26. maaliskuuta 2006

Istuit pimeässä niin kauan että nukahdin

Lauantaina olin kesteissä. Tapasin siellä paljon mukavia ystäviäni ja muita ihmisiä, joita kai korrektisti voi kavereiksikin kutsua. Tarjoilu oli hyvää. Lisäksi paikalla oli uunituore aviopari. Ahdistus kasvoi käsittämättömiin mittasuhteisiin kuunnellessani - vaikkakin vain puolikorvalla - loputonta "gradu... perheenlisäys... asunto.." -juttelua, enkä voinut estää katseeni kiinnittymistä uutuuttaan hohkaaviin sormuksiin nimettömissä.


Vakiintuminenhan on kaiketi ihan iloinen asia. Itsekin olen vähintäänkin loistavassa parisuhteessa, tai jotain sinne päin. Kuitenkin... jos ikää on henkilötietopapereitten mukaan hiukan päälle 20 vuotta, on mielestäni täysin tarpeetonta sitoa itseään toiseen ihmiseen jalometallinpaloilla. Kai olen sitten kakara, tai muuten vain naivi, mutta kyllä minä ainakin jaksan odottaa jonnekin hamaan tulevaisuuteen, josko minua joku joskus vaikka kosisikin. Tai sitten jättää kosimatta. Vaikka olenkin kaikenhetinyt haluava ihminen, tuota maltan odottaa. No, tokihan jokainen tekee itse elämänsä ratkaisut, ja kaikki onni tuollekin pariskunnalle tulevaisuuden varalle, mutta en minä silti voi kovin ymmärtäväinen olla. Onneksi ei tarvitse älyttömiä määriä ajatusenergiaa tuhlata tämän pohtimiseen.

Tänään oli ihana aurinkoinen kevätpäivä. Kellojakin siirrettiin. On helppo hymyillä kissan kehrätessä sängyllä ja olon ollessa mitä rentoutunein. Huomenna jatkan taas lukemista. Huomenna käymme myös katsomassa mummia sairaalassa. V tulee jo neljän yön päästä takaisin.

Uuden viikon alulle voisi vaikka kippistää. Vesilasikin käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!