22. kesäkuuta 2006

What do you know?

Huomenna lähden mökille, jonne en haluaisi mennä. Juhannus, tuo keskikesän uusivuosi on siis käsillä, hauskaa pitäisi pitää niin maan perkeleesti ja unohtaa huolet ja murheet hetkeksi. Mitä huolia ja murheita minulla muka on, onnellisella kesätyöläisellä, kenties yliopistossa syksyllä aloittavalla nuorella neitokaisella? Niinpä.

Raha-asiani ovat syvältä hanurista. Tilillä on muutama kymppi, pöydällä laskuja, vuokranmaksupäivä ensi viikolla, reissu edessä huomenna.. Ensimmäisen kunnon palkan, jolla on mahdollista elää, saan kuukauden päästä. Kyllä, elämä on ihanaa! Ihanaa, ihanaa, ihanaa!

Voi vittu.

Lisäksi riitely on jatkunut enemmän ja vähemmän, myös tänään, vaikkei toinen puoliskoni sitä tiedäkään, humalassa kun heiluu jossain Rauma-beachilla. Perhana että osaan olla vihainen! Milloin minusta tuli tällainen? Milloin tämä kääntyi tähän? Olenko ihan oikeasti niin omistushaluinen, minä, joka en halua omia menojani kellekään selitellä puolella sanallakaan? Taidan olla. Kyllä on paskamaista.

--

Miksiköhän kaikki merkintäni ovat niin negatiivisia? Enhän minä oikeasti edes ole mikään hapannaama, kyyninen ehkä, mutten kuitenkaan sitruunoita syönyt. Kyllä on kummaa.

Kuumuus ahdistaa. Se tulee joka puolelta, ei jätä hetkeksikään rauhaan. Yöllä on niin kuuma, että hikoilen lakanat märiksi. Aamulla herään huonoon happeen ja kymmeniin uusiin itikanpuremiin. Ei me olla Lapissa hei, kamoon! Koetimme eräänä yönä nukkua parvekkeella. Ajatus oli hyvä, patja meni mukavasti parvekkeen lattialle ja olo oli viileähkö ja miellyttävä. Noin kolme minuuttia. Sitten tulivat itikat ja oli mentävä takaisin sisälle, hikoilemaan ja tulemaan purtuksi joka tapauksessa.

Ja vastauksena kysymykseen, en tiedä yhtään mitään mistään juuri nyt.

14. kesäkuuta 2006

Vaikeus

On jäänyt bloggaaminen sitten toukokuun. Runsaslukuinen lukijakuntani antanee sen anteeksi. Lähinnä harmittaa itseä, kun ei tule merkittyä asioita enää muistiin. Oikeaa päiväkirjaani kirjoitin viimeksi sivun verran Lontoossa. Sitä ennen... en edes muista. Miksen enää kirjoita? Mitään. Postikortin silloin tällöin, tekstiviestejä, sähköposteja (kerran viikkoon), kirjeen joskus. Mitään omaa, itselle jäävää en ole saanut kasaan aikoihin. Ja jos tämä meno jatkuu, en uskalla sellaista toivoa lähivuosina.

Kummaa, miten paljon perusasiat muuttuvat, lyhyessäkin ajassa. 16-vuotiaana tiesin niin paljon ja olin oikeasti tasapainossa itseni ja muiden kanssa. Nyt on ihan toisin. En ole varma mistään, vähiten itsestäni. Epäilen kaikkea. Eniten itseäni.

--

Kesätyöt alkoivat. Päivät ovat rankkoja, 10-tuntisia, olen ollut todella väsynyt. Henkinen puoli ei ole niin paha kuin odotin, hoidokit ovat ihan okei. Enkä edes ole heidän kanssaan juuri tekemisissäkään. Siivoan vain. Luuttuan, pyyhin, moppaan. Tylsää, ja niin turhauttavaa. Eikö minusta tosiaan muuhun ole? Palkkakin on huono, huonompi kuin viime vuonna, enkä edes kirjoittanut nimeäni alle mihinkään työsopimukseen. Todella takapajuista. En jaksa kyllä nyt välittää, vaikka yleensä olen tiukkis näissä asioissa ja perään oikeuksiani. Olen väsynyt. Talvesta, Porvoosta, yksinäisyydestä, jatkuvasta itsetunnon heittelemisestä, kummallisesta epävarmuudesta ja olemattomasta innokkuudesta. Haluaisin vain istua laiturin nokassa, polttaa tupakkaa ja siemailla olutta hienosta viinilasistani.

Juhannus ei voisi vähempää kiinnostaa.

--

Tänään riitelin niin, että sydän rutisi. Jäi sitten pyörälenkki väliin, kun silmät muurautuivat kiinni itkemisestä. Ja jostain kumman syystä ei Eternal Erectionin keikkakaan jaksanut innostaa.

Suruttaa.