan kokonaisuudeksi. Näyttelijät olivat taitavia. V:kin tykkäsi. Ja Helsingin pimennyt ilta oli kaunis.

Löysin Scandinavian Music Groupin uuden levyn Helsingistä. Levy on hyvä. Varsinkin banjo. Kuuntelen sitä nyt kolmatta kertaa, täytyy totutella, sillä perjantaina on tietenkin osattava biisit ulkoa keikalla. Heh. Pitää yrittää olla mahdollisimman vähän krapulassa (torstainakin on bileet), mutta yleensä en edes halua olla kaatokännissä keikoilla, eihän silloin pysty keskittymään olennaiseen ollenkaan!

Sain Tomilta itselleni uuden kännykän, mutta se ei ihan tunnu sopivan käteeni. Laitteessa sinänsä ei ole mitään vikaa, se on yksinkertaisempi kuin edelliseni, mutta silti... ehkä yritän säästää rahaa ja ostan jonkin uuden tosihienon kännykän. Vanha puhelimeni on siis ns. sanonut sopimuksensa irti. Kiinnostavaa, eikö totta?

Olen hämmentynyt Facebookin saamasta suosiosta, mutta ihan hauskaa on, että sieltä löytyy paljon vanhoja ja uusia kavereita. "Jenkkien irc-galleria", sanoi V. Pyh.

4. lokakuuta 2007

Aiheita aiheetta

Minulla on nyt proseminaarin aihe. Olo on helpottunut ja hieman jopa tyypertynyt - näinkö helppoa se olikin. Kerron aiheestani lisää sitten, kun muutama asia on varmentunut ensi maanantaina. Mutta sen voin jo paljastaa, että mitenkään mediaseksikäs, aivojaräjäyttävä tai okkultistinen se ei ole. Kaiken kaikkiaan hyvin arkinen. Mutta se on joka tapauksessa päätetty, olen aloittanut aiheeseen tutustumisen ja ensi maanantaina päätän näkökulman ja torstaina esittelenkin jo sen seuraavassa proseminaaritapaamisessa. Nopeaa toimintaa? Olen erittäin tyytyväinen, vaikka V nauroikin aiheelleni. Naurakoon vaan. Minusta se on ihan sympaattinen. Ja - lähes tutkimaton!

Kotona on taas kerran sotkuista, mutta en saanut tänään aikaiseksi siivota, vaikka olin niin päättänyt. Huomenna teemme tiedonhakukurssin ekskursion Helsinkiin, ja jään reissulta sitten pääkaupunkiseudun huumaan viikonlopuksi. Lauantaina menemme V:n kanssa katsomaan improa. Aika hauskaa. Olisimme halunneet mennä katsomaan Teatteria, mutta näytökset näyttävät loppuunmyydyiltä aina ensi maaliskuulle asti. Harmi. Tuo nimittäin todella kiinnostaa!

Tänään poetiikan luennolla ymmärsin, mistä luennoitsija puhui. Olen ehkä edistynyt? Kirjallisuustiede on vaikeaa, ja minä menin johdantokurssille ihan huvin vuoksi. Ja yllättäen se onkin osoittautunut toistaiseksi haastavimmaksi kurssiksi yliopistossa. No, viime syksyn englannin kurssi olikin asia erikseen, mutten viitsi edes muistella sitä enää, ettei ala enempää ottaa päähän. On muuten outoa, kuinka eri ihmiset puhuvat eri asioita: toisesta lähteestä olen kuullut, että "luennot järjestetään vain siksi, ettei aiheesta ole riittävän hyvää kirjallisuutta" ja toisesta, että "kirjatentit eivät koskaan vastaa täysin luentokurssien antia". Ok. Näillä mennään.

Nyt Houseen. Nam.

2. lokakuuta 2007

Miksi aina väsyttää?

Marraskuun sateet saapuivat lokakuussa, ja minulla on kylmä kuin pakkasella. Auringonlaskut ovat kyllä kauniita, silloin kun ei sada. Ostin halvalla lyhdyn, jossa nyt palaa tuikku. Lyhty on oveni ulkopuolella. Joskus on hurjan sympaattista, että on ikioma ulko-ovi, jonka edessä voi pitää mattoa. Ostin kanervankin, sekin on tuossa ovella. Laitoin eteisen patterin päälle. Kohta on talvi.

En pääse eteenpäin proseminaarissa. En ole vielä päättänyt, onko aiheeni ihan vai täysin perseestä. Tuntuu, etten ehkä sittenkään osaa. Tai en uskalla pyytää ohjausta. Miksi en? Luulen (tiedän), että muutkin pyytävät. Pelkään olevani vaivaksi, vaikka prosen ohjaaja saakin palkkaa työnsä tekemisestä. Miksi ihmisellä muuten on huono itsetunto eikä huonoa minätuntoa? Muun muassa tätä pohdittiin tänään sosiaalipsykologian luennolla. Oraali-, anaali- ja fallisen vaiheen lisäksi. Mielestäni sosiaalipsykologia on jonkinlainen kummallinen sekoitus kiehtovia tutkimusaiheita ja paskanjauhantaa. Ota siitä nyt sitten selvää.

Sunnuntai-iltana Riesa toi ensimmäistä kertaa mukanaan reissultaan saalista, joka oli vielä elossa keittiön lattialla kipittäessään. Sain sen pyydystettyä rikkalapiolla ja viskasin ovesta ulos (niin, taas oli hyötyä omasta ulko-ovesta) kuolemaan jonnekin roskiksen alle. Päästäisparka, en olisi ikinä uskonut, että Riesa voi saada kiinni mitään elävää! Toiste se ei kyllä mitään elollista asuntooni tuo, täällä tarjoillaan vain purkkiruokaa. Mielestäni Riesan hengityskin haisee kuolleelta hiireltä. Nukkukoon jalkopäässä.

29. syyskuuta 2007

Pariisi sisälläni

Tänään on hyvä päivä.

Löysin tästä kaupungista aivan uskomattoman ihanan kahvilan, jossa nautiskelin ison ja kermaisen kaakaon. Paikka vei sydämeni heti. Sinne sitten seuraavallakin kerralla. Lisäksi kävelin pitkän lenkin Finlaysonin, Tampellan, Armonkallion ja Juhannuskylän alueilla. Kuljeskelin pikkuisia umpikujia ja kortteleita kiertäviä katuja, enkä voinut uskoa silmiäni löytäessäni näkymiä, joiden voisi uskoa olevan Pariisissa. Haluan muuttaa sinne! Siis sekä Pariisiin, että noille kujille täällä Tampereella. Ja vielä kun on niin kaunis syksy...

Niin, ja löysin CMX:n Talvikuninkaan levykaupasta. Olin käsittänyt, että levyn ensipainos on loppuunmyyty jo ajat sitten, mutta siellä niitä nökötti muutama kappale ihan kaikessa rauhassa! Nyt kuuntelen uutta levyäni varsin onnellisena. Ja uunissa paistuu itsetehty pitsa. Lauantait tuntuvat toisinaan parhailta asioilta maailmassa. Ehkä ne ovatkin.

27. syyskuuta 2007

Anyone?

Hei hei hei, haluaako joku tehdä jotain Tampereella huomisen ja sunnuntain välisenä aikana?
Olen ihan ypöyksin ja vailla tekemistä koko viikonlopun.

Tai siis tietty vois tehdä prosen aiheenesittelyä tai jotain tiedonhakua. Heh.

I'm all yours!

26. syyskuuta 2007

Ja laiskuus tuli

Tänään olen ollut niin laiska, että päätäni lähes kivistää. Heräsin viime yönä hieman kolmen jälkeen, enkä saanut enää unta, sillä Riesa halusi pihalle, mutta minä en halunnut päästää sitä. Luin sitten Ben Eltonia ja lähdin äärettömän väsyneenä ja vihaisena töihin. Ja jätinpä sitten 6 tuntia luentoja väliin tältä päivältä, eikä ole edes kauheasti harmittanut, vaikka länsimaisen kirjallisuuden historiassa olikin vuorossa Shakespeare, josta ns. diggaan. No, luen Sannan muistiinpanot. Huolestuttavaa on se, että tosiaan jätän ne luennot väliin, enkä töitä. Siksi lieneekin ihan paikallaan, että työsuhdettani jatkuu enää kaksi päivää. Joku järki tässä hommassa pitää kuitenkin edes yrittää säilyttää. No, nukuinpa tosiaan sitten useita tunteja. Nyt tekee mieli mehua.

Yläkerran naapuri rummuttaa lattiaa ja pöytää ja rämpyttää kitaraansa. Soittaisi edes jotakin hyvää musiikkia, mutta ei. Ja toisessa yläkerran naapurissa parivuotinen kakara vuoroin itkee, vuoroin tepsuttaa pitkin kämppää juoksuaskelin. Joskus sitä toivoisi paluuta Porvoon haudanhiljaisuuteen, jonka rikkoi hetkellisesti vain Lordin euroviisuvoitto.

Olen taas vaihteeksi lykännyt siivouspäivää, yritän ehkä huomenna taas. Luulen, että kissanruoka/basilika/sipulit houkuttelevat banaanikärpäsiä, jotka sitten pörräävät pitkin kämppää ja ovat yleisesti raivostuttavia. Ja lisäävät sotkuisuuden vaikutelmaa (vaikka minähän olen niin siisti!).

Helvetti että kuulostankin urpolta tyypiltä. Mutta niin kai olenkin. En jaksa ajatella oikein mitään. Haluaisin hautautua höpsöihin amerikkalaisiin romaaneihin (miettimättä niitä stilistiikan näkökulmasta... kiitos vaan, johdatus kirjallisuuden poetiikkaan -kurssi!) ja loikoilla raittiissa ilmassa. Harmi vain, että kesä meni jo. Sisällä kun on ajoittain hiukan tunkkaista.

Taidan sivistää itseäni CSI:llä.

Ps. Juoru: BB-Einari on kuulemma minulle sukua! Jumalauta! Kyllä harmitti, kun kuulin, koska en ole yhtään kertaa koko ohjelmaa katsonut. Ja kuitenkin sukua julkkikselle!

24. syyskuuta 2007

Julkkisten kahvihuoneessa

Kävin tänään tekemässä typerän välisiivouksen työpaikallani ja tapasin kaksi näyttelijää. Toinen heistä sanoi "terve", toinen ei. Jännittävää! Ja heidän jälkiään saan siivota teatterin vessoista ja suihkuista. Kyllä minun kelpaa!

Viikonloppuna oli mukavaa, näin yhden ihanan vauvamahan, kosteusvaurioisen omakotitalon, mummin, äidin, yhden uuden kodin ja paljon kavereita. Bileet Oulunkylässä olivat tosi hauskat, ja ihan turhaan lähdin aiemmin jo kohti Järvenpäätä (Yanossa oli tylsää), mutta aamulla olin kyllä onnellinen, että heräsin äidin luota vierassängystä ja sain rauhassa oksentaa puhtaaseen vessanpönttöön. Krapulainen kotimatka oli taas kerran tahtojen taistelua, mutta selvisin. Viikonloppureissuissa ei ole mitään muuta vikaa kuin kotimatkat. Koska minulla on aina krapula. Ja oksennan krapulassa. Lähes aina.

Espanjan tunneilla mennään kamalaa vauhtia eteenpäin, enkä oikein pysy kärryillä. Yritän kuitenkin kovasti, koska haluaisin oppia sen kielen niin hyvin, että voisin lähteä reissaamaan Etelä-Amerikkaan. Sillä perusteella valitsen myös aina lattariääntämisen mannerespanjalaisen sijaan. Niillä on kuulemma eroa.

Rahat ovat kohta loppu, mutta onneksi saan vielä kaksi palkkaa ja ensi viikolla tulee tuet. Voisin laittaa Electronin pakastimeen tai jonnekin, etten käyttäisi sitä. No, ensi viikonloppuna aion pysytellä Tampereella ja lukea kirjaston kirjoja, joten ei pitäisi kauheasti mennä rahaa silloin ja/tai siihen mennessä. Ja minulla on yksi ilmaislippu elokuviin, senkin voisi käyttää, jos keksin, mitä tahdon nähdä. En ole seurannut elokuvamaailman tapahtumiakaan aikoihin. Kuten en musiikkiakaan. En tiedä mikä minua vaivaa, ennen kuitenkin tiesin, missä mennään.

Näköjään aivoissani ei tapahdu mitään järkevää liikettä, tai sitten en saa siitä kirjoitettua. En ole kyllä oikein ajatellut mitään viime aikoina, koettanut vain miettiä prosen aihetta. Pikkuhiljaa jotakin alkaa muodostua, vielä pitäisi keksiä, mistä näkökulmasta ja millä lähdeaineistolla asiaa alkaisin tutkia. Mutta hieman on helpottanut kuitenkin. Tosin olen edelleen todella huono tietokantojen selaamisessa, yritän kuitenkin oppia lisää. Ehkä se siitä.

Syksy on kaunis.

20. syyskuuta 2007

Tätä et halunnut tietää

1) Äsken lähes itkin, kun Housessa koppava ja mielestäni inhottavan sentimentaaliseksi rakennettu syöpäsairas pikkutyttö halasi absurdin ja epäuskottavan toimenpiteen onnistuttua tohtori Housea ja House vallan liikuttui.

2) Äsken lähes itkin, kun kymmenen uutisissa oli juttua Sibeliuksesta (kuolemasta 50 vuotta), ja Sibeliuksen pihalla aikoinaan lintuja metsästänyt, nyt jo eläkeikäinen mies liikuttui kyyneliin asti muistellessaan Ainolan tiluksilla viettämäänsä aikaa. "Ajattele, mikä etuoikeus meillä oli täällä olla. Ja nyt ne on menneitä!"

19. syyskuuta 2007

Voi James, James

Olen kuunnellut uutta James Bluntia pari päivää, eikä levy kolahda ihan yhtä lujaa kuin debyytti. Mutta kaksi hienoa biisiä olen bongannut, 1973 ja I Really Want You.

Sain tänään haettua perisopintojen kokonaisarvosanan ja se on NELONEN (4). Jihuu! Olen nörtti! Koska tuosta hommasta vastaava dosentti sattuu olemaan myös proseminaariohjaajani, en voinut pitää suutani kiinni, vaan sieltä lipsahti ulos: "Onko ok, jos on paniikki proseminaarin takia?". Hän sanoi, että ok se ei ole, mutta normaalia kylläkin. Ja että jos aihe ei ole tullakseen, hänellä niitä kyllä riittää. Lisäksi kuulin, että se on erityisen normaalia naisille, jotka ovat niin kunnianhimoisia ja itselleen ankaria. Olin hämmentynyt - ja tavallaan otettu tuosta kommentista. Olenko minä liian kunnianhimoinen? Missä menee raja hyvän kunnianhimon ja ylikuumentumisen välillä? Toivottavasti ei tarvitse sitä kokea kantapään kautta.

Miksi kukaan ei ole kertonut, että syksy on tullut? Huomasin sen äsken. Puut ovat kauniita ja oveni taakse kasautuu lehtiä. Sisällä on viileää ja aamuisin tarvitsee hanskat. Tee maistuu entistä useammin ja jopa paremmalta kuin hetkeen (kunpa vain glögisesonki alkaisi). Pitää toivoa, että saan iltalenkki-intoni takaisin ennen kuin marraskuun sateet alkavat.

17. syyskuuta 2007

Ilmaa kevyempi

No niin, nyt voitte kaikki kuorossa sanoa "mitä minä sanoin", sillä irtisanouduin työpaikastani tänään. Lupasin olla ensi viikon loppuun saakka. Sitten se loppuu siihen. Tänä aamuna nojatessani päänsärkyisenä ja apaattisena päätäni bussin ikkunaan kellon ollessa 05.37 tajusin, ettei tämä voi jatkua näin. En voi mitenkään saada aikaiseksi proseminaariesitelmää ja kandin tutkielmaa, kahden sivuaineen perusopintoja, pakollisia kieliopintoja ja pääaineen menetelmäopintoja, ellei minulla ole vuorokaudessa ainoatakaan virkeää hetkeä. Päivät ovat liian pitkiä ja työn tekeminen vituttaa - se on niin merkityksetöntä ja typerää. Esimies oli varsin ymmärtäväinen ja sanoi, että opiskelun täytyy olla tärkeintä. Kiitos hänelle siitä. Vaikka sama kai sillekin on.

Pari kuukautta siis saan elää jossakin kuplassa, ja sitten varmaan tajuan, että rahaa ei tule mistään. Se on sen ajan murhe. Nyt en vain jaksa enempää. Ehkä ei ole pakko? Eihän?

Saanko olla heikko luovuttaja?

13. syyskuuta 2007

Hunajainen muki

Tänään alkoi proseminaari. Olin ahdistunut. Harkitsin vakavasti vielä tuntia aiemmin paikalta karkaamista, sillä minua pelotti. No, totesin realiteetit, enkä karannut minnekään. Katsotaan, tuleeko siitä yhtään mitään. - Vaikka onko minulla edes vaihtoehtoja?

Olen väsynyt, ärtynyt ja viluinen. En muistanut, että tenttiin lukeminen on näin hidasta. Vaikka lopetinkin muistiinpanojen tekemisen jo maanantaina, en silti ole edennyt, niin kuin oli tarkoitus. Huominen enää aikaa lukea, enkä ole saanut loppuun keskimmäistäkään kirjaa. Mutta onneksi tosiaan yritin lukea noita samoja kirjoja jo keväällä, sen nyt avaamattoman kirjan luin kyllä kunnolla silloin. Ehkä siitä läpi pääsee, jorinalla vaan jos ei muuten, eikä minulla nyt niin äärettömän kunnianhimoisia tavoitteita tuon suhteen olekaan. Napsahtaisivatpa vain syksyn ensimmäiset opintopisteet tilille. (Suorittaja...)

Ostin Ruohonjuuresta todella hyvää minttu-kamomillateetä, ja olen lipittänyt sitä lähes joka ilta. Hyvää on, varsinkin hunajalla. Ajattelin aiemmin, että minun tulisi pyrkiä eroon teen makeuttamisesta, varsinkin eläinkunnan tuotteella, mutta kun hunaja on teessä niin hyvää! Sokerin jätän nykyisin useammin väliin, vaikka saatavilla ei olisikaan hunajaa. Joten ehkä osatavoite on saavutettu? Ketä kiinnostaa?

Pelottaa, ettei elämäntaparemontista tule mitään, koska pitkien ja energiaakuluttavien päivien jälkeen raahustaessani kotiin tekee mieleni yleensä mutustella jotakin, ja se jokin on usein suklaa. Karkkipäivän pitäisi olla kerran viikossa, harmi, ettei äiti enää määrää, milloin karkkia saa. Muistan, kun kerran tokalla luokalla murtauduin salaa säästöpossuuni, otin sieltä kympin kolikon ja kävin lähi-Siwassa ostamassa pussillisen vadelmakarkkeja. Söin ne kotimatkalla metsässä ja jätin tyhjän pussin jonkun naapurin roskikseen, ettei todistusaineistoa jäisi. Kukaan ei saanut koskaan tietää, mutta eivät ne karkit kyllä kovin hyvältä maistuneet, koska tiesin, ettei keskellä viikkoa kuuluisi niitä syödä.

Olen ollut liian kiltti tyttö, kuten todettua, ja luulen sen olevan syynä aika moneen myöhempään mutkaan, mutta siitä ehkä joskus toiste sitten (enkä minä ole mikään psykologi). Kohta alan katsoa Housea, nam.

12. syyskuuta 2007

Putkeen vaan

Haluaisin akateemista vapautta paljon enemmän, kuin sitä enää on tarjolla. Vituttaa kaikki säädökset, pakollisuudet ja ennen kaikkea rajallisuus. Kiire. Miksi? Eikö yliopiston olisi tarkoitus kuitenkin sivistää ja kasvattaa ihmistä laaja-alaiseksi tieteen ammattilaiseksi? Miksi sitten pitäisi käydä opinnot ylhäältä määrätyssä järjestyksessä valmiiksi suunnitellulla aikataululla? Ihan kuin joku koulu! Hah.

Silti näyttää kovasti siltä, että olen itse toteuttamassa vanhaslandian suurta unelmaa ja valmistumassa putkitutkinnolla juuri niin kuin pitääkin, ellei mitään odottamatonta (konkurssi, sairaus, henkiset vaivat) satu. Typerää varmaankin ajatella sitä tässä vaiheessa opintoja, mutta koska nykyinen systeemi ei tue vapaana liihottelevia Opiskelijoita kokeilemaan, tutkimaan ja maistelemaan, ei kai juuri ole vaihtoehtoja... Koska vapaamatkustamista ei enää sallita, en kai yritäkään. Vaikka kuinka suuretkin auktoriteetit siihen kannustaisivat (lue kevään viimeinen Aviisi).

Enkä minä koskaan halunnut olla se tottelevainen kiltti tyttö! Sitä koettiin aivan liikaa ala-asteella.

Hiukseni tuoksuvat Kalifornialle.

11. syyskuuta 2007

Dippadaa

Kissanruoka haisee kammottavalta. Ihan vain tiedoksi.

Yritän vältellä lauantain tenttiin lukemista ja keksiä vaihtoehtoisia puuhia. Puheluiden soittamista, tekstareiden lähettämistä (miksi kukaan ei vastaa niihin?), nettisaittien selailua, nettipankin tuijottamista, tv-ohjelmalistojen katselemista (ihan kuin muka jaksaisin keskittyä mihinkään tv-ohjelmaan!) ja teen juomista. Hauskaa. Itse asiassa sijaistoiminnot ovat hieman turhia, sillä tenttikirja on varsin kiinnostava, mutta niin kovin, kovin laaja, että välillä käy ahdistamaan. Niin, ja yksi kirja on vielä kokonaan aloittamatta. Huh.

Huomenna menen jumppaan, tänään en millään jaksanut (tosi hyvä alku sillekin). Päivät ovat pitkiä, vaikka luentoja olisi vain kahteen, kun lähden liikkeelle 5.35 bussilla. Huomenna onkin vielä espanjaa klo 16-18, joten tiedossa on rankka päivä. Mutta ehkä se jumppailu sitten rentouttaa. Toivon.

Laskeskelin syksyltä toivon mukaan kertyviä opintopisteitä, ja niitä on aika paljon, mikä suo erinäisiä helpottavia mahdollisuuksia keväälle. Tai sitten ei, mutta ainakaan Kela ei tule perimään mitään takaisin. Hyvä, hyvä, vauhti päälle ja menoksi, eikä hetkenkään lepoa. Toukokuussa voi sitten hellittää ja lähteä vaikka katselemaan Pariisin tai Berliinin kattoja.

(hm...)

9. syyskuuta 2007

Romahdan melko pian

Viikonloppu oli ihana ja rentouttava, kiitos V.

--

Kotona ei ole rentouttavaa. Olen melko varma, että kylpyhuoneessani on kosteutta. Olen myös melko varma, että ylipäänsä seinissäni on kosteutta, sillä niihin on ilmestynyt outoja viiruja ja tahroja pitkään paikallaan olleiden esineiden kohdalle. Lisäksi tuossa vuodenvaihteessa korjatussa seinässä näkyy tummempia kohtia, jotka kuultavat selkeästi maalipinnan alta.

Naapurissa on kylpyhuoneremontti, ja asukki (taloyhtiön hallituksen pj) lupasi, että kun siihen tehdään loppumittaukset, samalla käydään myös minun asunnossani. Mutta en tiedä, koska se on valmis. Pääni alkaa olla hajoamispisteessä, vaikka yritänkin nyt pysyä rauhallisena ja odottaa siihen, että se mittaaja tulee.

Mutta kun tahtoisin, että se mittaus tehtäisiin nyt.
Ajatus uudesta remontista aiheuttaa huomattavia rytmihäiriöitä ja käsien tärinää. Vaikka tiedän, etten itse joudu siitä rahalliseen vastuuseen ainakaan kokonaan, se ei auta yhtään. En kestä, miksei tämä koti voi vain olla ihan tavallinen koti, hyvässä kunnossa ja mukava asua? Miksi minun pitää koko ajan olla haistelemassa nurkkia ja miettimässä, onko tuossa ja tuossa nyt sitten kosteutta vai mitä ihmettä, miten tuolta seinästä voi näkyä tuollainen varjo, miksei siitä saa valokuvaa, miten on mahdollista etten ole huomannut tarkkailla seiniäni aiemmin kunnolla, mistä nuo viirut ja tahrat ovat tulleet ja mikseivät ne lähde irti, miksi nenäni on koko ajan tukossa, olenko saanut jonkun keuhkoahtauman, onko kotini täynnä sinne kuulumattomia eliöitä, mistä tuo haju tulee, miksei se lähde vaikka hinkkaan lattioita niska hikisenä? Ja miten ihmeessä se kosteus ei ole näkynyt taloyhtiöön tehdyssä kuntokartoituksessa ja miksi se tulee juuri nyt ja miten saan koskaan myytyä tätä asuntoa yhtään kellekään, kukaan muu ei voi olla yhtä tyhmä kuin minä ja ostaa asunnon olematta kyyninen paska!

Niin. Olen pikkuhiljaa tulossa vainoharhaiseksi. En tahtoisi viettää aikaani täällä kotona, koska vilkuilen koko ajan häiriintyneenä ympärilleni ja pelkään. Pelkään aivan hirveästi, että joudun täältä jälleen karkuun, minne saan muka Riesan hoitoon siksi aikaa ja missä nukun itse yöni? En voi paeta Järvenpäähän, minulla on paljon luentoja ja töitä on joka arkiaamu!

Minä en jaksa enää.

5. syyskuuta 2007

Kuten kaikki

Eka luento oli tänään, siinähän se meni, sosiaalipsykologiaa. Olisinko joskus tyytyväinen? Mikähän minun oma alani oikein on? Historia on ihanaa, mutta mikä minusta sitä opiskeltuani tulee? Miksi laitoksemme ei tarjoa mitään kiinnostavaa koko vuonna? Missä ovat Pohjois-Afrikat ja islamit, keskiaika, hämärät menneet? Ei kiinnosta yhtään. Huomasin eilen yliopiston ilmoitustaululla ilmoituksen arabikulttuurin historian kurssista, lueskelin ilmoitusta innoissani ja olin jo kaivamassa kalenteria esiin... kurssimaksu 140 euroa. Juu ei kiitos. Joten luenpa sitten kirjatenttiä varten fasismista kertovaa kirjaa niin että pikkufasistit tulevat jo korvista ulos. Lukeminen on about parasta maailmassa (no, pääsee ainakin TOP Kolmoseen), mutta en haluaisi oppia kaikkea vain lukemalla. Kuunteleminenkin sopisi minulle. En tiedä.

Olen kauhean uupunut. Eilen sain jonkinasteisen pienehkön hermoromahduksen, kun en avannutkaan edellisen tenttikirjan perään uutta, vaan ajattelin pitää VAPAAPÄIVÄN. Ja koko ajan mietin, miksi en käytä tätä aikaa tehokkaammin, miksi muka vain makoilisin sängyssä koko päivän, miksi antaisin aivojeni levätä. En tunnistanut itseäni kokemastani ajatuskuviosta, sillä perusluonteeltani olen kuitenkin enemmän laiska kuin aktiivinen. Eilen en ollut yhtään mitään. Päädyin sitten lopulta käymään lenkillä ja lukemaan Henkien taloa sekä istumaan koneella ja juttelemaan kissalle. Mutta rentoutuneeksi en itseäni tuntenut, ja se lienee vapaapäivien syvin olemus?

3. syyskuuta 2007

Nyt se loppui!

Kuten arvata saattaa, olen viettänyt viime päivät aika hyvissä fiiliksissä - lauantaiaamuna loppui kesätyö vuodelta 2007! Lauantai-iltana jatkui kesä 2007 paidattomien poikien kanssa Yanon tanssilattialla joraten (ehdotin toki vienosti paitojen pukemista, mutta ehdotukseni ei mennyt läpi) ja viinaksia omalle paidalle (päällä olleelle) sivistyneesti kaataen. Sunnuntaina katsoin krapuloissani keihäänheiton finaalia! Siis MINÄ! Järkkyä. Tero oli kyllä ihan komee.

Oloni on väsynyt ja sekavahko. Juuri nyt olisin tuttuun tapaan kapuamassa portaita bussipysäkille, vaan enpä ole. Saa nähdä, kauanko menee tottuessa uuteen vuorokausirytmiin. Outoa on, että tunnen itseni nyt laiskaksi, kun en ole töissä kuin 2-3 h päivässä. Viimeisessä vuorokaudessa on tuntunut olevan aivan ylettömästi tunteja. Kai sitä aika nopeasti sitten tottuu (=alistuu) siihen, että työ vie kolmasosan päivästä, mutta nyt on kuitenkin kumma olo. Tänään ehdin jo olla aktiivinen: aamulla töissä, yliopistolla ilmoittautumassa tenttiin, lukemassa siihen tenttiin ja syömässä tofucurrya. Muistin taas, miksi pidän yliopistolla ruokailemisesta: ruoka on useimmiten ihan maittavaa ja annokseen saa aina salaattia ja leipää ja kaikki hintaan 2,35 e. Nami.

Kävi kuitenkin niin, että nukahdin tuossa viiden maissa ja heräsin vasta ennen kahdeksaa V:n soittoon. Voi siis olla, ettei uni tule ihan heti silloin kuin tahtoisin. Ja viideltä taas ylös. Mutta koetan nyt jotenkuten olla ottamatta stressiä tuosta nukkumisesta, eiköhän se asetu aloilleen omia teitään.

Piti mennä lenkille tänään, mutten jaksanut enää noiden unien päälle. Ehkä huomenna. Ensi viikolla alkaakin jo jumpat.

29. elokuuta 2007

Den döda vinkeln

Olen taas innostunut Kentistä. Mm...

Kolme yötä enää, sitten saan taas nukkua öisin! Tai siis aloittaa luultavasti useita viikkoja kestävän epätoivoisen unettomuusjakson. Aamulla en meinannut saada millään unta, vaikka väsytti helvetisti 10,5 tunnin työpäivän jälkeen. Kummallista. Ehkä tämä kesä tuhosi lopullisesti hyvät unenlahjani? Toivottavasti ei sentään.

Höh, pääni tyhjeni.

24. elokuuta 2007

Pää pipi

Olen taas saikulla. Viime yönä töissä alkoi päässä jyskyttää tuttuun tapaan, ja lopulta oli jo silmissä pimetä ja jalat mennä alta. Lähdin kotiin, työkaveri kävi heittämässä. Terkkari antoi ensi yöksi saikkua, olo on edelleen heikko ja hämärä, niinkuin noiden "kohtausten" jälkeen aina. Olen nappaillut pillereitä, ja pikku hiljaa helpottaa, mutta hieman taas pelästytti. Laatta oli lentämässä koko ajan.


Olen ehkä luonut itselleni jonkinasteisen henkisen riippuvuussuhteen särkylääkkeisiin, joilla ei edes ole todistettua tehoa päänsärkyihini. Kotona on pakko olla useampi paketillinen reseptivapaita plus tuo reseptillä saamani purkki, joka alkaa olla kohta tyhjä. Olisi ehkä syytä käydä uudelleen lääkärillä ja selvittää, voisinko saada vahvempaa troppia sekä ehkä lopullisen migreenidiagnoosin. Itsehän puhun aina migreenistä, vaikkei sitä minulle virallisesti ole "myönnetty". Onpa ainakin selvempää.

No, olen siis perjantai-illan kotona. Voisi katsoa ehkä hieman telkkaria, kunhan vaan pää kestää. Ja syödä hieman jätskiä. Ulkona on ihana sää, mutta ei minusta ole lähtemään minnekään, seinien tällä puolen tuntuu hieman turvallisemmalta, kun voi milloin vain mennä vaaka-asentoon. Huomenna lähden Järvenpäähän, toivottavasti olotila on jo silloin parempi. Eiköhän se tästä, rauhallisesti kun ottaa. Inhottaa vaan olla tällainen särkypesäke, joka saa aina pelätä, milloin kohtaus iskee... Alan syvästi ymmärtää kroonisesti sairaita ihmisiä.

Olen hyvin odottavaisessa tilassa. Haluan päästä yliopistolle ja jatkaa normaaliksi käsittämääni elämää eli opiskelua. Kahvittelua kuppilassa, halvalla syömistä, kikattelua ja kuiskuttelua luennoilla, ihmettelyä ja lukusalin rauhaa. Kohta olen siellä taas.

Taidan yrittää syödä jotakin.

23. elokuuta 2007

Lukujärjestys ja sellaista

Tein jälleen muutoksia opintosuunnitelmaani. Päätinkin ilmoittautua eri proseminaariryhmään kuin alunperin oli tarkoitus. Olen nolo, mutta syynä siihen oli ennen kaikkea se, että tätä valitsemaani ryhmää ohjaa fanittamani hemmo, joka on niiiiiiiin ihQ! Ihan tosi. Mulla on varmaan polvet ihan velliä, kun menen sinne ensimmäiseen tapaamiseen. (Olen aikuinen, uskokaa pois!) Aihekin alkaa hiljalleen muotoutua, mutta menee vielä varmaan hetki, ennen kuin uskallan siitä julkisesti puhua, joten tukahduttakaa uteliaisuutenne toistaiseksi, ahkerat lukijani! Niin, ja viime vuonna naureskelin halveksuen tuutoreille, jotka olivat valinneet proseminaariryhmänsä ohjaajan perusteella... hohhoi.

7 yötä jäljellä, ihanaa. Ajattelin viedä viimeisenä iltana jotain itseleipomaani herkullista juttua työkavereille syötäväksi. Saa nähdä, jaksanko leipoa, vai vienkö fasupaloja. Heh. Kori kaljaa menisi varmasti parhaiten kaupaksi. Olen todella helpottunut töiden loppumisesta. Ja hitusen ylpeä itsestäni, kuinka hyvin loppujen lopuksi jaksoin neljä kuukautta yövuoroa paskalla palkalla. No, vielä ensi viikko. Sitten juhlitaan.

Aamulla muistin yhtäkkiä, kuinka ekalla luokalla kerran myöhästyimme Sofian ja Sallan kanssa koulusta. Oli pimeä syksy (varmaan jo marraskuu), lähdimme ihan tavalliseen aikaan kohti koulua (matkaa pari kilometriä), mutta matkalla olikin kaikkea jännää, ja taisimme leikkiäkin jotakin leikkiä kävellessämme. Koulun pihalle tultuamme se oli aivan tyhjä. Mietimme, että olemmepa tosi aikaisessa, kun muita ei vielä näy. Hetken aikaa palloiltuamme ikkuna aukesi ja sieltä kuului opettajamme vihainen karjaisu: "Tytöt heti sisään sieltä!" Olimmekin myöhästyneet, yli puoli tuntia. Luokkaan meneminen hävetti kamalasti. Sen jälkeen myöhästyin seuraavan kerran yläasteella.

Haluaisin kauheasti kaikkia kauniita tavaroita. Samanaikaisesti tahtoisin eroon vanhoista. Ristiriidat ovat elämän suola. Eiku?

20. elokuuta 2007

Vittumainen pesukone

Olen ollut tänään jo ahkera ja käynyt tekemässä kaksi tuntia töitä elantoni eteen. Valitettavasti työpaikan pesukone alkoi vittuilla, eikä käynnistynyt. Potkaistuani sitä kerran tai kaksi luovutin. Yritän huomenna uudestaan. En jaksanut vielä soittaa pomolleni. Uusi työpaikka on muuten ihan ok, olen nyt alkanut kuunnella musiikkia samalla kun puuhastelen. Ei pelota enää niin paljon, kun en keskity kuuntelemaan kaikkia ympäriltä kuuluvia rasahduksia. Olen siis ainoa ihminen teatterin tiloissa aamuisin, ja kaltaiseni pösilö tietenkin säikkyy kaikenlaista. Olen katsonut liikaa Salaisia kansioita ym., koska luulen selän takana aina olevan jonkun. Taidan jatkossa kuunnella musiikkia vielä kovemmalla volyymilla.

Kaksi viikkoa töitä. Kymmenen yötä. 75 tuntia. Pyysivät jäämään, en suostunut. Elämälleni on toinen tarkoitus.......

Lauantaina kävimme Särkänniemessä, ja nyt tunnen itseni oikeaksi tamperelaiseksi (en tiedä, miksi turistikohteessa käyminen saa ihmisen tuntemaan itsensä paikalliseksi, tuskin pariisilaisetkaan ajattelevat niin, jos käyvät Eiffel-tornissa tms.). Katsoimme planetaariossa mustista aukoista kertovan shown, ja se oli kyllä hyvä, koska aloin hieman tajuta mistä on kyse! Olen vuosia lukenut tähtitiedelehtiä ja -kirjoja, mutta enhän minä ole mikään fyysikko (vaikka joskus Sofian kanssa olikin puhetta, että meistä pitäisi tulla hajamielisiä tähtitieteen professoreita, jotka etsivät tutkimuskammioissaan kadonneita silmälasejaan... paitsi en muista, oliko Sofian alana sittenkin ranskan kieli), valitettavasti. No, mustat aukot ovat nyt joka tapauksessa loogisempia kuin aiemmin. Lisäksi kävimme katselemassa eläimiä ja etsimässä Annea, jota emme löytäneet. Laitteet jäivät väliin. Näsineulasta oli hienot näkymät. Päivä oli kaikin puolin onnistunut.

Kummallista olla hereillä tähän aikaan ja vielä suhteellisen skarppina. Nyt olisi koko päivä aikaa tehdä vaikka mitä, yleensähän olen pelikunnossa vasta joskus iltapäivisin (jos silloinkaan). Taidan kuitenkin hylätä energiani ja siirtyä vaaka-asentoon lukemaan. Joku siivoaminen tms. olisi ihan turhan hyödyllistä.

17. elokuuta 2007

Pahvilaatikollinen tehtaanmyymälästä

V tuli luokseni viikonlopuksi, ja toi mukanaan kaikkea hauskaa työpaikkansa tehtaanmyymälästä. Nami. Ainakin saan eväsleivän ensi yöksi töihin, eilenkin jouduin tyytymään R-kioskin katkarapukolmioleipään (kolmioleivät ovat VITSI töissä, hehe). Eilinen oli työelämäni huipentuma. Kello 18-20 istuin (juoksin) vahtimassa lapsia kehitysvammaisten tukijärjestön vanhempainillassa (huh), sieltä nopeasti kotiin hakemaan jugurttia ja hedelmää, sitten HK:lle, josta normaalin työvuoron jälkeen suoraan bussilla keskustaan ja siivoamaan. Varttia vaille kahdeksan aloin olla jo aika puhki. 14 tuntia työelämää... kiitos hei. Jotkuthan tosin kuulemma tekevät tuollaisia päiviä lähes oletuksena, esim. ylempi (alempi) valkokaulusto Ameriikoissa. Siitä en sitten tiedä, kykenisinkö itsekin vastaaviin suorituksiin, jos tekisin miellyttävää, kutsumustani vastaavaa työtä.

HEI! JOS tätä bloginrääpälettä lukee joku kielenhuollollisesti pätevä, minulla olisi kysymys. Mikä on merkitysero lauseilla

- jos tekisin miellyttävää kutsumustani vastaavaa työtä
- jos tekisin miellyttävää, kutsumustani vastaavaa työtä

Muistan Tärinän pitämiltä 7. luokan äidinkielentunneilta jotain epämääräisiä viittauksia siihen, mitä eroa on sillä pilkuttaako vaiko ei kuvaillessaan usealla adjektiivilla samaa kohdetta. En tosin enää muista, mikä oli vastaus. Ehkä opettajan pelkääminen vei liikaa energiaa.

Huomenna aiomme paremman puoliskoni kanssa mennä Särkänniemeen, koska Anne (<3)

--

edit. Joo. Muokkasin saamani kommentin perusteella tuota yhtä lausetta oikeammaksi, ja onnistuin sitten näköjään poistamaan lopputekstin ja tallentamaan siinä välissä. No, ei siinä sitten mitään. Käytiin siellä Lenin-museossa jne. ja minä olen vähän urpo näiden hommien kanssa. Pyhpah. No, ei se mitään elämää suurempaa ollut, kuten harvoin muukaan naputtelemani.

13. elokuuta 2007

Huh hah

Väsyttää niin pirusti! Heräsin jälleen viime yönä kolmen maissa *bling*, enkä saanut enää unta. Puoli viideltä nousin, keitin kahvit ja lähdin kuudeksi töihin. Niin, aloitin sen uuden työn. Se on ihan ok. Vielä tietenkin totuttautumista uuteen firmaan ja uuteen paikkaan, mutta eiköhän se siitä. Jos ei, lähden menemään. Varaa ei kyllä siihen ole, mutta tietenkään en jää väkisin paskaan duuniin.

Viikonloppuna oli i-ha-naa. Todella hauskaa. Lahti rock-city! Juotiin aika paljon ja jammailtiin hulluna. Harmittaa vaan, että filmissä on aika isoja aukkoja, enkä oikein muista, mitä kaikkea olen taas höpissyt ääneen. Jos joskus oppisi, ettei IHAN kaikkea tarvitse sanoa, vaikka mieli tekisi. No, ehkä opin sen sitten, kun olen nöyryyttänyt itseäni tarpeeksi. Onneksi siihen on vielä matkaa. Kai? Kotimatka oli aika krapulainen, mutta onneksi ehdin junassakin vessaan saakka oksentamaan. Ja IC:ssä oli tietenkin joku näsäviisas lapsiperhe, eikä ne kakarat olleet hetkeäkään hiljaa. ARGH!

Päivällä nukkumisessa on se huono puoli, että näen usein painajaisia. Äsken herätessäni olin lähes kylmän hien peitossa katseltuani pitkää, veristä ja brutaalia sotaunta. Hyh. Mistäköhän saan inspiraation tuollaisiin, enhän juuri edes harrasta sotaelokuvia tms.? Onneksi sotilaat eivät muistaakseni olleet tuttuja, tuntuisi ahdistavalta katsella kuolevia ystäviä vaikkakin vain unissaan. Vaikka minusta jokainen kuollut sotilas on tilanteesta, ajasta ja paikasta riippumatta tarpeeton.

Juon kahvia ja koetan saada itseäni hereille. Kolme viikkoa yötä jäljellä, ja siinä on mielestäni kolme viikkoa liikaa. Yäk. Täytyy koettaa olla ajattelematta asiaa. Haluan jo pois sieltä, opiskelemaan ja olemaan. Aloitan ensimmäisen tenttilukemisen heti töiden päätyttyä. Siitä se lähtee...

7. elokuuta 2007

Palkkakuitti naisen tiellä pitää!

Sain kolme uutta verokorttia. Kyllä nyt kelpaa. Onneksi kävin verotoimistossa paikan päällä, koska eilen yrittäessäni rukata uutta korttia netissä ohjelma antoi jatkuvasti veroprosentiksi 0,00. Öh... Verotoimiston neiti sai vastaukseksi 9,5%, mikä kuulostaa huomattavasti realistisemmalta. Tänään tuli palkkakuittikin, jonka piti olla kesän paras 12 päivän työjakson jälkeen... joo ei. Suoranaisesti ei paljon naurata katsella noita summia, mutta pakkohan tässä on asemansa hyväksyä. Tulisi jo syksy, niin voisi murehtia tuttuun tapaan opiskelijan persaukisuutta. Sitä ei ole kivaa tehdä samanaikaisesti kokoaikatyön kanssa. Huoh.

Mustan kissan arvoitus on ratkennut. Heräsin jälleen aamulla sen nau'untaan (oikea kieliasu??), ja paikallistin sen yläkerran ikkunalaudalta. Naapurin kissa siis! Omani on helteestä väsynyt ja lötköttää raajat levällään sängyssä. Eläimillä on varmaan kesällä rankkaa, kun eivät koskaan pääse eroon karvoistaan. Tosin kaiketi ne säätelevät kuumuuttaan jotenkin muuten kuin riisuutumalla. En ole biologi... noloa.

Olen lukenut kiinnostavaa kirjaa, ja muita samanmoisia on yöpöydälläni vielä iso pino. Vielä on kuukausi aikaa lueskella kaikkea, mitä mieli tekee, sitten pitää jo tarttua tenttikirjoihin. Ja niitä riittää!

Ruoka-aika.

6. elokuuta 2007

Irkkunaisia ja sellaista

Ostin Dolores O'Riordanin soololevyn, ja olen kuunnellut sitä aika paljon. Se on hyvä. Erityisesti raita October iskee korkealta ja kovaa. Mukavaa tehdä uusia löytöjä (vaikka oonhan mä jo vuosia diggaillut The Cranberriesiä).

Viikonloppuna olin matkoilla ja nukuin kolme yötä eri paikoissa, keskimmäisen niistä Padasjoella teltassa. Oli hauskaa käydä leirillä tapaamassa kavereita ja tuttuja lapsosia. Jotka vieläkin tunnistavat ja tulevat kertomaan juttuja ja pyytävät ostamaan suklaata kaupasta. Heh. Leiripaikka oli hieno ja hienosti näytti homma toimivan muutenkin (minä vanha ja kokenut arvostelija...). Jotkut voimat vain menevät eteenpäin, ilman vanhoja käpyjäkin, ja niin on hyvä.

Juon kahvini mustana, koska jääkaapissani ei ole maitoa. Ei ole hyvää. Pitäisi kai totuttautua siihen, koska poikaystäväni muistuttaa minua jatkuvasti eräästä e.k. ilmoille heittämästäni sutkautuksesta. (e.k.=ennen kahvia.) Hyh. Kai sitä on pakko mennä tänään vielä kauppaan, koska muuten menen ensi yönä töihin varustautuneena kuivalla ruisleivällä ja jogurtilla. Pitäisi hankkia uusi verokorttikin, koska sain sen työpaikan ja sinne on mentävä tulevana torstaina. Ja vanhan verokortin saan takaisin vasta syyskuussa. Kaikenlaista säätämistä taas luvassa.

Ensi vuodesta tulee rankka. Päivät ovat täynnä ohjelmaa aamusta iltaan, viikonloput sitten aikaa nukkua/ryypätä/surra maailman pahuutta. Joo. Harkitsen edelleen jonkin uuden harrastuksen aloittamista, sillä vaikka Atalpan rasvanpolttojumppa onkin ihan kivaa, jokin ajatustyötä vaativa harrastus voisi tuntua aika kivalta. Hmmm...

Ei kai siinä sitten mitään. Ensi viikonloppuna matkustan jälleen Suomen Chicagoon, tällä kertaa aikomuksenani tuhota muutama olut. (Muutama on suhteellinen käsite.) Sitä ennen olisi viisi työyötä tehtävänä. Mutta enää neljä viikkoa, kunnes pääsen sieltä pois... sitten en enää koskaan pese typeriä lihankuljetushihnoja! HAH!

2. elokuuta 2007

Niinpä...

... sain sitten loppuviikon sairaslomaa ja hoitavaa geeliä. Kävin yliopistolla hakemassa uuden lukuvuositarran sekä paperisen opinto-ohjelman. Pääaineeni taitaa olla aika paska, ei juuri mitään kiinnostavaa tarjolla KOKO VUONNA. Toivottavasti tilanne muuttuu vielä. No, proseminaari alkaa ainakin.

Nukuin viisi tuntia. Heräsin siihen, kun eilinen musta kissa naukui avoimen ikkunan takana. Kun yritin mennä lähemmäs, se lähti karkuun. Onkohan se karannut joltakin?

Huomenna menen työhaastatteluun ja poikakaverini kainaloon. Aika kiva päivä. Lauantaina eräjormailemaan.

Epätodellinen olo: pitäisi kohta olla kapuamassa portaita bussipysäkille ja töihin. Sen sijaan juttelen kissalleni, pesen pyykkiä ja kohta alan katsoa televisiota. Televisiota! Olen katsonut televisiota viimeksi joskus kuukausi sitten. Tänään aion katsoa Simpsonit, Teho-osaston, Sinkkuelämää ja CSI:Miamin. Olen lähes normaali.

Työperäisiä tauteja

Oikea käteni on kipeä. Olen menossa 3,5 tunnin kuluttua näyttämään sitä työterveyslääkärille, siksi päivitän nyt blogia enkä esimerkiksi nuku. Itse veikkaan vahvoilla lääketieteellisillä tiedoillani jännetupintulehdusta. Katsotaan mitä lääkäri sanoo, ja kuinka pitkäksi aikaa hän määrää sairaslomaa. Tosin eipä tuo tuosta varmaankaan parane kuin vaihtamalla työtä. Sehän onkin kyllä edessä kuukauden kuluttua, mutta ennen sitä on vielä monta yötä jäljellä...

Eilen makoilin sängyllä ja luin kirjaa, Riesa kurnutti sohvalla. Yhtäkkiä ikkunan takaa kuului naukaisu. Ja toinen. Kurkistin kummastuneena sohvalle - Riesa oli paikoillaan. Katsoin ikkunasta, ja pieni musta kissa lähestulkoon roikkui ikkunalaudassa, kurkotti meille sisään ja naukui. Riesa sähköistyi ja tuli sekin katsomaan kuka päästelee tuttuja ääniä. Ehkä se oli Riesan kissakaveri, joka haki sitä ulos? En kuitenkaan avannut ikkunaa, ja kissat joutuivat vain katselemaan toisiaan ruudun läpi.

Ehkä olisi pitänyt kaapata se toinen kissa, se oli aika söpö.

24. heinäkuuta 2007

Sitä ja tätä - lähinnä innostumisesta




Oli bileet! Oli kivaa! Juotiin! Syötiin! Uitiin! Tanssittiin! Nukuttiin (vähäsen)!

--

Töissä on ihan uskomattoman tylsää. Lisäksi siellä on liikaa töitä, sillä tällä viikolla tulemme kärsimään työvoimapulasta. En tykkää siitä, että pitäisi tehdä kahden ihmisen työt yhden ihmisen palkalla. Onneksi tänään tuli edes palkkakuitti, puolen yön jälkeen olen jälleen puolen kuun palkkaa rikkaampi. (Ja voin taas ostaa leipää ja juustoa.) Enää kuusi viikkoa jäljellä. Tosin jokin pelottava voima sai minut möläyttämään pomolle, että voisin jäädä vielä syyskuuksi, jos tarvetta on. Huh. Onneksi minun maailmassani suullinen sopimus ei ole ihan pätevä, ainakaan ennen kuin asiasta keskustellaan lisää. Eikä ole edes varmaa, tarvitaanko siellä minua enää. (En ole ainakaan mikään Vuoden Työntekijä.) Mutta: meitä jää kolme pois kolmen viikon sisällä, eikä sinne enää palkata uutta väkeä, sillä yt-neuvottelut alkavat kuulemma syyskuussa. Kummaa touhua. Yleensä en jaksa kuunnella, mitä muut puhuvat tauolla. Suurin osa puheesta on rasistista "läppää" tai muuten vaan niin idioottia, ettei sitä tarvitsekaan kuulla.

Odotan syksyä! Todella. Olen jo tehnyt alustavat opintosuunnitelmat ensimmäiselle ja toiselle periodille, enää pitäisi saada oma nimi kieliopintojen osallistujalistoille. Se voi tuottaa vaikeuksia, mutta yritetään. Aion aloittaa espanjan! Kävin tiukkaa taistelua sen, ranskan ja venäjän välillä, mutta espanja voitti. Ranskaahan olen aikoinani lukenutkin kaksi vuotta, harmi, että annoin taidon kadota. (Je m'appelle... eiku...) Ehkä vielä joskus. Jos aloittaisi espanjalla, voisi alkaa tosissaan suunnitella matkaa Etelä-Amerikkaan. Olen jollakin tavalla tullut siihen tulokseen, etten lähde sinne ennen kuin osaan edes auttavasti espanjaa. Tietty jos joku maksaa lentoliput, en aikaile...

Lisäksi alan opiskella tiedotusoppia ja sosiologiaa. Tällä hetkellä lukujärjestyksessäni ei edes ole tilaa historian luennoille, tai se on tehty olemassaolevien opetussuunnitelmien perusteella. Oma laitokseni on vain niin hidas ilmoittamaan luentojen aikoja (tai edes aiheita), etten jaksanut jäädä odottelemaan. Katsotaan sitten, jos siellä on jotain kiinnostavaa. Jos edes johonkin pro-seminaari-ryhmään pääsisi ilmoittautumaan. Huomenna taidan käydä yliopistolla hieman henkäilemässä, ja jumppaamassa. Tahdon sinne! Töiden tekeminen on tylsää, varsinkin nykyisessä työpaikassani. En edes viitsi vielä miettiä syksyä, kun täytyy hankkia jälleen uusi työ, ja vielä sellainen, jonka ohessa pystyn opiskelemaan niin paljon kuin haluan ja milloin haluan.

Kirjoitan huonoa kieltä, mutta aion parantaa tapani heti, kun pääsen eroon työkaverista, joka neuvoo minua kumihousujen ja saappaiden pukemisessa ja huomauttaa tavastani kirjoittaa työilmoitukseen työpäivät kokonaisin päivämäärin (esim. 13.7.2007). Hm?

15. heinäkuuta 2007

Sunnuntai

Tänään etsin mansikoita pakastettavaksi, mutta kaupungista ei löytynyt yhtäkään myyntikojua. Yritin myös mennä Lenin-museoon, mutta olin sen ovella kello 15.46 ja museo meni kiinni neljältä. Olisin halunnut jonkun hassun Lenin-rojun, esim. pinssin, jollainen Ollillakin on. Pitäisi ehkä tutustua Lenksuun vielä ennen kuin alan julistaa häntä erinäisin tavaroin, vaikka onhan L:n patsas monessa avataressani internetin ihmemaailmassa liikuttaessakin. Esim. täällä. Ja ei, en ole kommunisti.

Koska kirpputori-suunnitelmani menivät pieleen, en saanut muutakaan aikaiseksi. Mutta tapasin pihalla naapurini, jonka ulkokukkia kastelin kerran ennen juhannusta, ja hän kysyi, olenko saanut viinipullon. Häh?? "Juu, minä jätin sen sinun pyörän koriin!". Päästyäni omalle ovelleni otin lopultakin pyöräni korissa olleen keltaisen muovipussin pois, ja siellä oli pullollinen valkoviiniä! Uskomatonta. Huomasin kyllä pussin ilmestyneen siihen, mutta ajattelin sen olevan joku random höpö-höpö juttu, esim. yläkerran urpo-naapurini/hänen ystäviensä bileistä saapunut roska. Enkä siis ollut riittävän kiinnostunut poistaakseni sitä. Hah. Pyöräni korissa on siis ollut jo muutaman viikon pullollinen alkoholia! Tästä voimme myös päätellä, etten pyöräile usein... (en myöskään juo valkoviiniä, mutta ehkä on syytä pikku hiljaa opetella, sillä jääkaappini päällä on jo kaksi pullollista lahjaksi saatua valkkaria).

Värjäsin tukkani, ja toistaiseksi homma näyttää onnistuneen. Tosin kylppärin ovenkarmiin on livahtanut isohko hiusväritahra, jota ei saa enää irti. Ei varmaan ole mun vika, jos hiustenvärjäystilaa on puoli neliömetriä!

14. heinäkuuta 2007

Tänne on pakko palata

Mistä tulevat kaikki ne naiset, jotka eivät koskaan pudottele tavaroita tai sotke?

Tuleeko minusta joskus sellainen? Milloin? Mitä siihen vaaditaan?

Tänään viikkasin käsipyyhkeet kaappiin, jokaisen samalla tavalla suoraan pinoon. En ole tehnyt niin koskaan aiemmin. Hetkellinen mielihyvä hävisi suljettuani komeron oven. Mitä hyötyä tästäkin on?

Koen usein ahdistusta olemattomista kodinhoitotaidoistani. Pöly kasaantuu nurkkiini, samoin irtohiuksia, kissanhiekkaa, ruoanpalasia. Vaikka pyyhkisin hellan joka päivä, siinä on aina jotain höttöä. Vaikka imuroisin joka päivä, heti laitettuani imurin komeroon lattialla on jo nöyhtää. Ikkunat ovat likaiset ja tiskipöydällä on aina ylimääräisiä astioita. Keittiön kaappien ovissa on aina jotakin roiskeita. Tavarat eivät koskaan löydä saman tien takaisin omille paikoilleen. Kirjoituspöydällä tällä hetkellä: tietokone, lamppu, lehtikotelo (jossa sekalaisia papereita), kynäteline, rojumuki, tyhjä Pommac-pullo (josta tein aiemmin tänään reklamaation), kamera, vesilasi, hiirimatto, cd-levy, kalenteri, hiusväri, kehystetty valokuva, kehystetty kortti, pieni norsu, valokuvia, kaksi lehtiötä, kaksi muistikirjaa, suojelusenkeli (tai joku). Mitä siinä tarvitsisi olla?

Olen tarkkaillut pimenevää iltaa, vaihtanut julisteiden paikkaa, siirtänyt cd-hyllyä ja katsonut 50 minuuttia tv:tä (CSI Miami) ensimmäistä kertaa tässä kuussa. Kulutin tällä viikolla paljon rahaa, vaikka ei pitänyt. En voinut vastustaa kiusausta. Huomenna menen kirpputorille.

Tänään tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että kesä kääntyy kohti syksyä. Ja se tuntuu hyvältä. Siksi voin kuunnella Bo Kaspers Orkesteria ja sammuttaa valot.

10. heinäkuuta 2007

Kissa karussa

Tein tänään look-a-like-kasvis-chili-con-carnea. Ihan hyvää siitä tuli, vaikkakin annos oli suuri ja nyt sitä on vielä ainakin litra jääkaapissani. No, onpa jotakin syötävää loppuviikoksi, sillä tällä viikolla vietän älä osta mitään -viikkoa. Rahatilanne on aika paska (vaikka tänään oli palkkapäivä!), ja se ahdistaa. Oikeastihan minulla on olemassa säästöjä, mutta ne ovat säästöjä, joihin ei kosketa kuin siinä mielessä, että ko. tilille laitetaan ajoittain lisää rahaa. Niillä kun pitäisi joskus alkaa maksaa lainaa. Kahden vuoden päästä tarkalleen. Näinollen on aina tyhmää puhua siitä, "ettei ole rahaa", mutta sitähän se käytännössä on. Ei minulla käyttötilillä ole mitään suuria summia. Nytkin maksoin palkallani Tamyn jäsenmaksun ja liikuntapalveluiden vuosimaksun, 119 euroa yhteensä. No, toisaalta, jos maksaa korkeakouluopinnoista 79 euroa vuodessa, ei pitäisi olla valitettavaa, mutta nyt tuo tuntui taas isolta rahalta. Raha on muutenkin inhottavaa, en osaa käyttää sitä oikein. En shoppaile siinä mielessä, että ostelisin vaatteita/meikkejä/kenkiä/laukkuja/whatever, mutta ajoittain huomaan kulkevani kotiin päin laukussa uusia kirjoja (joita saisi kirjastostakin) tai levyjä (netti...) tai astioita (don't even get me started...) tai jotain muuta, jota ilman tulisin toimeen, mutta jota hankkimatta joudun tuhlaamaan energiaa sen hankkimisen miettimiseen. Esimerkiksi viime lauantaina ostin keittiöön maton. Ehdoton edellytys hengissä pysymiselle? Ehkei, mutta parantaa mielenrauhaani, kun on jotain mihin kuivata jalat suihkusta tultaessa, eikä keittiön lattia ole täynnä jalanjälkiä...

Lainasin eilen kirjastosta kasan romaaneja, mikä oli yllättävä veto, sillä Tampereen pääkirjaston kaunokirjallinen osasto on toistaiseksi ollut minulle tuntematon. Nytkin otin muutaman etukäteen suunnitellun ja niiden kautta päädyin nappaamaan pari randomia. Ei sillä, että yrittäisin jotenkin luoda itsestäni fiksumpaa kuvaa kuin mikä vastaa todellisuutta, mutta olen joka tapauksessa lukenut viime aikoina enemmän tietokirjoja. Ja hyviä sellaisia! Nyt vaan tuntui, että olisi ehkä aika lukea jotakin muutakin, ettei ihan unohdu, miltä proosa näyttää ja ennen kaikkea maistuu, se on nimittäin niin paljon leijuvampaa, pehmeämpää, nopeampaa ja miellyttävämpää. Pitäisi ottaa tavoitteeksi muutama klassikko + ajan tasalla pysytteleminen kaunokirjallisuuden maailmassa ylipäänsä. Toivottavasti ehtisin ja/tai jaksaisin myös syksyllä lukea muutakin kuin tenttikirjoja. Toivotaan.

Tosiaan, en ole sitten suorittanut yhden yhtä kesätenttiä, vaikka taisin niin uhota ennen töiden alkua. Yhteen yritin lukea, mutta jotenkin tuntui, ettei aivot jaksaneet ollenkaan työstää mitään ajatuksia, ainoastaan silmäilin lauseita, joten en sitten mennyt nolaamaan itseäni. Ja sitten päätin olla ilmoittautumatta enää muihin. Ehtiihän noita syksylläkin, ihan riittämiin taas.

Töitä on kahdeksan viikkoa jäljellä. Puolet. Aivoni menevät off-tilaan joka ilta kello 21.30, eivätkä palaudu valveeseen ennen kuin lauantaina iltapäivällä. Viikot kuluvat koomassa, nukun, luen, syön, istun koneella ja menen taas töihin. Joka päivä samaa. En jaksa mitään muuta, ehkä kerran viikossa käyn kaupungissa, kirjastossa ja hieman pyörimässä, mutta vilinä alkaa nopeasti ahdistaa ja painun takaisin kotiin. Yksinäisyys hajottaa välillä, mutta koetan kestää sen. Valinta oli omani. Ja töissä tulee kuitenkin kommunikoitua jonkun verran, vaikka ajoittain moni asia ottaa päähän erittäin suuresti.

Niin, ja Riesa hyppäsi ikkunasta noin neljä tuntia sitten, eikä ole tullut takaisin. Ainakaan tuossa pihalla se ei ole, kiertelin jo jonkin verran. Tosi kiva.

3. heinäkuuta 2007

Oli hauskaa

Hups, päivittäminen on taas ollut hieman hitaanpuoleista.

Juhannus tuli ja meni, reissu oli kiva, seura mahtavaa ja miestappiot rajoittuivat kolmeen puutarhatuoliin. Itse tosin päätin kaatua perjantaiyönä grilliin, kun tuli vähän kiire... Onneksi mitään ei sattunut kuitenkaan. Saaressa oli tilaa temmeltää, 15 meitä sitten yhteensä oli. Kokkokin poltettiin, se tuntui hienolta. Järvi oli usvainen, ilta pimennyt ja tuli napsautteli tukkeja poikki... Tunnelmallista. Ja hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja hyvää juomaa. Tosin: seuraavan mökkireissun koittaessa EN koeta olla terveellinen ja hyveellinen, vaan otan surua tuntematta evääkseni kaikkea epäterveellistä mässättävää. Muistuttakaa, jos koetan väittää jatkossa muuta! Onneksi T:llä oli mukana sipsejä, jotka eivät loppuneet koskaan.

Viime viikonloppu sujahti PuistoBlues-meningeissä, ja vaikka en mennyt pääkonserttiin, tunnelma oli silti kiva. Järvenpää herää kerran vuodessa eloon, onneksi edes silloin. Ilta sujui häsläten ja säätäen, kivoilla etkoilla Lauralla ja sitten kierrellen kalliita baareja juoden kalliita drinkkejä tanssien Yanossa kyynerpäitä heiluttaen kalliit drinkit kourissa. Vastustamaton humalainen, hah. No, tapasin muutamia yllättäviäkin tuttuja, heitin huulta vieraille, näpsin valokuvia joraavista pojista ja lähdin jopa jatkoille, vaikken siellä kauaa viihtynytkään. Siis minä! Joka yleensä on sammumassa jo ennen pilkkua. Haha.

Töistä on nyt puolet tehtynä. 9 viikkoa jäljellä. Sitten pääsee takaisin koulun penkille, ja olen siitä iloinen. Odotan ensimmäistä luentoa, ensimmäistä tenttiä, esseitä ja luentopäiväkirjoja. Aah. Heidikin totesi, ettei kesätyöstä voi ikinä saada samanlaisia kiksejä kuin opiskelusta. Totta. Sormet oikein syyhyää (taidan olla aika kummallinen).

Kissa on ollut tuhma viime päivinä, ostin taas rentoutusainetta ja vaihdoin hiekkamerkkiä ja laatikkoa. Nyt se on taas ollut hetken kiltimmin. Inhoan väärässä paikassa olevaa kissanpissaa ehkä eniten maailmassa! Raivostuttavaa! Pahimpina hetkinä olen googlettanut kissan eutanasian hintoja, mutta sitten Riesa on taas kiivenyt vatsan päälle kehräämään. Ehkä se on arvannut, mitä ajattelen.

Ai niin, ja kesähitti on ehkä maailman hauskin :D

21. kesäkuuta 2007

Let the bells ring!


Juhannus on tuloillaan! Tänään töihin jo seitsemäksi, pääsemme sieltä huis helevettiin varmaankin jo pian puolenyön jälkeen (älkää kertoko pomolle!), ehdin vähän nukkuakin ennen kuin nousen Joensuuhun matkustavaan junaan. Hyvä niin. Muuten saattaisin olla melko altis vanhalle kunnon migreenikohtaukselle. Pakkasin mukaan kahta erilaista lääkettä, kaiken varalta. Ja pullon kossua.

Ensimmäinen autollinen lähtee näinä hetkinä kohti Pohjois-Karjalaa, ja minä olen kateellinen. Ja vähän hermostunut, sillä pelkään unohtaneeni mainita jotain olennaista minkä seurauksena kaikki menee myttyyn ja saan kuulla seuraavat vuodet maailman paskimman juhannuksen "emännöinnistä" ja kaikki ystävyyssuhteet loppuvat seinään ja ja ja..... No ei nyt. Mutta hieman on sellainen hermostunut hytinä päällä. Inhaa. Töissä aika varmasti MATAA. Jumalauta. No, huomenna tähän aikaan olen jo ihan varmasti korkannut juhannusjuomat ja nautiskelen saaren leppeistä tuulista.

Ihanaa lähteä vähän relaamaan. Kaikki touhottavat omiaan ja valmistautuvat lähtemään. Soitellaan pikaisia puheluita ja sovitaan viemisistä. Jyri hoitaa kaikki mökin puhteet huomiseen mennessä, oikea unelmamökkeilijä ;)

Repussa on ehkä liioiteltu määrä alkoholipitoisia juomia, mutta eipä ainakaan lopu kesken. Se olisi ehkä vittumaisinta mitä kuvitella saattaa. Toivottavasti muutkin ovat varustautuneet riittävästi. Mä en ainakaan lähde hakemaan yhtään askia tupakkaa/lihakimpaletta/six packia. No, onneksi mulla ei ole autoa mukana.

Just go with the flow...

Mukavaa juhannusta !

14. kesäkuuta 2007

Ärsyttää!

Pitääkö ihmistä siunata vitun ärsyttävällä työkaverilla paskan duunin lisäksi?

Mulle vittuillaan, mun jälkiä siivotaan (vaikka olen TÄYSIN KUNNOLLA HOITANUT OMAN TONTTINI), heitetään ihme "läppää", jonka tarkoitus on ilmeisesti vain boostata omaa pientä kikkeliä, yritetään osoittaa kaikin mahdollisin keinoin, kuinka olen kesätyöläisenä hierarkian pohjimmaisena (hierarkia lihatehtaan elintarvikehygienian henkilöstössä?? Joopa!) ja virnuillaan vittumaisesti tilanteessa kuin tilanteessa ja varsinkin jos en oikein jotain hommaa heti handlaa.

MISSÄ ON ONGELMA?

Itse olen ollut ihan normaali, jopa kiltti, tyytynyt osaani nurisematta, KERTAAKAAN en ole valittanut yhtään mistään vaikka mieli olisi tehnyt, en ole ollut saikulla, en ole jättänyt tekemättä mitään omia hommiani ja niin edelleen. Ei ymmärrä, ei, ja senkin edestä ottaa päähän.

En haluaisi, että kesä menee ihan pilalle tuon takia, vaikka äsken suihkussa mielessäni pyörikin 100 ja 1 hyvää tapaa vittuilla takaisin ja aloittaa huutopotkuraivareiden jälkeen 2,5 kk kestävä mykkäkoulu.

8. kesäkuuta 2007

Atshii.

Kesäukkonen on kiva, kunhan se ei hajota mun johtoja.

Tähän mun asuntoon on yksi aiempi asukas kuollut. TÄNNE SISÄLLE. Hyi vittu. En ehkä olisi halunnut tietää sitä. Nyt tiedän. En vielä ole nähnyt kummituksia, mutta ehkä siihen ei kauaa mene. Kävin naapurin kanssa ullakolla, joka on pienehkö ja sotkuinen, eikä luultavasti minkään paloturvallisuusstandardin mukainen. Eli jos jännitystä kaipaa, niin tänne vaan, mennään leikkimään tulitikuilla! Pihallemme suunnitellaan grilliä, joten täällä voi sitten pitää vegaanisia grillibileitä, ja vaikka allasbileetkin, jos joku tuo altaan. Hihii!

Olen innostunut Facebookista, joten päivitän sinne enemmän. Luulisin. Sinne saa kätevästi kuviakin ja kaikkea.

Opintopisteitä kasassa 63, ei paha. Siitä puuttuisi vielä 2 op:n verran HOPS-pisteitä. Pitää ottaa yhteys erääseenkin yliassistenttiin, joka lupasi hoitaa asian joskus kauan sitten, muttei näemmä hoitanut. Kiitti kaloista.

Ensi yön jälkeen on viikonloppu, tänään on palkkapäivä, huomenna menen siis ostoksille, vaikka palkasta pitäisi säästää 90% asuntolainan maksua varten. Uubeibe. Tekisi mieleni palata autuaaseen olotilaan, elää kädestä suuhun, mutta en ehkä sittenkään. Nyt elän kädestä säästötiliin ja olo on allerginen ja vihainen. No, tosin laihdutuskuuri voisi onnistuakin, jos ei saisi käyttää kuin 10 e kuussa ruokaan. Harkitaan.

Nyt siellä sataa. Menen kissan kainaloon lukemaan jotain paskaa (en kuitenkaan tenttikirjoja!) (Vaik pitäis!)

4. kesäkuuta 2007

YO!

Viikonloppu sujahti univelkaisena ja humalaisena ja krapulaisena. Veljen valmistujaisjuhlat olivat ihan mukavat, melko pienimuotoiset, mutta ruoka oli hyvää. Itse en tehnyt juuri mitään koko homman eteen. Hieman huono omatunto siitä, mutta minkäs sille mahtaa. Olen laiska ja paha ihminen.

Jussin yo-kemuissa tulikin sitten hieman ryypättyä... Toisessa kädessä viinilasi, toisessa oluttölkki. Huh. Ja sitten piti tietysti aukoa taas päätä - onneksi en siis alkanut vittuilla tai haastaa riitaa, mutta kaikenlaista turhaa ihme sontaa tuli kyllä päästeltyä. Inhottavaa. Avautuminen kännissä on ehkä yksi maailman ärsyttävimmistä asioista. Jostakin syystä menin sitten myös RT:seen, jossa hieman jorailtiin Minnan kanssa. Lähdettiin kuitenkin V:n kanssa hoipertelemaan ajoissa kotiin. Ja siitä huolimatta oli eilen taas aivan kaamea krapula. Hyh. Harkitsin taas kerran alkoholinkäytön lopettamista, mutta ei siitä kuitenkaan mitään tulisi. Tykkään liikaa punaviinistä ja oluesta. Valitettavasti.

Tultuani tänään kotiin otin itseäni niskasta kiinni ja imuroin pahimmat pölyt ja kissankarvat pois. Mun pitäisi kehitellä ikkunaan jonkinlainen verkko: täällä on aika kuuma, mutta ikkunaa ei voi pitää juurikaan auki, sillä Riesa karkaa saman tien. Rautakauppa voisi olla tämän viikon ekskursion kohde.

Kahden viikon päästä on Suomen kansankulttuurin tentti - pitäisi ehkä aloittaa lukeminen. Neljästä kirjasta on materiaalia, 3 op odottaa. Jos saisi vaikka aivotoiminnan taas kohdalleen ennen sitä. Toivotaan.

Silmiä painaa ja on hikinen nahkea olo. Kesä on ihan jees, mutta kuumuuteen kestää hetken totutella.

22. toukokuuta 2007

Kissankarvoja

Koko kämppä on täynnä kissankarvoja. Niitä on kahvissa, ruoassa, vessassa, lakanoissa ja verhoissa. Yh. Yritän imuroida silloin tällöin, omalla tahdillani se tarkoittaa kerran noin kahdessa viikossa, vaikka tietysti pitäisi useamminkin. Minkäs sille mahtaa, että inhoan kotitöitä. Niissä ei ole mitään mukavaa. Hetkellinen onni siististä kodista on todellakin hetkellistä, koska se kestää noin 3 minuuttia siivouksen päätyttyä.

Viime yönä heitin kunnon lipat töissä, kompastuin suoraan pumppukärryihin ja kaaduin naamalleni (puhtaalle) kivilattialle. Onneksi ei käynyt pahemmin, polveen hieman sattui. Käsissä oli paljon tavaraa, pidin ovea auki takana tulevalle ja astelin samalla eteenpäin. VIRHE. Seuraavaksi olin naamallani. Vitutti. Kaikki tapahtui hidastetusti.

En ole ollut yhtään ahkera. En ole edes ollut sairaalassa töissä, koska eivät ole soitelleet. Joka yö teen sopimuksen itseni kanssa, että aamulla vastaan myöntävästi, jos soittavat. Viimeisellä tauolla mieleni yleensä muuttuu, ja vannon, että laitan kännykän äänettömälle. Koetan motivoitua ajattelemalla, että laitan ne rahat johonkin kivaan itseni hemmotteluun, mutta ehkä se ei ole riittävän hyvä syy, koska en sitten kuitenkaan vastaa siihen puhelimeen.

Viikonloppuna koin kriisejä. Luulen, että minulla on ongelma. Täytyy ehkä työstää asiaa vielä hieman paremmin, ennen kuin alan siitä sen kummemmin jubailemaan. Jotain tarttis kuitenkin tehdä.

15. toukokuuta 2007

Haukotuksia

Olen aika väsynyt. En millään tahtoisi myöntää, että työnteko väsyttää, mutta niin se nyt vain on. Töissä ollessa yleensä väsyttää vasta vikalla tauolla kolmen ja neljän välillä, ei muuten. Siinähän se menee, ajattelematta. Mutta perhana kun pitää sitten päivälläkin väsyttää, vaikka olisi nukkunut sikeää ja makeaa unta. Tosin ehkä viime viikolta jäänyt univelka vaivaa vieläkin, ken tietää. Tänä aamuna nukahdin ensimmäistä kertaa melkein heti pään kosketettua tyynyä! Ei siis tunnin vertaa pyöriskelyä ja vitutusta. Jee!

Minusta tuli taloyhtiömme hallituksen jäsen. Ehtihän tässä kolme kuukautta kuluakin ilman luottamustoimia. Aika näyttää, kuinka paljon hallitsematonta vastuuta tehtäväni tuo tullessaan. Toivon mukaan vähän.

Loppuviikosta en sitten taida juuri nukkuakaan, sillä olen luvannut mennä sairaalaan hommiin, jos tarvetta tulee. Toisaalta tekisi oikein mielikin, ahne kun olen, toisaalta voisin nukkua torstaina vuorokauden (torstaina illalla kun ei tarvitse helatorstain ansiosta mennä töihin). Jotain iloa valtionkirkosta sittenkin on! Vaikka arkipyhäpalkkaa en taida TESin mukaan vielä saadakaan. Jotenkin silti hykerryttää se, kuinka paljon Suomessakin on arkipyhiä, joiden juhlimista kukaan ei harrasta, mutta joista johtuen saa tietyissä työpaikoissa sluibata hyvällä omatunnolla keskellä viikkoa. Jotkuthan tosin jaksavat muistuttaa, ettei kirkkoon kuulumattomien pitäisi saada lomaa kristillisten pyhien aikaan. No jaa. Turhaa saivartelua. Itse otan vapaapäivät vastaan kättentaputuksin pyllistäen samalla syvään kohti Lutherin naamaa. Kutsukaa loiseksi niin halutessanne, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Työt kutsuvat.

6. toukokuuta 2007

Morning child

Eilen oltiin hieman humputtelemassa T:n ja H:n kanssa. Oli hauskat etkot, feministinen paasaus on aina hyvä alku illalle. Loppuilta menikin sitten ns. päin helvettiä, koska päätäni alkoi (jälleen) särkeä infernaalisesti, enkä pystynyt kunnolla hengittämään Ruman savussa ja melussa. Joten lähdin kotiin hammasta purren. Unikaan ei edes tullut saman tien, joten katselin reilun tunnin kännipäissäni Frendejä ja koetin tahdonvoimalla saada särkyä loppumaan. Niin ja lääkkeellä. En kyllä tiedä, onko niitä ihan soveliasta iskeä nassuun samaan aikaan tai hieman jälkeen edellisen alkoholiannoksen. Mutta samapa se. Voisi hankkia itselleen särkylääkeaddiktion? Tai vatsahuuhtelun?

Tänään on kaunis päivä. Toukokuuta on helppo rakastaa, koska kaikki kouluasiat on jo paketissa, ja voin vain ihastella kaunista kevättä. Tosin häiritsevän paljon suoritettuja opintoja on edelleen merkitsemättä rekisteriin, nopealla laskukaavalla 18 op verran. No, kai ne sinne joskus tulee. Jos ei niin... sit ei. Who cares?

Kesätenteistä: aion käydä tekemässä 1 kpl filosofiaa, 2 kpl perinteentutkimusta ja ehkä 1-2 kpl sosiologiaa. Eihän minun edes tarvitsisi, sillä suorituksia on Kelankin mittareiden mukaan jo tarpeeksi, mutta kun kerran huvittaa, niin saa kai sitä tenttimässä käydä. Sitä voisi ajatella vaikka harrastuksena; toiset lenkkeilee tai painii, toiset käy kesätenteissä. Niin ja jotta voisin ylläpitää superihmisen imagoa, aion lisäksi tehdä jonkin verran vuoroja sairaalassa PLUS käydä keskiviikkoisin Atalpan rasvanpolttojumpassa. HAHA.

Todellisuudessa olen heinäkuuhun mennessä rappeutunut ihmisraunio, joka kokee syvää yhteenkuuluvuutta skotlantilaisiin rauniolinnoihin.

Voiskin lähteä sitten palkkarahoilla Skotlantiin. Matkaseura toivottua, jopa suotavaa. Vapaamuotoisia hakemuksia otetaan vastaan.

5. toukokuuta 2007

"Kuka vittu edes syö marinadia?"

Sanotaanko vain, että en ainakaan koskaan enää ala syödä lihaa. Hinkattuani nyt kolmena yönä marinadia erinäisistä linjastoista ja seinistä ja lattiasta en voi kuin yhtyä työkaverini kommenttiin. Tehkää marinadinne itse, saatana!

Ei tuo ole ihmisen työtä. Varsinkaan tuolla palkalla. Tehtaassa haisee kuollut lehmä. Enää en kylläkään pelkää, että jonkun oven takaa pöllähtäisi esiin ruumiskasoja, vaikka hajun puolesta niitä voisi luulla makoilevan yltympäriinsä. Mutta ensimmäiset yöt on nyt takana, ja aion palata töihin taas maanantaina. Voi sen kesän noinkin viettää. Kunhan opin hommiin, mutta onhan tässä hetki aikaa opetella.

Tänä aamuna kävelin lihakset kipeydestä pinkeinä 4,5 kilometrin matkan kotiin. Aamun ensimmäinen bussi olisi mennyt vasta 5.30, johon aikaan olinkin sitten jo kotona lukemassa aamun Hesaria. Käveleminen olisi ollut ihan kivaa, jos iPodissa olisi ollut virtaa. (Siinä on ylipäänsä aivan helvetin huono akku, lievästi vittumaista!) Niin ja jos ohiajaneista autoista ei olisi vilkuiltu, kuinka känniseltä näytin... Kesäaamut ovat kauniita. Niitä näen tulevien kuukausien aikana viisi kertaa viikossa, ehkä viehätys haihtuu.

Perjantaiaamuna kävin tekemässä saksan tentin, ei ollut kuulkaas herkkua. Nukuin 1 h 45 min ennen sitä. Kai se läpi meni.

Olohuoneessa on uudet verhot ja tänään lähden juomaan viinaa.

2. toukokuuta 2007

Tori Amos on kiva

Ostin tänään Tori Amosin uuden levyn. Yritän peitellä pettymystäni siitä, etten pääse katsomaan häntä Provinssiin. Levy on kuitenkin ihan hyvä, pitkä, rosoinen, mutta hyvä. Ostin vieläpä kalliimman dvd-version. Tilillä ei pitäisi koskaan olla riittävästi rahaa levyhankintoja varten! Tuhlasin tänään muutenkin, ja kävin vielä Rossossa lounaalla (vuohenjuustotagliatelle), ja siellä olikin kaikki ateriat -50%! Olin siis maksamassa kummisedältä saamallani lounaskupongilla, mutta sainkin herkkulounaan hintaan 4,55 e, ja lounari jäi talteen myöhemmin käytettäväksi. Jee. Hävettää tosin, etten tajunnut koko tarjousta ennen kuin lasku tuotiin eteen, vaikka siitä oli isot mainokset ympäriinsä.

Vappu sitten tuli ja meni. En mennyt siihen lauantaiseen tenttiin, koska klo 22 edellisenä iltana oli vielä yli 150 sivua luettavana. Mökillä oli ihanaa, hyvää ruokaa, hyvää seuraa, sauna ja paljon kaljaa. Tosi mukava reissu, vaikka paluumatkalla tuli äärettömän paha olo autossa (ja mulla EI ollut krapulaa!). Mökkitie oli mutkainen.

Aattohulinat pitivät kiireisenä, ja sain loppujen lopuksi kasaan ihan ok asun (hylkäsin alkuperäisen ideani), tai ainakin meikin ja kampauksen. Hienoja pukuja oli kyllä lähes kaikilla! Bileet olivat hauskat, join sikana kaljaa, ENKÄ oksentanut. Tosin kotimatka oli pitkä (800 m) ja vaivalloinen, mutta pääsin kuitenkin turvallisesti perille, vaikka tie tuntuikin mahdottoman kapealta... Kotibileet on mukavia, ja on sinänsä sääli, että vappuperinne katkesi tähän vuoteen. Mutta ehkä selviämme siitä. Oli tosi hauskaa olla bileissä isossa talossa, kun on viime vuodet tottunut siihen, että ahtaudutaan pikkuruisiin yksiöihin/kaksioihin, joissa on tiivis ja hikinen tunnelma. Nyt jokaiselle riitti istuin.

Kahden tunnin päästä pitäisi lähteä töihin. Vaikka minusta tuntui, että tämä muutaman päivän "loma" rentouttikin jo onnistuneesti, voisin silti jatkaa lomailua. Toivottavasti työkaverit ovat kivoja, eikä itse työkään olisi mitään paskaa. No, sen näemme.

Tänään alkaa metamorfoosini yöeläimeksi.

27. huhtikuuta 2007

Yyh, epäreilua

Maailmanhistorian tentistä selvisin kunnialla, vaikken erityisen kehuttavasti. 7 op, odotan teitä!

Voi pylly. Ulkona on aivan ihana kevätpäivä. Sisällä ei ole. Minun pitäisi lukea tenttiin, joka on huomenna aamulla, ja josta lähden sitten suoraan junalla/bussilla Lahteen, josta joku krapulainen kamu hakee minut mökille, jossa aion vetää lärvit ja oksentaa pihakivetykselle. Maanantaina Järvenpäähän, jossa pukeudun maailman typerimpään "goottiasuun", menen goottiteemaisiin bileisiin, juon viinaa, oksennan pihalle keinun viereen ja kärsin sitten monta viikkoa henkistä krapulaa.

On maailman epäreiluinta, että minun pitää olla näin ihanana perjantaina kotona ja lukea jotain tunkkaista kirjaa 1900-luvun kulttuurihistoriallisista tapahtumista, kun mielessä on kaikki jumalaiset lukiovuosien kevätperjantait, kun tiesi että koulu loppuu pian ja voi maata viikonlopun Sofian pihanurmikolla, polttaa sikana mentholtupakkaa ja juoda Pohjan poikaa. Nyt on koulu tältä keväältä loppu, paitsi pari tenttiä vielä käyn suhaamassa, mutta luentoja ei ole enää. Ja minun pitää SILTI OLLA KOTONA lukemassa, ihan kuin mikään vapaus ei olisi alkanutkaan! En voi edes mennä pihalle lukemaan, kun mulla ei ole mitään pihatuolia, ja tuo etupiha on niin rötväinen, ettei sen "nurmikolla" viitsi sellaisenaan möllöttää.

Seuraa "nuorekasta" alkoholikeskustelua:

En ole tietoisesti juonut Pohjan poikaa täysi-ikäiseksi tultuani. Muutenkin juon nykyisin vaan kaikkea lällykamaa kuten kaljaa, lonkeroa ja siideriä. Ei puhettakaan kunnon drinksuista, joita aina juotiin lukiossa. No, olen oppinut juomaan punaviiniä, mistä olen ylpeä. Mutta miksi, oi miksi viinapääni on niin paljon huonompi kuin alaikäisenä?? On hemmetin noloa, että alkaa nykyisin helposti vaan oksettaa ja/tai väsyttää, varsinkin jos juo jotain vahvempaa, mitä en siis kyllä yleensä tee. Tähän täytyy saada jokin selvyys. Tarvitsen selvästikin harjoitusta. Harmi, että olen menossa töihin, työtön kesä olisi saattanut luoda oivan pohjan harjoitusleiriä varten.

Alkoikin sitten sopivasti tehdä mieli kaljaa. Jee.

25. huhtikuuta 2007

Kummaa

Välillä tuntuu, kuin katselisin itseäni jostakin ulkopuolelta. Istun koneella kuusi tuntia kirjoittamassa elämäkertoja, lähden lähikauppaan ostamaan mansikoita, ja koko ajan tuntuu, etten minä oikeasti ole minä. Alan kai hallusinoida. Tai sitten olen liian pitkiä ajanjaksoja ilman sosiaalista kanssakäymistä ja se näivettää persoonaani. Ken tietää.

Olen saanut tähän astisen kouluelämäni karmeimman työn loppuun kirjoittamalla kuusi paskaa elämäkertaa "suurista johtajista" ja "kapinallisista uudistajista". Lähdekritiikki 0, kiinnostus -5. Aivan järkyttävä homma. Lisäksi olen alkanut salaa pohtia Lindan kanssa juteltuani, pitäisikö sittenkin uskaltautua pro-seminaariin jo ensi syksynä... Olisi se aikamoista. Voisi minusta ollakin siihen. Kunhan keksisin jotakin kiinnostavaa tutkittavaa. Hieman spesifimmin kuin "no naiset ja sit noi vähemmistöt ja kyl mua sit joukkomurhatkin kiinnostaa". Ehe.

Olen ihan jumissa. Päässäni ei ole mitään liikettä.