19. elokuuta 2017

Lukumaratonille, hop! (Taas)



Kirjabloggaajien kolmas yhteinen lukumaraton tälle kesälle on tänään. Osa onkin jo aloittanut matkansa eilisen puolella, minä starttailen aivan kohta. Tarkoitus on siis lukea 24 tunnin aikana niin paljon kuin mieli tekee. Maratonia emännöi tällä kertaa Marika Oksa ja ilmoittautuneita osallistujia on useampi kymmenen.

Tapani mukaan teen tilannepäivityksiä tänne blogin puolelle, mutta luultavasti enemmän kommentoin etenemistäni Twitterissä.

Huojuvassa kirjapinossa vaikuttaisi nyt olevan ennen kaikkea nuortenkirjoja, mutta enköhän jotain muutakin nappaa väliin aina mielen mukaan. Ainakin "aikuisten" novelleja, oletan.

Ei muuta kuin lukuintoa muillekin maratoonareille, nyt mennään! (Kellon ollessa 13.30.)

***

Klo 18.30

Maratonia on kulunut viisi tuntia ja luettuna on yksi kirja, Laura Lähteenmäen Nutcase. Oiva nuortenkirja, jossa ysiluokkalaisen Saimin vuotta vanhempi veli Juho muuttaa kaupunkiin opiskelemaan, ja Saimi tuntee olonsa maalaispitäjässä turhaksi ja yksinäiseksi. Hän löytää veljensä koneelta linkin blogiin, jota alkaa itsekin seuraamaan. Mutta kuka on tasapainottomalta vaikuttava bloggaaja ja miten tämän elämä tuntuu sotkeutuvan Saimin ja Juhon elämään?

Freesiä, hyvää luettavaa. Plussaa Saimin ja Juhon äikänope-kirjabloggariäidistä, jonka blogielämästä esitetään sangen osuvia huomioita. Nutcase ei ole mikään huumorikirja, mutta myönnettäköön, että hieman hörähtelin kirjabloggauksesta tehdyille huomioille.

Maratonin aloituksen ja tämän hetken väliin osui myös veljeni perheen erittäin mieluisa yllätysvierailu, joka toki vei lukuaikaa, mutta ei harmita ollenkaan. Syötiin pizzaa ja juoruiltiin, kelpaa kyllä!

Nyt tartun seuraavaan opukseen, ehkä seuraava päivitys tulee nopeammin.

Aikaa kulunut: 5 h
Luettuna: 1 kirja / 195 sivua

***

Klo 21

Toisena kirjan luin tanskalaisen Janne Tellerin nuortenkirjan Samantekevää, jossa seitsemäsluokkalainen Pierre Anton ilmoittaa kouluvuoden alkaessa tyynenä, ettei millään ole mitään väliä ja poistuu luokasta ja koulusta. Luokkatoverit haluavat osoittaa hänelle, että maailma ja elämä ovat täynnä merkitystä ja alkavat koota hylätylle sahalle asioita, joilla on merkitys jollekin. Jokainen uhraa vuorotellen jotakin, ja uhraaja saa päättää, mitä seuraavan on annettava. Arvata saattaa, että uhraukset käyvät yhä suuremmiksi.

Tämä kirja yllätti. Se on filosofinen, ronski ja raakakin. Merkityksen monimerkityksellisyyttä pohditaan riveillä ja rivien välissä. Paikoin tuli huono olo. Vaikutuin!

Hain lähikaupasta Marianne-pussin ja sihautin auki hieman lauantaijuomaa. Nyt voi jatkaa huoleti seuraavan kirjan kimppuun. Toivon totisesti sillä olevan merkitystä.

Aikaa kulunut: 7 h 30 min
Luettuna: 2 kirjaa / 331 sivua

***

Klo 00.30

Kolmas luettu kirja oli Jennifer E. Smithin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea. Voi miten suloinen hyvän mielen rakkaustarina! Ja vähän käsiteltiin vanhempien avioeroakin ja vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Tykkäsin kovasti, vaikka ihan hivenen sokeripitoisesti mentiin. Tästä lisää ehdottomasti virkeämmillä aivoilla.

Nyt alkaa olla aika painua pehkuihin tämän päivän osalta, jotta aamulla jaksan vielä jatkaa maratonia. Hyvää yötä!

Aikaa kulunut: 11 h
Luettuna: 3 kirjaa / 533 sivua

17. elokuuta 2017

Vauhdikkaan vetävä Mafiakesä



Oletko miettinyt, millainen se mafian kummisetä oikeasti on?

No, ei ollut miettinyt 16-vuotias Arttukaan, kun rapututkijaisä ilmoittaa kesän aluksi, että on saanut koko heinäkuuksi pestin sisilialaiselta merentutkimuslaitokselta. Arttu, iskä ja iskän naisystävä Merikukka (a.k.a. WC-kukka) lähtevät siis Sisiliaan.

Kesä on kuuma ja Artun juoksuharrastus lisää hikeä pintaan entisestään. Iskä ja Merikukka suunnittelevat tiukempaakin sitoutumista toisiinsa. Arttua se hieman mietityttää: äiti on kyllä kuollut jo monta vuotta sitten ja iskä vaikuttaa lopultakin onnelliselta kaiken sen surun ja muutamien vielä erikoisempien naisystävien jäljiltä, mutta pakkoko sen rakkaudenkohteen on olla pinkin eri sävyihin ihastunut aikuisbarbie...?

Sisilia tarjoaa kuumia kesäpäiviä ja uusia kavereita. Arttu tutustuu roomalaiskaksosiin Lunaan ja Lucaan, jotka ovat mummolareissulla sekä kipakkaan irlantilaiseen Mollyyn. Merentutkimuslaitoksella on töissä myös eräs sangen viehättävä Alexandra…

Rantahengailu muuttuu kuitenkin astetta vakavammaksi, kun Arttu kavereineen huomaa sotkeutuneensa käytännössä vahingossa niin mafian kuin paikallisen nuorisorikollisjengin kuvioihin. Etnan huipulle kiipeäminen osoittautuu hengenvaaralliseksi puuhaksi, eikä jää edes yhteen kertaan kun Arttu kavereineen kohtaa aseita. Voiko kaikesta uhasta huolimatta kesästä selvitä hengissä? Ja mitä ne ympäriinsä esiin puskevat salamanterit oikein tarkoittavat...

Tästä syksystä tulee sillä tavalla erilainen kuin aiemmista, että ihan työn puolesta olisi hyvä olla kärryillä nuortenkirjaskenestä, kun nyt kerran kirjastossa lasten- ja nuortenosaston projektissa työskentelen. Olen ollut aika varma, että luen muutenkin paljon nuortenkirjoja, mutta kun aloin perata arkistojani, huomasin, että aika vahvasti olen kyllä keskittynyt spefi-osastolle, enkä sieltäkään ole lukenut kuin varsin valikoivasti. Tilanne on siis saatava muutettua, jotta pystyn tekemään työni hyvin.

Erinomaista alkua nuortenkirjasyksylle tarjosi Antti Halmeen Mafiakesä. Siinä on oivallisesti rakennetut henkilöhahmot, vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä toimiva ja toiminnallinen juoni. Atleettinen Arttu on vauhdikas, muttei ärsyttävä. Hän on tarinan minäkertoja, joten lukija pääsee todellakin Artun pään sisälle. Siellä onkin monenlaista kiinnostavaa tarkkailtavaa: suhde iskään ja Merikukkaan, naiskauneuteen, oikeaan ja väärään. Ihmissuhdekuvioissa on raikasta otetta, eikä turhaa ennalta-arvattavuutta. Vaarat sykäyttävät sydäntä, ja kirjassa on oikeasti paikoin melko kova meno.

Antti Halme tarjosi erinomaisen lukukokemuksen, joka viihdytti ja ilahdutti. Tätä vinkkaisin ehdottomasi yläkoululaisille luettavaksi! (Ja toki sitä vanhemmillekin.)


Antti Halme: Mafiakesä
Ulkoasu: ?
Otava 2017
208 s.

Kirjastosta.

_____________

Toisaalla: Lastenkirjahylly, Iltatähden syttyessäEvarian kirjahylly, Eveliina Kaarela / Lukufiilis, Siniset helmet

16. elokuuta 2017

Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää



Elät maailmassa, Pangaiassa, jossa ihmisiä valvotaan koko ajan ja kaikki kontrollin ulkopuolinen on kiellettyä. Et kyseenalaista mitään, toimit tismalleen sääntöjen mukaan. Sinulla on tietty paikka ja tehtävä, ura on suunniteltu puolestasi ja puolisokin valitaan sinulle valmiiksi. Et kyseenalaista Säännönvalvojat näkevät kyllä, jos teet toisin. Kaikki nähdään ja kuullaan, usko pois.

Ja sitten siihen maailmaan, yhdelle rannalle, ajautuu poika, joka tulee jostain ihan muualta, eikä elä yhtään niin kuin on totuttu. Ihan vieras kulttuuri – jota ei pitäisi olla olemassakaan – tulee sinua ja perhettäsi lähelle, paljastaa, kuinka toisin maailman voi nähdä, elää ja kokea. 

Tässä kirjassa yhdistyvät pelottavan kontrolliyhteiskunnan kylmänviileys ja vapaiden alkuperäiskansojen viisaus ja perinne. Törmäystähän siinä on luvassa. Kirai on poika, joka on karkotettu omasta heimostaan ja pantu ruuheen ajelehtimaan. Kirain heimo, atavaanit, tekee niin kuolleilleen, mutta Kirai on mitä suurimmissa määrin elossa. Hän päätyy maailmaan, jota ei tunne. Sisarukset Asisi ja Rei löytävät hänet ja vievät kotiinsa. Perheen onnistuu piilotella Kiraita jonkin aikaa, mutta arvata saattaa, kuinka kontrolliyhteiskunnassa lopulta käy: kiinni jäädään.

Kirai laitetaan tehtaaseen työskentelemään, Rein ja Asisin vanhemmat lähetetään kauas kotoa pelkän hologrammiyhteyden päähän, Rei jää kotitilalle työskentelemään, Asisi lähtee uraluotsin määräämälle opintopolulle. Maailman tilaa valotetaan koko ajan enemmän, ja sen sävyt paljastuvat myös kirjan henkilöille itselleen. Kapinakin kytee, niin kuin ihmisissä lopulta aina.

Reeta Arnion Hän joka ei pelkää on laadukas, moniulotteinen dystopia. Se yhdistää kiehtovalla tavalla alkuperäiskansan myyttisen tarinankerronnan perinteen ja kylmän kontrolliyhteiskunnan, jossa koneellistettu, systematisoitu ja optimoitu järjestelmä pyrkii pitämään kansalaiset koneistonsa hiottuina osasina.

Henkilöhahmot herättävät myötätuntoa. Kirai joutuu maailmaan, jota ei tunne, mutta sopeutuu niin hyvin kuin voi. Rei pyrkii olemaan niin hyvä ja toimiva kansalainen kuin mahdollista. Asisi on älykäs ja ohjautuukin opinnoissaan ja uravalinnassaan kohti yhteiskunnan ylintä kerrosta. Mutta miten sopeutua, kun kaikki totuttu ja opittu saa säröjä ja on vaarassa romahtaa kokonaan?

Hän joka ei pelkää kuvaa maailmaa, jollaisessa jo osin elämme. Kontrollia, valvontaa ja seurantaa on paljon: foliohattuisempi jo miettii, onko enää mitään keinoa pysyä näkymättömissä. Elämän optimointi yhteiskunnan kannalta tehokkaimpaan ja järkevimpään malliin ei ole kaukana sekään, sillä jo nyt yksilölle asetetaan suuria vaatimuksia ja odotuksia. Pitäisi tehdä järkeviä valintoja nuoresta pitäen, suunnitella elämäänsä ja tulevaisuuttaan, menestyä ja onnistua. Vauhdin pitäisi olla hurja, haahuilulle, kokeilulle ja virheille ei ole aikaa.

Aarnion kirja muistuttaa, että historia voidaan kirjoittaa uusiksi, jos ihmiset antavat siihen luvan ja hyväksyvät asioiden tilan. Tärkeitä asioita voidaan pimittää ja vääristellä, jos kukaan ei koskaan kritisoi tai kyseenalaista. Siksi on välttämätöntä, ettei oman elämänsä ohjaksia anna muille.


Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää
Ulkoasu: ?
Otava 2013
253 s.

Kirjastosta.

_________

Toisaalla: Tarinoiden taikaa, Mustemaailmani, Magentabooks

14. elokuuta 2017

Runokuun runohaaste!



Runokuu, tuo ihana elokuinen runotapahtuma, on ensi viikolla (21.–27.8.) jälleen ilonamme, tänä vuonna rakkausteemalla. Viikon ajalle Nuoren Voiman Liitto on järjestänyt hurja määrä erilaista runoaiheista ohjelmaa, katso vaikka!

Innostuimme runokävelyporukalla jatkamaan heinäkuisen runoinnon vallassa myös nyt elokuun Runokuussa. Kirjasammossa heitettiin nimittäin haaste lukea runoja rakkaudesta Runokuun aikana – ja niinhän me teemme, ja bloggaammekin niistä vielä!

Rakkausrunokokemukset ilmestyvät seuraavasti:

21.8. Tuijata
22.8. Hyönteisdokumentti
23.8. Reader, why did I marry him?
24.8. Eniten minua kiinnostaa tie
25.8. Kirja vieköön!
26.8. Lumiomena

Sunnuntaina 27.8. haastamme sinut, bloggaaja tai blogin lukija, mukaan muistelemaan ikimuistoisia tai muunlaisia rakkausrunokokemuksia. Kirjoita, kuvaa, kommentoi – tyyli on vapaa!

Kirjasammossa on 20 kokoelman lista teemaan sopivista nykyrunokokoelmista, ja lisää runoteoksia rakkaudesta eri maista ja aikakausilta voi selailla Kirjasammossa haulla "rakkausrunot" tai "runokokoelmat rakkaus". Kuvia runojutuista ja -nostoista voi jakaa somessa tunnisteella #runokuu. Kirjabloggajilla on vuoden loppuun käynnissä runonluentaa tunnisteella #runo100.

Annetaan rakkauden ja runojen loistaa!

13. elokuuta 2017

Nathan Hill: Nix



Kerron heti alkuun – ettei tarvitse turhaan jännittää – että tämän kirjan lukeminen oli lukemisen iloa parhaimmillaan. Runsas, moni-ilmeinen, eri näkökulmista, eri aikoina, eri tyylein kerrottu mehevä tarina. Kirjallisuutta juuri minulle, ja vieläpä, tai tietenkin, Yhdysvalloista, joka on minuun kovasti kolahtava kirjallisuusmaa noin yleisesti. Ja teemoja, joita rakastan: perhe- ja muissa ihmissuhteissa tehtyjä virheitä, kapinointia, kivistävää ymmärrystä elämän hallitsemattomuudesta ja arvoituksellisuudesta.

Nathan Hill kirjoitti esikoisromaaniaan Nix vuosikymmenen. Yli 700-sivuinen järkäle jysähtääkin sellaisella voimalla lukijan tajuntaan, että sitä on huolella mietitty ja hiottu. Toisaalta kymmenen vuotta on myös niin pitkä aika, että tarina alkaa jo väistämättä elää omaa elämäänsä ja kasvaa omin voimin eteenpäin, versoja lähtee joka suuntaan – jopa niin, että niissä olisi aineksia ihan omaksi romaanikseen. Ken tietää.

Nixin päähenkilö on Samuel Andresen-Anderson. Äitinsä lapsena hylkäämä, chicagolaisen collegen kirjallisuudenopettaja (tai -professori, kuten ne kaikki Yhdysvalloissa ovat), mehevän kustannussopimuksen saanut mutta kirjansa kanssa jumissa oleva kirjailija. Samuel on menettänyt jo paljon: äitinsä, elämänsä rakkauden, työn imun, itsekunnioituksensa. Päivät kuluvat luennoilla opiskelijoita plagioinnista ja laiskasta ajattelusta käräytellen ja nettipelejä pelaten.

Yllättäen Samuel saa elonmerkin äidistään Fayesta, kun tämä nousee koko maan median ykköspuheenaiheeksi "Packer Attackerina" – naisena, joka heitti kuvernööriä ja tulevaa presidenttiehdokasta kivillä puistossa. Samalla paljastuu Fayen menneisyys 1960-luvun lopun radikaalina. Samuel on ymmällään, sillä hänen tuntemassaan perhekronikassa äiti on aina ollut kiltti pikkukaupungin kasvatti ja kotirouva, joka jätti perheensä syytä ilmoittamatta.

Samuelin kustantaja saa loistoidean: raaka paljastuskirja Fayesta kuittaa Samuelin velat kustantamolle ja saa tämän kirjoittamaan taas. Mitä pidemmälle Samuelin tutkimus etenee, sen monimutkaisemmaksi äidin elämä paljastuu. Ympärillä Yhdysvallat elää 2000-lukua vuoroin henkitoreissaan, vuoroin maanisella vauhdilla edeten.

Nix on monipuolisen tarinankerronnan taidonnäyte. Se soljuu ajassa sulavasti, vaihtaa näkökulmaa nikottelematta, laajentaa kuvaansa hivuttaen, juuri oikeanlaisella temmolla. Päähenkilöksi ja tarinan selkärangaksi Samuelin rinnalle nousee vähitellen myös Faye, jonka omin maailma ja syvin sisusta paljastuu hitaasti, jos silloinkaan. Äidin menettämisen tuska Samuelin elämässä on käsinkosketeltava, edelleen vuosikymmeniä myöhemmin. Silti Hill ei kirjoita katkeraa kostoa, vihaa tai muita äärimmäisiä tunteita. Pikemminkin eletyn elämän syyt ja seuraukset muodostuvat pienistä sirpaleista, säröistä ja sattumuksista. Ihmiset ajatuvat tapahtumien keskiöön, koskevat väärällä hetkellä tai jättävät sanomatta, mitä ajattelevat. Ja se kaikki on kokonaisuutena jo riittävän traagista: mitä menetettyjä mahdollisuuksia, mitä virheitä, mitä kompastumisia!

Sivuhenkilöiden kautta tarina saa lisää sävyjä. Samuelin nettipelituttu, Elfscape-maailman legendaarinen örkintappaja Pwnage valottaa virtuaalielämää ja selviytymisstrategioita. Hänen mukaansa kaikki kohtaamamme ihmiset ovat joko vihollisia, esteitä, arvoituksia tai ansoja. Niin ikään Samuelin pitämän kirjallisuuden johdantokurssin plagioijapimu Laura Pottsdam tuo romaaniin jotain sellaista nykyajan kuvaa pyrkyryydestä, laiskuudesta, sosiaalisten verkostojen muodostumisesta ja hallinnasta lähtevien tapahtumaketjujen synnystä, joka on yhtä aikaa hervottoman hauskaa ja hyytävän totta. Samuelin lapsuudenystävät, kaksoset Bishop ja Bethany tuovat oman olennaisen lankansa tarinan kokonaisuuteen.

Nix-sana on vastine suomen kielen näkille. Fayen isä on norjalainen siirtolainen, joka omilla kansanperinteeseen kuuluvilla kertomuksillaan on vaikuttanut Fayeen merkittävästi. Näkki edustaa sitä, mikä on ihmiselle tärkeää ja mikä voi milloin tahansa kadota näkyvistä, väkisin vietynä tai itse lähtien. Fayen tulkinta on, että se mitä ihminen eniten rakastaa, satuttaa häntä elämässä myös eniten.

Nathan Hill siis lunastaa ehdoitta paikkansa kirjailijana, joka kirjoittaa kirjallisuuttaa juuri minulle. Vaikka Nix on hurjan laaja, eri suuntiin kurkotteleva ja käsittelemiltään teemoilta jopa ahne romaani, se tarjoaa vastineeksi tunteen oivallisesti vietetyistä tunneista ja samalla pikkuruisen ajatuksen siitä, kuinka omaa elämäänsä on syytä ohjata haluaamansa suuntaan vielä vähän jämäkämmin.


Nathan Hill: Nix
Suomentaja: Raimo Salminen
Ulkoasu: Oliver Munday
Gummerus 2017
719 s.
The Nix (2016)

Arvostelukappale.

________

Toisaalla: Kirjaluotsi, Kannesta kanteen, Kirsin Book Club, Rivien välistä

Haasteet: Sadas (!) lukemani kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen!