28. toukokuuta 2006

Die Panik

die panische Angst

das Gefühl der Panik

das panische Gefühl

19. toukokuuta 2006

Dingdongkello

Toissapäivänä kuljin taas matkaa Kampin ja rautatieaseman välillä. Usein se matka kestää luultua pitempään, sillä jokusen kerran olen koukkaissut 10 Kirjaston kautta, näin myös keskiviikkona. Olikin onni, sillä törmäsin täysin varoittamatta ja odottamatta Kallion aikaiseen koulukaveriini, yhteen niistä viidellä sormella laskettavista, joihin edes jotenkuten siellä tutustuin/halusinkaan tutustua. No, viimeksi olemme tavanneet helmikuussa 2002, kun kuljimme viimeistä kertaa yhdessä kouluun. Aikaa kuulumisten vaihtoon oli valitettavasti vajaat kymmenen minuuttia - kerro siinä sitten neljän vuoden tapahtumat! Mutta sain sentään tsempitykset pääsykokeisiin. Kiitos niistä.

Eilen olimme Hannin ja Miran kanssa vähän ottamassa, Lidlin siideriä ja Alkon viiniä nimittäin. Oli mukavaa, kesäisen rentoa, vaikka ulkona olikin loppuvaiheessa pimeää ja kylmää, ja vaikka kotimatkalla alkoi sataa vettä. Kai Porvoossa on hyvätkin puolensa, ihmiset siis, joihin täällä on tutustunut. Mutta ei minusta silti ole jäämään, eikä kukaan minua kouluun enää varmaan huolisikaan. Joku paperi siellä kuulemma pitäisi käydä allekirjoittamassa - eroilmoitus siis. Hoitunee joskus pääsykokeen jälkeen. Jos hyvin käy.

Oloni alkaa olla levoton ja ahdistunut ihan uudella tavalla, samalla lailla kuin ennen reaalia. Vielä on reilu viikko aikaa, mutta en tiedä miten sen saisi tehokkaimmin käytettyä. Kirjaa olen tankannut etu- ja takaperin, muistiinpanoja rustaillut uudestaan ja uudestaan... ehkä sitten olisi aika piirrellä kuvioita nuolineen ja ehkä kokeilla rustata kasaan jonkinmoisia esseitäkin mahdollisista aiheista - sellaisen olen viimeksi kirjoittanut edellä mainitussa reaalikokeessä keväällä 2004. Eli olisi ehkä syytä hieman pinnistää, kaivaa muistin kätköistä kyky sellaiseenkin kirjoitustyöhön. Aikoinani olin mestari kirjoittamaan esseitä, sellaisistakin aiheista, joista tiesin hyvin vähän. Tokko se taito minnekään on lopullisesti kadonnut, ehkä se vain lomailee, niinkuin mitä ilmeisimmin aivoni muutenkin.

Ensi viikoksi koetan keksiä joitakin kasassa pitäviä elementtejä. Kuten levyjen kuuntelemista. Ja sängyllä makoilua. Voisin nukkua kirja tyynyn alla, uskonhan aina vahvasti noinkin tieteellisiin tapoihin edesauttaa tiedon sisäistämistä!

Ps. V tulee kohta lomalle.

10. toukokuuta 2006

Woitto

Hassua miten makutottumukset ja muutkin tykkää/ei tykkää-jutut muuttuvat aikain saatossa. Esimerkiksi vuohenjuusto. Aiemmin sen haju ja maku toivat mieleen lähinnä hikisukan ja pesusienen sekoituksen. Nyttemmin himoitsen sitä ylettömästi. Niinkuin muitakin juustoja, joita olen ennen kammonnut. Pelottavaa. Tätä menoa alan joskus nauttia viineistäkin. Sitä odotellessa.

Nyt on toinenkin rantarosvojen lukija bongattu kirjastosta. Se ei piristänyt. Lähinnä alkoi suututtaa, miksi sellaiset hempukat koettavat tunkea mun reviirille. Kyse oli siis selvästi tämän kevään abiturientista. Raivo. No, aion olla joka tapauksessa sata kertaa parempi pääsykoevastaaja, joten ei sen pitäisi vaivata.
Riesa on sitten leikattu. Nyt se on puettuna hassunnäköiseen muovikauluriin, vatsa on paljaaksi ajeltu ja röpelöinen leikkaushaava komistaa sitä. Kovasti näyttää nukuttavan. Eilen sain hieman tilannekomiikkanauruja kompuroivasta ja horjuvasta anestesiasta toipuvasta kissasta. Hupinsa kullakin.

7. toukokuuta 2006

Follow me and I know the road is clear

Viikonloppu meni jälleen hujauksessa. Riideltiin ja sellasta. Mutta sovittiin myös ja se se oli kivaa. Uusi hylly on nyt samalla paikalla kuin edellinen, eikä järjestys ole muuttunut, mitä nyt siirtynyt hieman lähemmäs universaalia kaaosta.

Perjantaina riitelyn ja hyllynkasauksen ja -purkamisen ja -siirtämisen jälkeen menimme äidin kanssa katsomaan Semmareiden keikkaa Linnankosken lukiolle. Olipa eka kerta, kun kyseisen kokoonpanon livenä näin. Ihan hauska setti ja lavakarismaa riitti. Hivenen vain häiritsee, olenko tosiaan samassa kastissa keski-ikäisten rouvien kanssa nauramassa "nuorille pojankolleille" (lienevät kuitenkin käyvän neljättä-, osa jo viidettäkymppiä) ja kikattamassa niiden flirtille. Hauskin osuus keikasta oli ensimmäinen encore, johon sisältyi hupaisa parodia Il Divosta ja vastaavista kuvottavista kehitelmistä. Nauratti ihan vilpittömästi ja pitkään.

Lauantain V oli krapulassa ja minä energinen, olinhan kuitenkin keikalta palattuani jopa hiippaillut anoppilaan takaoven kautta sisään mököttämään yksin loppuperjantai-illaksi. Huimaa! No, jumalainen kesäsää suosi Prismaan suuntaamaani kävelyreissua, ostin miehelleni pizzaa ja kolaa ja itselleni jäätelön ja sudoku-lehden. Kyllä elämä voi joskus olla niin upeaakin. Kolmen jälkeen krapulakasa nousi sängystä ja lähdimme käymään Jokelassa retkellä. Mukavan leppoisalta meno näytti. Hyvä niin. Loppuillan (ja yön) katsoimme Lostin toisen tuotantokauden jaksoja, nukkumaan menimme lopulta viiden aikaan. Lost on kyllä hauska sarja. Kunhan sen saa katsoa omaan tahtiinsa. En varmasti kestäisi katsoa sitä kerran viikkoon, sehän etenee niin hemmetin hitaasti ja alkaa entisestään vaivaamaan, mitä mikäkin tarkoittaa. Sen tarkemmin sarjan tapahtumia lukuisilta lukijoiltani (HAHHAH) spoilaamatta voisi sanoa, että .. haluan jo nähdä sen loppuun! En kestä tätä epätietoisuutta! Tahdon tietää, mitä siellä oikein tapahtuu ja MISTÄ kaikki johtuu!! Samperi. Montakohan tuotantokautta ne aikovat sitä venyttää? Toivottavasti osaavat lopettaa sopivaan kohtaan rahanahneuden sijaan.

Samanlainen epätoivoisuus kohdistuu kyllä myös Harry Potterin viimeiseen osaan. Käsittämätöntä. Ei minusta pitänyt koskaan tulla viihdeteollisuuden orjaa. Tässä sitä ollaan, odottelemassa vastauksia toisiin ja hirnyrkkeihin ja mihinhän vielä. Onneksi en ole ihan yksin tämän tuskani kanssa. Tosin mihinkään terapeuttiseen arvuuttelufoorumiin en ole vielä (onneksi) turvautunut. Katsotaan.

4. toukokuuta 2006

Geigalla

Eilen oli keikka. Olihan se. Bar Mary oli tiivis ja lämmin. Kattoon leijailevaan tupakansavuun sekoittui imeliä tuoksuja (tuoksun lähdettä en sen kummemmin ala analysoida, koska huumausainetuntemukseni on varsin heikko, mutta jotain pilvee se oli). Hiki valui ennen kuin baari oli edes puolillaan. Yleisöä näytti olevan kaikenmoista. Tommy oli ihana, hikinen ja ihana. Oih. Samoin bändin bongorumpalisti Tero. Iik. Sydän. Setti sinänsä oli harmittavan lyhyt (n. 1 h 20 min) eivätkä suostuneet heittämään encorea, minä kun olisin kuunnellut ja huojunut vielä pitkään. Mutta mikä tärkeintä: mieli on loistava edelleen ja biisit jammaavat edelleen päässäni ja levy soittimessa. Tosin tällä kertaa edellinen, Breaking Daylight, uutukaista kun olen pyörittänyt muutenkin ahkerasti viimeisen viikon ajan. Mä taidan olla fani.

Ostin sitten Kaisulta uuden kirjahyllyn itselleni. Suuremman ja mustan, malli on sama kuin tuossa nykyisessäni, josta on tila loppunut jo ajat sitten, varmaan noin viikko sen jälkeen kun tuon rotiskon V:n kanssa kasasimme viime elokuussa. Vai oliko se heinäkuu. No, joka tapauksessa, nyt minun pitäisi mitä suuremmissa määrin pystyä purkamaan tuo osiin, jotta sen voi kuljettaa Järvenpäähän. En usko kykeneväni sellaiseen toimintaan. Ohjepaperi on esillä, mutta eihän siinä purkamiseen ole ohjeita! Ja ensin se pitäisi tyhjentää noista kirjoista. Ja stereoista. Ja ruukkukasvista, valokuvasta ja parista epämääräisestä koriste-esineestä. Joopa. Tekisi mieli odottaa miehistä voimaa apuun, mutta kai sitä pitäisi itse ensin kokeilla. Miksi piti mennä ostamaan tuo jostain Iskusta ruotsalaisen ihanuuden sijaan? Niin, miksi? Sitäpaitsi koko hyllyprojekti aiheutti lähes perheriidan ja itselle todella paskaa mieltä. Mutta ehkä huomenna kaikki on toisin, jos saamme uuden hyllyn kasaan. Muutenkin pitäisi sitten vaihtaa järjestystä ja sellaista. Näyttääköhän mikään suunnitelmani livenä samalta kuin paperille piirrettynä? Ei jaksaisi kuitenkaan älyttömän montaa kertaa sohvaakaan liikutella, varsinkaan, jos joudun sen tekemään yksin V:n kuskatessa hyllynpaloja.

Mulla ei ole ongelmia.

1. toukokuuta 2006

Road ja muuta hiphoppia

Parasta juuri nyt: ihan ok vappu takana, eikä darraa! Jumankauta että voi olla ylpeä itsestään. Plus ei edes kauheasti haittaa, että vappu meni ohi vain suht kelvollisella Santanan keikalla. Kävin toki kääntymässä muutamissa pirskeissä ja koetin humalluttaa itseäni. Tulokset eivät olleet kummoisia, paitsi siinä mielessä, että puheessa käyttämäni desibelitaso nousi liian korkeaksi. Ilmeisesti näin käy useinkin, mutta yleensä olen siinä tilassa, etten sitä tajua. Nyt tajusin, enkä siltikään tehnyt asialle mitään.

Don Johnson Big Bandin uusin on erinomainen. Ei turhaan suitsutettu medioissa. Sinkkulohkaisukin puree - edelleen, vaikka olen toistanut raitaa lukemattomia kertoja. Onnekseni en harrasta radionkuuntelua, joten se ei pääse pilaamaan Roadin menoa. Ylihuomenna poppoo olisi Maryssa keikalla. Taidan koettaa mahduttaa itseni sisään. Viimeisin livekokemukseni DJBB:stä on abiristeilyltä helmikuulta 2004. Silloinkin vietin suurimman osan keikasta nojaillen Timon ja Jyrin välissä baarin seinään istuma-asentoon laskeutuneena. Saattoi johtua tequilasta. Tai no en nyt tiedä.

Kevät on tullut! Kyllä! Ihanaa. Paahtimokausi on avattu, uusiin jäätelömakuihin alettu tutustua ja ikkunatkin on pesty. Kissa loikoo auringossa, minulla on hyvä mieli ja aion nyt jatkaa (darrattomasta) vappupäivästä iloitsemista.